tiistai 19. helmikuuta 2013

Ite luin.

On tullut lähiaikoina lueskeltua kirja jos toinenkin (Kenian-lomalla taisi tulla luettua 10 kirjaa, heh), ja ajattelin jälleen jakaa osan niistä myös tänne. Tällainen sekalainen seurakunta tällä kertaa:

Kang Chol-hwan & Pierre Rigoulot: Pjongjangin akvaariot 

Jälleen kerran Pohjois-Koreaa - tällä kertaa omaelämäkerrallisena teoksena kuljettaen lukijan läpi Kang Chol-hwanin elämän, joka alkaa Kim Il-Sungille uskollisen perheen poikana: etuoikeutettuna Pjongjangissa asuvana. Elämä kuitenkin muuttuu, kun perheen isoisää aletaan epäillä maanpetturuudesta, ja kaikki perheen äitiä lukuunottamatta lähetetään vankileirille Yodokiin. Kirja kertookin suurimmaksi osin Chol-hwanin kymmenen vuoden piinasta pohjois-korealaisella työleirillä. Myöhemmin Chol-hwan onnistuu loikkaamaan Etelä-Koreaan, mikä on mahdollistanut hänen tarinansa kertomisen maailmalle.

Vaikka kirja on suhteellisen ohut, sen lukeminen oli itselleni melko hidasta. Suurimpana syynä tähän oli toki kuvattujen kauhukokemusten sulattelu, mutta myös kirjoitustyyli oli melko raskas, eikä laisinkaan helppolukuinen. Tarina itsessään on kuitenkin kuulemisen ja levittämisen arvoinen, joten voin suositella kahlaamaan tämän läpi, jos satutte siihen törmäämään!

Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
 
Itse en voi sanoa lukeutuvani Westön teosten innokkaimpaan ihailijakuntaan. Ehkä syynä on Leijat Helsingin yllä, jonka vieläkin muistan lukeneeni väkisin läpi lukion ekalla luokalla ja pusertaneeni siitä ulos ehkä koulutushistoriani surkeimman esseen. Kun ei avautunut, niin ei avautunut. Äitini kirjahyllyjä kaivellessa matkapokkareita varten päätin napata tämän mukaani, kun se siellä sopivasti odotti.

Teos kuvaa Suomen itsenäisyyden alkuvuosia 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, ja juonta kuljettavat luokkataustoiltaan erilaiset päähenkilöt - näkökulma on kuitenkin suurimmilta osin suomenruotsalaisen kaupunkilaisen, vaikka myös työläisperheen kasvatteja mahtuu mukaan päähenkilökaartiin. Päähenkilögalleria onkin hyvin laaja: kirjan mielenkiintoisuus ainakin omalla kohdallani pohjautui siihen, että laajan joukon elämänpolut piirrettiin usean kymmenen vuoden ajalle - miten monta erilaista elämäntilannetta voi kohdata toisensa jossain tietyssä pisteessä, ja myös erkaantua toisistaan. Myös ajankuvaus ja juoni - välillä tosin melko verkkaisaan tahtiin etenevä - oli itsestäni yllättävänkin elävä ja kiinnostava. Ehkä mun täytyy tarttua uudelleen myös Westön muihin teoksiin!

Aidan Hartley: The Zanzibar Chest - A Memoir of Love and War

Lukemisto loppui kesken jo puolessa välissä lomaa, ja hotellin pikkuputiikista bongasin tämän kirjan kaveriksi uima-altaalle. Hyvä bongaus, uskallan sanoa! Aidan Hartley, Keniassa syntynyt, Briteissä kouluttautunut ja Reutersin sotakirjeenvaihtajaksi nuorena aikuisena Afrikkaan palanut journalisti kertoo kahden sukupolven tarinan. Toisaalta kirja kuljettaa lukijansa läpi Hartleyn isän ystävän, Arabiaan rakastuneen Peter Daveyn, lyhyen elämän 1900-luvun alkupuolella; samalla lukija voi löytää siitä yhtymäkohtia Hartleyn omaan tarinaan.

Teos sisältää valtavasti ensi käden kuvausta nuoren sotakirjeenvaihtajan elämästä jännityksineen ja järkytyksineen 1980- ja 1990-luvun sotien keskellä Etiopiassa, Somaliassa, Burundissa ja Ruandassa, mikä jo itsessään on mielestäni äärimmäisen mielenkiintoista luettavaa: oikeaa elämää, josta en itse tiedä mitään. Lisäksi kirja on äärimmäisen hyvin kirjoitettu, ja onnistui tempaamaan minut mukaansa täydellisesti. Suosittelen!

