torstai 15. marraskuuta 2012

Marraskuun iltapokkarit

Mulla on tapana napsia kauppareissuilta silloin tällöin mukaan iltalukemista - jotain helppoa pureskeltavaa ja nopeaa luettavaa, jonka pariin voi kuitenkin syventyä muutamaksi illaksi. Joskus nappaan mukaani lehden, joskus suuntaan pokkarihyllylle. Mitään kovin uusia tai syvällisiä tuotoksiahan niistä ei löydä, mutta kansan syvien rivejen suosikkiniteet parin viime vuoden ajalta tuppaavat ilmestymään markettien hyllyille tietyllä viiveellä - hintakin on kutakuinkin sama kuin lehdissä, joten mikäpä jottei! Tässäpä pientä loka-marraskuun vaihteen lukulistaa (kuvat ja kursiivit napattu Akateemisen sivuilta):
 
Jari Tervo: Layla
"Häihinsä valmistautuva Layla tottelee miestään, kuten kunnon kurdivaimon tulee, sillä hänet kihlattiin jo kehdossa." Olin jo pitkään harkinnut tähän viimesyksyiseen arvostelumenestykseen tarttumista, mutta se oli useammankin kerran jäänyt hyllyyn, sillä aiempien lukukokemusteni perusteella en ole ollut järin innostunut Tervon kerrontatyylistä. Tällä kertaa osui ja upposi, ja tämä tuli luettua lähes yhdeltä istumalta! Itse juonenkäänteisiin en tässä sen enempää ryhdy puuttumaan, sillä juonen kehitys itsessään on melko hidastempoista. Siitä huolimatta tapahtumien kulku tempasi mukaansa - valtamediasta tuttuja aiheita oltiin puettu tarinan muotoon, jota itsekin tuli lukiessa peilattua aiemmin lukemiinsa uutisiin. Toki tällä ollaan haettu varmasti shokkifaktoria kunniamurhineen, alaikäisten hyväksikäyttöineen yhdistettynä ihmisvihan kourissa kärvisteleviin nuoriin, näennäisfiksuihin miehiin, mutta kyllä mä tykkäsin! Mieluummin tämän luki kuin vaikka Cosmopolitanin (btw, lukeeko joku vielä Cosmopolitania?)
 
 
Lars Kepler: Hypnotisoija "Urheilukentän pukuhuoneesta Tumbasta, Tukholman läheltä löytyy kauhistuttavasti surmattu mies. Myöhemmin hänen puolisonsa ja tyttärensä löytyvät yhtä lailla raa'asti silvottuina perheen rivitalosta. Perheen poika Josef löytyy elossa, vaikeasti haavoittuneena." Dekkarit ovat omasta mielestäni lähestulkoon parasta iltalukemista - helppoa, hyvin kirjoitettuna koukuttavaa "aivot narikkaan"-matskua! Niitä on myös helppo löytää edullisesti, onhan kyseessä varmasti yksi suosituimmista kaunokirjallisuuden genreistä. Hypnotisoijan alkuasetelma on ruotsalaisdekkarille varsin tyypillinen: raaka murha, jossa rikoksen uhrit kuuluvat keskiluokkaan - ns. "kuka heille olisi pahaa tahtonut?"-aspekti löytyy siis. Lusikkansa soppaan pistävät suomalaistaustainen rikoskomisario Joona Linna (jonka ympärille kirjasarja lähtee tästä rakentumaan) sekä vastahakoinen, traumoihin ja hypnoosiin erikoistunut lääkäri Erik Maria Bark. Loppuviimeksi Hypnotisoijan koukkuna onkin nimekkeensä mukaisesti Bark, jonka ympärille tarina lähtee alkuasetelmasta huolimatta kietoutumaan. Alun kankeuden jälkeen ja juonen syvetessä tarina saa siivet, ja itse ainakin luin tämän mielenkiinnolla loppuun. Ei ehkä kuitenkaan genrensä parhaimmistoa, mutta jotain kai kertoo se, että tarina ollaan ehditty jo filmatisoida. Itse tosin en kirjan perusteella välttämättä lähtisi innosta kiljuen leffaan, mutta lukemista voin suositella!
 
 
Candace Bushnell: Sinkkuelämää. Ensimmäinen kesä New Yorkissa"Kesäinen New York on parhaimmillaan, ja Carrie on lumoutunut - Samantha Jonesista, eksentrisistä naapureista, villistä yöelämästä ja salaperäisestä miehestä, joka on viedä häneltä jalat alta. Ja parasta on tietenkin kirjoituskurssi, joka vie Carrien askelta lähemmäs unelmaansa tulla kirjailijaksi." En ollutkaan vähään aikaan lukenut chick litia, joten tällainen tarttui viime viikonloppuna S-Marketin pokkariosastolta mukaan. Itse muistan ihan mielelläni lukeneeni muutaman Bushnellin hömppäkirjan aikaisemmin, ja onhan kyseessä toki Sex and the Cityn alkuperäisinnoittaja. Itse katsoin joskus vuosia sitten Sinkkuelämää -sarjan ihan mielelläni kerran läpi, ja ehkä vielä toisenkin kerran uusintana, mutta mikään fani en koskaan ole ollut. Joitakin vuosia takaperin hypen ollessa "Sinkkis-maratooneineen", leffoineen summuineen huipussaan, olin itse asiassa erittäin kypsä koko hehkutukseen. Ehkä siksikin tästä tuli ensimmäisenä mieleen lähinnä "ei j*malauta mitä p*skaa". Okei - onhan kirja varmasti kirjoitettu doltsunkuvat silmissä yli vuosikymmen hypen alun jälkeen tarkoituksena valottaa stooria neljän päähenkilön tapaamisen taustalta, mutta silti... Itse aiemmin Bushnellin chick liteja lukeneena olisin odottanut ehkä vähän nokkelampaa kerrontaa. Itse odotin myös jonkinlaista, edes täysin kuvitteellista ajankuvaa 80-luvun nuorten trendinykiläisten elämään - mutta nounou, tää olisi voinut kertoa hyvin vaikka eilispäivästä (lähes ainoana erotuksena olkatoppaukset ja lankapuhelin). Superboring! Kaipa tämän joku tosifani voisi kuitenkin tylsyyksissään lukaista läpi?
 
 
E L James: Fifty Shades - Sidottu "Kokematon opiskelijatyttö kohtaa salaperäisen, viileäkatseisen miljonäärin. Heidän välilleen roihahtaa kiihko, joka mullistaa molempien käsityksen intohimosta." Jeh - olen mainosten uhri, ja ostin tämän silkasta mielenkiinnosta kirjan ympärille noussutta ilmiötä kohtaan. Kyseessähän on siis Twilight-fan fictionia kirjoittaneen kynästä peräisin oleva, yltiökliseinen eroottinen tarina, josta on noussut elämää suurempi kohu maassa jos toisessakin. Tänäänkin taisin bongata Iltsarista jonkun raflaavan otsikon tähän liittyen, tyyliin "Lääkärisnainen jätti miehensä luettuaan Fifty Shades of Greyn". Jo itse Twilight-sarja oli mielestäni todella mitäänsanomaton ja tylsä jopa nuorille suunnatuksi kioskikirjallisuudeksi, joten eipä ole vaikeaa arvata, miten kävi tämän kanssa - keskenhän se jäi. Yleensä luen kevyet kirjat kannesta kanteen vaikka väkisin muutamassa illassa, jos juonessa, henkilöhahmoissa tai kerronnassa on edes häivähdys kiinnostavuutta. Tästä sitä nyt vaan ei itselleni löytynyt mitään edellämainitusta kolmikosta - puoliväkisin sain kahlattua tämän tekeleen lähes puoleen väliin kahdessa viikossa, mutta siihen se jäi. Näitä samantyyppisiähän ollaan nyt kirjoitettu maailman sivu (lukekaa mieluummin vaikkapa O:n tarina), joten en vaan jaksa ymmärtää, mikä tässä nyt on niin valtavan koukuttavaa (Aina vain jatkuva Twilight-huuma? "Seiskalehtiefekti" eli puolisalassa lukemisen viehätys?) - ja onneksi mun ei tarvitsekaan.
 
Kahta ensimmäistä voin siis suositella iltalukemistoksi oman subjektiivisen kokemukseni perusteella - kahta viimeistä en niinkään.

1 kommentti :

  1. Oon myös kattonut tota Sinkkuelämää-kirjaa päätäni pudistellen.. Muhun ei tosin uponnut tuon tekijän muutkaan kirjat, kun joskus yritin niitä lukea (esim se alkuperäinen Sex and the City). Tässä tapauksessa telkku vei voiton :)

    Ja oon erittäin dekkari-ihminen, joten jos joskus vielä hamassa tulevaisuudessa saan aikaa raijattua lukemiselle, niin Hypnotisoija pääsi listalle! :) (saiskohan sitä muuten ekirjana ipadille, reissuun ei viitsisi kantaa miljoonaa konkreettista kirjaa..? tästähän muuten saisi loistavan postauksen!)

    VastaaPoista