tiistai 21. elokuuta 2012

Kenia-fiilistelyä

Riku lähti tänään duunimatkalle, ja mulla on sen verran tylsää täällä yksin kotona, että mun piti tehdä tänne kuvapostausta mun kengistäni, kun sitä on toivottu... Mutta kameran laturi on näemmä hävinnyt kuin pieru Saharaan, enkä löydä sitä mistään, vaikka yritin etsiä sitä kaikista mahdollisista ja mahdottomistakin paikoista. Toiseen kertaan siis! Päätinkin sen sijaan pitää itsekseni Kenia-aiheisen illan: karkkipussi kouraan, tietokone syliin ja sänkyyn fiilistelemään tulevaa häämatkaamme Kenian safarille ja Mombasaan! Lähdemme siis tammikuun puolivälin tienoilla kahden viikon mittaiselle tutkimusretkelle Afrikkaan. Matkaamme sisältyy Kenian safari sekä hieman yli viikon pituinen rantaloma Mombasassa.




Kumpikaan meistä ei ole aiemmin käynyt Afrikan kamaralla, joten myös sen vuoksi odotamme matkaa ihan pähkinöinä! Latasin tänään myös Mombasa-osuuden Lounarin Kenian-oppaasta koneelle, josko siitä olisi iPad-versiona vaikka jotain hyötyä matkalla. Muulle osuudelle tuskin ihmeempää opaskirjaa tarvitsemme, sillä Nairobissa vietämme vain muutaman päivän lähinnä siirtyäksemme lentokentälle ja safaripäivät ovat luonnollisesti täynnä ohjelmaa muutenkin. Matkaoppaan lisäksi jonkin/joitakin Keniaa koskevia kirjoja aion kuitenkin vielä ennen matkaa hankkia käsiini ja lukea läpi, sillä mun mielestäni on mukava päästä edes jollain tasolla kärryille siitä, millaiseen maahan on menossa. Lonely Planet suosittaa esimerkiksi näitä teoksia - katsotaan, jos saisin jonkin noista hyppysiini.




Suurimmat odotukset ainakin mulla kohdistuvat matkan safariosuuteen. Odotan näääääin paljon kaikkien eläinten bongailua oikeassa elinympäristössään kerrankin muualta kuin eläintarhan kaltereiden takaa. Ja tietysti upeita maisemia! Myös majoituksemme safarin aikana ovat odottamisen arvoisia; ensin yövymme "telttamajoituksessa", ja seuraavaksi vuorossa ovat safarimajat kukkulan rinteellä, josta on ainakin kuvien perusteella uskomattoman hieno näkymä savannille. Toisaalta ei myöskään rantaloma tule yhtään pahaan saumaan pimeimmän talvikauden keskelle!



Lukaisin myös tuon lataamani Mombasa-tietopaketin läpi, ja kuten arvelinkin, ei siellä hirveästi nähtävää ja koettavaa ole, vaan lähinnä voi keskittyä hyvällä omallatunnolla rentoiluun - onhan kyseessä kuitenkin häämatka! Hotellimme sijaitsee myös muutaman kymmenen kilometriä Mombasan kaupungista pohjoiseen rannalla, jolla ei ilmeisesti resortteja lukuunottamatta juuri muuta aktiviteettia olekaan. Täytyy siis kuitenkin ottaa taksi alle ja lähteä joinain päivinä tutkimaan lähialueiden nähtävyyksiä, joita löytyy esimerkiksi täältä. Mitään "must see"-kohdetta en näin pikavilkaisulla löytänyt merimatkaa dhow-veneellä lukuunottamatta, joten päivän fiiliksen mukaan voi valita nähtävää ja tehtävää vaikka arvalla, jos niikseen tulee.



Kuvat National Geographic

En malta odottaa! Miten ihmisellä voi olla tämmöinen, krooninen matkakuume? Vaikka muutama hassu viikko sitten palasimme Dubain-matkalta, laukut olisivat pakattuna vaikka jo viiden minuutin sisään, jos vain olisi mahdollisuus lähteä jonnekin seikkailemaan! Tällä hetkellä haaveissa siintää jo myös seuraavan talven matka, joka tulee luultavasti olemaan pitkästä aikaa rinkkamatka - ehkäpä Indonesiaan? Maailmassa on ihan liikaa nähtävää!

4 kommenttia :

  1. Vitsi teille tulee kyllä niin huikee seikkailu! :) Kuulostaa huipulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ainakin odotan ihan intsinä :) Aina pitää olla jotain, mitä odottaa! ;)

      Poista
  2. Minulle tuollainen safari on ollut unelma jo kauan.. Se on yksi niistä asioista jonka haluaisin ehdottomasti toteuttaa. Minulla niitä matkusteluun liittyviä unelmia riittääkin vaikka millä mitoin kuten Amerikan turneet sun muut. Uskon, että teette upean ja unohtumattoman matkan. :) Kohde on varmasti ihan erilainen ja avaa silmät uudella tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin ollaan mietitty tätä jo pitkään, ja jo hintansa vuoksi ei ole tullut lähdettyä. Sen vuoksi häämatkaksi tämä soveltuu oikein loistavasti, kun kehtaa panostaa muutaman pennosen enemmän kuin "tavalliseen" kaukomatkaan :) En malta odottaa!

      Poista