Natascha Kampusch: 3096 päivää

Kaikki viimeisen kymmenen vuoden aikana uutisia seuranneet varmasti tuntevat Natascha Kampuschin tarinan ainakin pääpiirteissään: 10-vuotiaana siepattu itävaltalaistyttö onnistuu pakenemaan sieppaajaltaan kahdeksan vuoden vankeuden jälkeen vuonna 2006. Itseäni tapaus kiinnosti tuolloin kovasti: olinhan vain muutaman vuoden vanhempi kuin Natascha, enkä tietenkään osannut kuvitella itseäni vastaavaan tilanteeseen. Seurasinkin tapauksen uutisointeja silloin ahkerasti, ja sen vuoksi tartuin mielenkiinnolla tähän kirjaan, kun se Akateemisen hyllyssä osui eteeni.

Nostan virtuaalista hattua Kampuschille, kun hän on myös omin sanoin halunnut kertoa tarinansa suurelle yleisölle, vaikka pahat kielet rahastuksesta ovatkin vihjailleet. Lukukokemuksena teos oli kuitenkin melko lailla surkea: Kampusch kyllä avaa omakohtaisia kokemuksiaan kauhukokemuksestaan ja selkeästi yrittää korjata kohulehdistön aiheuttamia vääryyksiä, mutta omaan mieleeni lukemastani jäi jotenkin falski ja pinnallinen kuva. Lisäksi kerrontatapa ainakin suomennetussa kappaleessa on varsin töksähtelevä ja osin puuduttava. Läpi tämän jaksoin kuitenkin lukea, vaikka parinsadan sivun kahlaamisessa menikin epätyypillisesti useampi ilta, sillä tarinan tämäkin puoli ansaitsee mielestäni tulla kuulluksi - myös itselleni, jonka tiedot tapauksesta ovat perustuneet lähinnä keltaisen lehdistön spekulaatioihin.

Liza Marklund: Panttivanki

Marklundin Annika Bengtzon-kirjat ovat toimineet kevyenä viihteenä varsin hyvin. Juuri ennen Kenian-lomaa bongasin lähimarketin pokkarihyllystä tämän jännärin, joka lähtikin kassan kautta mukaani. Sattumalta kirjan aihekin sivusi Keniaa: pääjuoni kertoo siitä, kuinka Annikan mies Thomas siepataan työmatkallaan Afrikassa, ja häntä pidetään panttivankina juurikin Keniassa.

Olen muistaakseni vuosien saatossa lukenut sarjan kaikki aiemmat osat, ja tämä osa erosi niistä jonkin verran. Kertojana toimi Annikan lisäksi hänen kaapattu miehensä, ja sarjan jatkuvaa juonta kuljetettiin tässä huomattavasti henkilökohtaisemmalla tasolla, vaikka edeltävissä osissakin ihmissuhdekiemurat olivat läsnä. Mitä tykkäsin? No jaa. Juoneen oli tällä kertaa ujutettu mielestäni vähän liikaa: panttivankidraaman ja rakkauskuvioiden lisäksi mukana oli vielä rikostarina Ruotsista, johon Annika aiempien osien tapaan sotkeutuu mukaan toimittajantyönsä vuoksi, ja jonka huomattavasti kiinnostavampi panttivankidraama jätti varjoonsa ja melko irralliseksi. Rönsyilyistä huolimatta kelpo viihdettä kuitenkin!

Oletteko te lukeneet viime aikoina jotain suosittelemisen arvoista?

4 kommenttia :

  1. Mun mielestä taas tuo Pjongjangin akvaariot on ollut helppolukuisin elämänkerta pohjois-korealaisesta, joita olen itse lukenut. Ja olen totta vie lukenut useita :D Ihan loistava ja pysäyttävä teos. Suosittelen myös lukemaan Leiri 14, joka on elämänkerta miehestä, joka on ainoana Pohjois-Korean keskitysleirillä syntyneenä ihmisenä onnistunut pakenemaan sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuo kirjoitustyyli ei iskenyt yhtään (jotenkin töksähtelevää), joten lukeminen oli sen vuoksi hitaampaa kuin tavallisesti. Leiri 14 on ollutkin pitkään lukulistalla, sillä Shin Don-hyukin elämästä olen lukenut paljon netin kautta. Ei oo vaan sattunut eteen kirjakaupassa!

      Poista
  2. Hitsiläinen kun jostain tipahtaisi lisää aikaa, että voisi vaan keskittyä kirjoihin :D Nuo Pohjois-Korea -kirjat kuulostaa hullun mielenkiintoisilta, ne pääsevät kyllä meikäläisen toivotaan, että joskus ehtisi -listalle!

    Mä aloitin juuri eilen illalla jo reissua varten iPadille ostamani Riikka Pulkkisen Vieraan, katsotaan mitä siitä tulee. Aiemmat Pulkkiset on musta olleet ihan jees, vaikkakin vähän ehkä vaikeita lukea, varsinkin Totta oli hankala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikein ole syttynyt Pulkkisen kirjoille - en edes tiedä, mikä siinä kerrontatyylissä itseäni risoo, mutta joku siinä on, etten saa hahmoista otetta :P

      Poista