perjantai 10. elokuuta 2012

Saapastellen

Jos minulta kysytään, ihminen tarvitsee jokaiseen vuodenaikaan ainakin yhdet hc-käyttöä kestävät, äärimmäiset mukavuuskengät! Kauneudellaan ne eivät välttämättä koreile, mutta toinen kova koo, käytettävyys, ajaa esteettisten tekijöiden edelle.

Itselläni muutaman talven ajan tällaisina "onhan ne nyt karseet, mutta..."-kenkinä ovat toimineet nilkkapituiset Emu-buutsit, jotka lämmittävät paleltuneet varpaat pakkasessa paremmin kuin mikään muu testaamani talvikenkäversio. Kesällä mukavuuskenkinä taas jalkaan lipsahtavat helposti Havaianasit. Syys- ja kevätkauden laadukkaat comfy bootsit minulta ovat uupuneet jo vuosikaudet, ja aina puolen vuoden välein vesi- ja loskaliejussa sukat märkinä tarpoen olen päättänyt hankkia itselleni kunnon saappaat. Ja nyt minä sen tein - ostin itse gummisaappaat ensimmäistä kertaa elämässäni!


Ostoslistalle päätyivät nämä RED Valentinot mukavalle näyttävän mallinsa ansiosta - en halunnut pohjetta nuolevia saappaita, joissa kintut olisivat hiessä jatkuvasti (tosin tätä ilmiötä tuskin voi täysin välttää minkään valtakunnan kumisaappailla). Muuten melko perinteiseen ulkonäköön lisätyt rusetit sinetöivät kaupan.

Näillä sitten lähdetään uhmaamaan syksyn sateita - toivottavasti nyt ei ihan lähiaikoina kuitenkaan!

2 kommenttia :

  1. Voisitko lisätä tän bloglovinii? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki! Yritän saada lisättyä viikonlopun aikana :)

      Poista