maanantai 12. marraskuuta 2012

Tik-tak tik-tak

Meillä ei ole Helsingissä asuessamme ollut tarvetta tai tilaa seinäkellolle. Aika tulee vilkaistua tarvittaessa yleensä kännykän tai tietokoneen näytöltä, joskus mikron kellosta, joka onkin ainoa samalla paikalla pysyvä aikarauta koko taloudessa. Uuteen kotiin aiomme kuitenkin hankkia suuren seinäkellon: seinäpinta-alaa siellä kun on melkoisesti, ja kellon hankkiminen varsin kustannustehokas ratkaisu koristaa paljaita seiniä. Itse tykkään kovasti yksinkertaisista, "koululuokan seinä"-tyyppisistä kelloista, kuten nämä kaksi: 


Vasemmalla Kriptonite, oikealla Mondainen seinäkello. Näistä päätyisin suurimpaan, molemmissa halkaisijaltaan noin 40-senttiseen kokoon. R ei kuitenkaan tykkää tällaisesta lookista, joten hieman erikoisemman näköinen kello on ollut hakusessa. 


Vasemmalla Alessin Blank-kello, jossa on jännä whiteboard-ratkaisu: kellotaulun voi koristella tahtomallaan tavalla mukana tulevan tussin avustuksella. Tällä hetkellä vahvin kandidaatti on kuitenkin oikeanpuolimmainen BoConceptin Katso-seinäkello, joka on hurjan iso: halkaisija on peräti 56-senttinen! Tämän ajattelimme sijoittaa olohuoneen ja keittiön välisen tilan seinälle senkin yläpuolelle. 

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti