sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Nomnom: Sitruunarisotto & Itämerenleipä

Ihan näin alkuun pakko sanoa, etten tunnustaudu minkään sortin kulinaristiksi - syön elääkseni, en elä syödäkseni. Kyllä mä silti hyvänmakuisen pahanmakuisesta erotan, ja tämä oli kyllä niin hyvää kotisafkaa, että ajattelin jakaa sen myös tänne! Nappasin nimittäin tässä jokin aika sitten töistä mukaan vanhan Mondon Ruoka & Matka -lehden, joka oli ensimmäinen pöperöaiheinen julkaisu, jonka jaksoin myös lukea kannesta kanteen - matkaosiolla oli varmasti vaikutuksensa asiaan. Eilisen laiskan lauantain kunniaksi Riku lupasi kokkailla lehdestä bongattua risottoa pienellä twistillä, ja aiai, kuinka hyvää siitä tuli! Yleensä en jaksa syödä risottoa kuin muutaman haarukallisen, koska se on jotenkin niin raskaan makuista ja oloista, mutta tää oli mukavan kirpsakkaa - vaikkei reseptin perusteella todellakaan mistään kevyimmästä päästä. Lisukkeena meillä toimi tuore Itämerenleipä duunista mukaan napatulla protolevitteellä sekä hyvä valkkari, nam! 




Loppuun vielä reseptiä pukkaa - itsellämme tähän oli lisättynä pieniä broilerinfileepaloja. Ohje on kuudelle - Riku teki meille huomattavasti pienemmän satsin.

Sitruunarisotto
1,5 l kasvislientä
8 pientä salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
1 sitruunan kuori
tuoretta korianteria
4 rkl öljyä
50g voita
500g arborioriisiä
1 lasillinen kuivaa valkoviiniä
1 - 1,5dl tuoreen sitruunan mehua
raastettua parmesaania (meidän versiossa korvattiin muulla juustolla, koska en syö parmesaania)
suolaa
mustapippuria

1. Kuumenna liemi kiehumispisteeseen ja aloita vasta sitten risoton valmistaminen. Pidä käden ulottuvilla kiehuvaa vettä, jos liemi ei jostain syystä riitäkään.
2. Pilko sipulit pieniksi paloiksi. Raasta sitruunankuori, purista sitruunamehu ja hienonna korianteri.
3. Kuumenna voi ja öljy pannulla. Kuullota sipulit. Lisää sipuleiden joukkoon riisi ja sekoittele, kunnes riisit kiiltelevät kauniisti. Lisää viini ja sekoittele, kunnes viini on imeytynyt riisiin.
4. Lisää lientä riisin joukkoon kauhallinen kerrallaan ja sekoita koko ajan. Lisää lientä aina, kun edellinen liemi on imeytynyt, mutta älä anna risoton kuivua missään vaiheessa. Lisää loppuvaiheessa liemen sijaan sitruunan mehu.
5. Risotto on valmisto noin 20 minuutin kuluttua siitä, kun olet aloittanut liemen lisäämisen. Maista riisiä, jotta sen kypsyys on al dente ja se on vielä purtavaa.
6. Ota risotto pois hellalta ja sekoita siihen nokare voita, juustoraaste, sitruunankuori ja korianteri. Mausta suolalla ja pippurilla, sekoita ja tarjoile heti.

Enjoy!

2 kommenttia :