sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Hei hei mitä kuuluu?

Ajattelin tulla muutaman päivän tauon jälkeen päivittämään hieman kuulumisia tännekin suuntaan. Vuosi nimittäin alkoi flunssalla ja sairaslomalla, eikä blogillekaan jaksanut sillä aikaa tehdä mitään. Siinä loppuviikon sohvalla maatessa oikein muuten yllätyin, miten luokattoman kamalaa ohjelmaa telkkarista tuleekaan! Joten eipä tästä ole suunta muualle kuin ylöspäin! Uutta vuotta vietettiin suht iisisti ihan kotosalla. Rikun pikkuveli tuli meille kyläilemään, mutta mitään suurempia juhlallisuuksia ei siinä nuhanenänä kyhäilty.

Vanhemmat toivat joululahjaksi Ranskasta tilaamaansa kuplajuomaa, joka toki aukeni vuoden vaihtumisen kunniaksi.


Pelattiin Trivial Pursuitia juomaversiona, jossa ekana "pääkysymyksiin" oikein vastaavan tuli juoda shotti giniä. Mä tosin skippasin tuon giniosuuden tällä kertaa...


Oli meillä muutama rakettikin, jotka R ampui ihan kotipihalta. Olipa muuten uuden vuoden aattona pauketta ja ryminää täällä suburbiassa! Keskustassa asuessa ei virallisia ilotulituksia lukuunottamatta mitenkään hirveästi ihmisten itselähettämiä raketteja näkynyt, mutta täällä tuntui, että suunnilleen jokainen oli päättänyt päräyttää puolet viikkopalkastaan savuna ilmaan; taivas säihkyi raketeista valehtelematta lakkaamatta iltakuuden ja aamukahden välillä ja vähän ylitsekin.

Huomenna alkaisikin sitten lähtölaskenta häämatkalle: kolme päivää töitä, ja varhain torstaiaamuna startataan kohti Keniaa! 

9 kommenttia :

  1. Ihan off topic, mutta telkkarista ei tosiaan tule nykyään yhtään mitään järkevää. T. Henkilö, joka katsoo televisiosta jotain tositv-ohjelmaan rikkaista venäläisnaisista USA:ssa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut sairaslomalla nyt jo aika monta kuukautta, kun odotan jalkaleikkausta, joten olen sohvanvankina, elikkäs ilman nettikauppojen laajaa tv-sarjojen dvd-boksi valikoimaa olis varmaan mennyt hermot jo monta kertaa, koska televisiosta ei tule kerta kaikkiaan yhtään mitään! :) Ihan uskomattomia ohjelmia, missä ei ole päätä eikä häntää..

      Poista
    2. Mä en hirveesti ole katsonut telkkaria pitkiin aikoihin ja nyt tuli sattuneista syistä katottua niin paljon, että aivot melkein sulivat :D Kaiken maailman tositeeveetä tulee ihan älyttömistä aiheista, voi herranjee! :DD

      Poista
  2. ihanaa häämatkaa jos en muista myöhemmin toivotella. :) täällä kans startattiin vuosi flunssalla :(

    VastaaPoista
  3. Hei lämpimästi suosittelen sairauslomalaiselle Netflixin ihmeellistä maailmaa ja sieltä Fringe-sarjaa. Ollaan siipan kanssa kumpikin ihan koukussa. <3

    JA IHANAISTA HÄÄMATKAA! Nauti hulluna :).

    VastaaPoista
  4. Ihanaaaaaa matkaa teille, neuttikaa täysillä!!! T. nimim. Olisipa meidänkin häämatka vasta alkamassa.... :D

    VastaaPoista