perjantai 21. joulukuuta 2012

Nenä kirjassa

Parit lukemani kirjat jälleen tähän väliin, jos saan suositella. Molemmat näistä tuli lukaistua melkein yhdeltä istumalta, sen verran mielenkiintoa aihepiirit herättivät ainakin itsessäni. 

Barbara Demick: Suljettu maa. Elämää Pohjois-Koreassa

Suljetun maan kirjoittaja Barbara Demick on haastatellut Pohjois-Koreasta loikanneita ihmisiä vuodesta 2001 alkaen. Tässä kirjassa hän kuvaa kuutta ihmiskohtaloa, taustoja ja syitä siihen, miksi he päätyivät pakenemaan maasta, jolla omien sanojensa mukaan "ei ole mitään kadehdittavaa maailmalta". 

Pohjois-Korea ja sitä ympäröivän salamyhkäisyyden verhon raottaminen on kiehtonut itseäni jo pidemmän aikaa. Miltä näyttää elämä maassa, jonka koko olemassaolo perustuu harhakuvitelmiin omasta suuruudesta, ja jonka falski julkisivu on jo selkeästi paljastunut kuvien ränsistyneistä, mutta tarkoin kriteerein valituista turistikohteista levitessä ympäri maailmaa? Demick raottaa tätä verhoa omalta osaltaan kertomalla ihan tavallisten pohjois-korealaisten elämästä. Sananvapautta ei ole; naapureista kuka tahansa saattaa kuunnella seinän takana ja ilmiantaa sinut puolueelle, jos satut lausumaan pienenkin nuhteen hallitusta vastaan. Ihmisarvo periytyy sukupolvelta toiselle ja luokittelu muistuttaa kastijärjestelmää: edes tottelevaisuus ja nuhteettomuus ei takaa himoittua puolueen jäsenkirjaa, jos satut syntymään väärään perheeseen. Syystä tai toisesta maanpetturuudesta tuomittujen ja sodan aikana Etelä-Koreasta paenneiden ihmisten jälkeläiset ja sukulaiset ovat ikuisesti tuomittuja alempaan kastiin; jos Suomi olisi samankaltainen maa, itsekin lienisin osa alinta yhteiskuntaluokkaa Karjalasta tulleine isovanhempineni. Nälänhätä on alituisesti läsnä, ja se pienikin ruoka-apu, jota maa suostuu vastaanottamaan, tuntuu häviävän byrokraattisen järjestelmän syövereihin päätymättä nälkään kuoleville kadunmiehille ja -naisille. 

Kirjassa ääneen pääsevät niin eri yhteiskuntaluokista tulevat rakastavaiset, uhrautuva lääkärisnainen, kadulle päätynyt pikkupoika, johtajalle uskollinen perheenäiti kuin hänen kapinoiva tyttärensäkin. Kaikki heistä eivät edes olleet haaveilleet elämästä rajan toisella puolen, vaan päätyvät ylittämään rajan jokainen omista syistään. He myös joutuvat huomaamaan, ettei uudessa elämässä alkuun pääseminen olekaan helppoa ja yksinkertaista vauraassa Etelä-Koreassa: koko elämän joutuu aloittamaan uudelta pohjalta, karistamaan kannoiltaan menneisyyden haamut ja opettelemaan tekemään omaa elämäänsä koskevat päätökset itsenäisesti. 


Leah Chishugi: Pitkä matka paratiisiin. Pako Ruandan kansanmurhan keskeltä.

Ruandan kansanmurha on asia, joista muistan kuulleeni uutisointeja ala-asteikäisenä. Silloin en oikein edes ymmärtänyt, mitä sana tarkoittaa - mieleen jäivät lähinnä lapsen korvaan hauskalta kalskahtavat hutut ja tutsit. 

Kirjassa vuoden 1994 kansanmurhasta selviytynyt Leah Chishugi kertoo oman tarinansa: kuinka pääsi pakenemaan maasta, jossa ystävät teurastivat toisiaan silmittömän raivon vallassa, miehet surmasivat vaimonsa ja lapsensa - ja kaikki tämä vain "erinäköisen nenän vuoksi". Ennen sodan puhkeamista Chishugi oli onnellinen, vauraan tutsiperheen tytär, joka haaveili lääkärinopinnoista ja työskenteli mallina. Hän oli onnistunut sulkemaan silmänsä pinnan alla kytevältä väkivallalta, ja oli juuri saanut lapsen ensirakkautensa kanssa, kun helvetti puhkesi valloilleen kotikaupungin kaduilla Ruandassa. Chishugi joutui pakenemaan pitkän ja vaarallisen matkan Ruandasta Zaireen pieni poika kainalossaan, ja onkin suoranainen ihme, että hän selviytyi kaikesta matkalla kohtaamastaan elossa. Zaireen päästyään Chishugi pelkäsi raakalaismaisen väkivallan leviävän rajan toiselta puolelta maahan, eikä halunnut jäädä paikoilleen. Hänen matkansa paperittomana ja rahattomana pakolaisena kulki läpi Afrikan mantereen ja matkusti lopulta Isoon-Britanniaan, jonne asettautui pysyvästi. 

Kirja ei kuitenkaan ole pelkästään kuvausta sodan tai pakomatkan kauhuista ja vastoinkäymisistä, vaan mukana on toivonpilkahduksia: ihmisiä, jotka henkensä kaupalla ovat valmiita auttamaan toisia hädässä. Lisäksi tarinaan sisältyy myös onnellisia loppuja: Chishugi onnistuu löytämään kuolleeksi luulleen aviomiehensä, kuten myös osan perheenjäsenistään vuosien jälkeen. Chishugi kuvaa myös traumoista selviytymistään ja sopeutumistaan täysin uudenlaiseen elämään: sukujuuriensa kieltämisen, maasta toiseen vaeltamisen vailla päämäärää, sisuskaluja viiltävän, epämääräisen tyhjyyden tunteen. 

Molempia kirjoja voin suositella erilaisista ihmiskohtaloista kiinnostuneille lukijoille! 

6 kommenttia :

  1. Kävin jo aikaisemmin illalla lukemassa postauksen ja uppouduin ihan kokonaan tuon videon yhteydessä olleeseen Pohjois-Korean matkablogikertomukseen.

    http://www.lindsayfincher.com/category/asia/north-korea

    Kaikkea tekstiä en jaksanut selata läpi, mutta kuvat kyllä puhuttelevat. Ja niin puhuttelee Pohjois-Korea myös Google Mapsissa - siellähän ei ole mitään..

    Mutta nyt meni jo sivuraiteelle. Täytynee ehkä metsästää tuo kirjakin tukemaan tätä hämmentävän maan tiedonjanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen lueskellut Lindsayn sekä useamman muunkin matkakertomukset P-K:sta läpi.. Samoissa paikoissahan siellä aina vieraillaan, mutta mielestäni on kiinnostavaa, millä tavalla eri ihmiset näkevät reissunsa.

      Muistelisin muutama vuosi sitten nähneeni myös hyvän (salaa kuvatun) dokkarin kyseisestä reissusta, jonka kommenttiraita oli myös erinomainen, mutten kuolemaksenikaan muista, mistä mahdoin sen katsoa/löytää.

      Poista
  2. Kiitos näistä vinkeistä. Taidankin mennä hommaamaan tuon ekan matkalukemisiksi lentokoneeseen. -JenniK-

    VastaaPoista
  3. Kävin pari vuotta sitten P-Koreassa ja tuon kirjan lukeminen reissun jälkeen oli vaikuttavaa. Sain pari vastausta kysymyksiini.

    Itseäni ihmetytti eniten se, ettei katukuvassa näkynyt ollenkaan vanhuksia, raskaana olevia naisia tai pikkulapsia, minkä takia pidän koko näkemäämme kulissina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen jo pidemmän aikaa ollut kiinnostunut P-K:n tilanteesta, sillä maa vaikuttaa jo ihan tavallisen tallaajan silmään niin kulissilta kuin olla ja saattaa. Sen vuoksi on mielestäni äärimmäisen kiintoisaa lukea niiden ihmisten kohtaloista, jotka pystyvät ja uskaltavat tästä huijauksesta avautua.

      Poista