sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Valoja päälle, hei

Palaillaanpa jälleen yhteen suosikkiaiheistani: nimittäin valaisimiin! Uuden kodin valaistusasiat alkavat nimittäin olla jo melko hyvin hanskassa, joten ajattelin koota jonkinmoista yhteenvetoa siitä myös tähän suuntaan. Näin siis meillä tullaan sisätiloissa varustautumaan talven pimeää vastaan:
 
 
Vasemmassa yläkulmassa näkyvät pallolamput talon myyjä jättää meille, sillä hänellä ei niille ole tulevaisuudessa käyttöä. Erittäin hyvä: ei tarvitse ryhtyä miettimään, saati asentamaan uusia valaisimia tuonne seitsemän metrin hujakoille! Ruokailutilan päävalaistus onkin sitä myöten ratkaistu.

Tv-tilan valaisimeksi päädyimme hankkimaan Norm 69:n L-kokoisena; arvoimme pidemmän aikaa L- ja XL-vaihtoehtojen välillä, ja itse valaisin odottaa vielä kasaamista - toivotaan siis, että koko on riittävä. Kohtaan, missä kuvassa näkyy valkoinen jalkalamppu, hankimme By Rydénsin Captain - valaisimen. Tämä onkin ehkä lempparihankintani ikinä - kaipa se täytyy tunnustaa, että ihan kokeeksi ehdin jo eräänä iltana äheltää tämän pystyyn nykyisessä kodissa. Näytti näissä neliöissä tosin sen verran karmivalta, että askartelin sen takaisin bokseihinsa odottamaan väljempiä vesiä alta aikayksikön!

Tuohon kuvassa olevan pöydän kohdille olemme kaavailleet senkkiä, joka toivon mukaan löytyikin jo, kuten edellisessä postauksessani mainitsin. Tykkään kontrasteista - sen vuoksi vanhaa aikaa henkivän kalusteen päälle saattaisi sopia muovisuuttaan alleviivaava Yki Nummen Modern Art, jonka olen sosialisoinut lapsuudenkodistani.

Entäpä sitten yläkerta?
 
 
 Makuuhuoneen valaisimeksi olin vuosien ajan himoinnut Moooin Random Lightia valkoisena, mutta budjettisyyt ajoivat replicaan: kattoon on siis tulossa Härva -valaisin, joka on ollut meillä nyt jo kuukauden verran käytössä. Yhtä jännittävää "pintaa" tuo ei näytä valkoiseen seinään luovan kuin esikuvansa, mutta olemme molemmat olleet tähän ratkaisuun erittäin tyytyväisiä. Makuuhuoneen yövaloiksi aion vielä jossain vaiheessa hankkia Cubolucet molemmin puolin sänkyä, joskin näillä näppäimillä ne oli pakko tipauttaa budjetin ulkopuolelle.

Vaatehuoneeseen hankimme pari Orreforsin suurta lamppua; kuka niitä varjostimia edes tarvitsee? Myös iänikuinen Block -lamppu valkoisella johdolla on päässyt mukaan vaatehuoneen suunnitelmiin! Itse tosin mietiskelen vielä, saako kyseinen yksilö koristaa makuuhuoneen lattiaa yövalona ennen Cubolucejen hankintaa, vai pääseekö se heti alun perin mietitylle paikalleen vaatehuoneeseen...

Yläkerran viimeisenä, muttei vähäisimpänä soppena on työ-/vierashuone! Sinne hankimme kattolampuksi Kartellin FL/Y:n valkoisena; kauan tuli arvottua mustan, valkoisen sekä värittömän version välillä, mutta valkoinen veti loppujen lopuksi pisimmän korren. Työpöydälle olemme hankkineet Fatboyn Edison the Petit -valaisimen, joka edullisella hinnallaan sekä sympaattisella ulkomuodollaan oli tarkan markan miehen ja -naisen ykkösvalinta!

Tällaisilla valaisimilla toivottavasti päästään mukavasti alkuun! Kaikenlaista pientä ja vähän suurempaakin haavetta tosin löytyy edelleen korvan takaa :)


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti