sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kattaus kuntoon

En voi väittää, että astiakaappimme pursuilisi yhteensopivia ja tarkkaan harkittuja astioita, joille ehtoisa emäntä voisi pyöräyttää kauniisti katetun illallisen henkilömäärälle kahdeksan plus käden käänteessä. En todellakaan. Kumpikaan meistä ei ole harrastanut astiaston järjestelmällistä keräilyä, eikä häälahjaksikaan tullut pyydettyä astiakaapin täydennystä, ja siksipä tämän talouden astiakaappi on varsin askeettinen ja pitää sisällään vähän sieltä täältä riivittyjä kuppeja ja kippoja. Turussa asuimme tosin melkein Iittalan outletin naapurissa, joten jonkinlaista jatkumoa kaappiin on kuitenkin vuosien saatossa päässyt puolivahingossa kertymään, ja esimerkiksi juomalasiosasto on jo lähestulkoon säädyllinen.


Parempi myöhään kuin ei milloinkaan - eli jostainhan suuri astioidenhamstrausoperaatio on aloitettava! Jo kaapissa nököttävien esineiden pohjalta ostoslistalle nyt alkuun pääsisivät esimerkiksi nämä:


Kaikki kuvat Iittala
 
Teemalla, Origolla ja Essencella lähdettäisiin liikkeelle - ja ei mitenkään yllättävää, että värimaailma pysyy enimmiltä osin turvallisen mustavalkoisena. Tässäkin asiassa minunlaiseni hätähousun pitää kuitenkin hieman hillitä itseäni ja muistuttaa jatkuvasti, että kaikkea ei voi eikä kannata hankkia kertarysäyksellä, hiljaa hyvä tulee.
 
Keräättekö itse jotain tiettyä astiasarjaa?

16 kommenttia :

  1. Meillä (eli mulla :p) on arabian 24h-sarja vihreänä. Hirveen kiva, että sen tuotanto on lopetettu.. No, sarja on kyllä käytännössä jo valmis, eli sinällään tuo lopetus ei haittaa, mutta ei parane rikkoa mitään. Lisäksi olen ihan pikkasen kyllästynyt niihin, kattauksia olisi kivempi tehdä neutraalimpien sävyjen ympärille, mutta tällä mennään ainakin toistaiseksi :) Keittiön alalaatikoissa odottaa sitten isovanhemmilta perityt arvoporsliinit, jotka on Miehen mielestä niin järkyt, että niitä ei varmaan koskaan nähdä oikeasti käytössä :D

    Sun suunnitelmat kuulostaa varsin hyviltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitsilläkin on Arabian 24h-sarjan erinäisiä lautasia sinisenä.. Toi sininen vaan ei nappaa nykyään sitten yhtään, joten ajattelin repäistä ja lähteä keräämään sitten Teemaa oikeastaan nollasta :)

      Meilläkin astiakaapin periltä löytyy myös tuota perittyä posliiniosastoa, mutta ovat jääneet aika vähäiselle käytölle (ja tulevat varmaan jäämäänkin, kunnes ollaan jotain -öö- ehkä 70-vuotiaita) :D

      Poista
  2. Mulla on Essenceä kaikkia neljä, tykkään tosi paljon sarjasta. Sitä paitsi ovat oikeasti toimivat lasit, eivät pelkästään nätit.

    Teininä tuli kerättyä Origoa, mutta se ei sitten ollutkaan mun juttu. Nyt nököttävät tuolla kaapissa, en tiedä, pitäisikö myydä vai mitä niille tekisi. Sen sijaan slaavilaishenkiset Taika-astiat menevät kivasti valkoisen teeman kanssa. Teemaa hankin jatkossakin, mukavan neutraali. Arkiastioina meillä on Ikean valmiita "opiskelijapaketteja" kahtakin eri väriä, ajavat kyllä asiansa, mutta sieltä sun täältä on irronnut reunoista paloja. Noh, hintaansa nähden hyvät, ja valkoisena myös oikein neutraalit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on Essencesta nyt kahdeksan punkkulasia, joten samalla sarjalla voitaisiin mennä muissakin "perusviinilaseissa". Ja sit tietty arkiviinittelyyn meillä on paksujalkaiset Vernat :)

      Itse tykkään tosta Origosta lähinnä ainoastaan "aamumurokulhoina". Niitä jo muutama löytyykin, mutta lisää voisi ostaa - ovat mukavan pirteät aamiaiskäyttöön :)

      Poista
    2. Meilläkin on paksujalkaista Vernaa, ne on kiva kattaa kahvipöytään ja ihan vaikka kavereiden kanssa illastamiseen juomalaseiksi. Arkijuomalaseiksi ostin Kartiot, mutta ne on ihan täysi hukkaostos, useampi on hajonnut ilman mitään syytä, naarmuja ja himmentymiä ja reunoista irronnut paloja. Eipä tarvitse kyseiseen lasisarjaan enää sekaantua.

      Poista
    3. Mun veljelläni on ollut ihan samoja ongelmia Kartioiden kanssa, itse en ole huomannut halkeilua ja nopeaa huonoksi menemistä (meillä on isompia ja pienempiä kartioita kolmessa eri sinisen sävyssä yhteensä ehkä 20 kpl) :/ Itse tosin olen huomannut, että Kartiot peseytyvät tiskikoneessa välillä tosi huonosti, ja niihin jää jostain syystä pesuaineesta todella helposti jäämiä, kun halvemmat lasit peseytyvät samalla kierroksella ihan tuosta vaan - mistä johtuneekaan :(

      Poista
    4. Isot on meilläkin pysyneet vähän parempina kuin pienet. Ja saman tiskikoneongelman kanssa olen paininut minäkin, pesuainerantuja jää helposti. Huuhtelukirkaste auttaa vähän, mutta ei sekään koko ongelmaa poista.

      Poista
    5. Ovat kyllä kaikkein huonoin Iittala-ostos meilläkin :( Pitäis jossain vaiheessa varmaan hankkia muutenkin lisää värittömiä juomalaseja, ja tällä kertaa ne eivät kyllä taida olla Kartiot :P

      Poista
  3. Meil on lautaset ja kipot ja kupit iittalan valkoista teemaa :) muutama punainen lautanen löytyy myös samasta sarjasta. Noista mustista oon pitkään haaveillut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin haluaisin sekä valkoista että mustaa :) Toki valkoinen on kaikkein "helpoin", mutta musta on vaan niiin kiva!

      Poista
  4. Nuorempana tuli ylppäri yms lahjoina saatua kuuden hengen teema- astiasto, onneksi valkosena.:) Ihan kätevä arkeen ja juhlaan, mutta hiukan alkaa tuntua tylsältä kun ei löydy yhtään väriä. Hetken aikaa on jo kypsyny ajatus että hankkisi muutamia väripilkkuja sekaan, esimerkiksi toi Origo ois tosi kätevä siihen tarkotukseen. Ja neliskulmaset ruokalautaset ois kanssa ihanan päheet. Kuhan vaan löytyis tilaa mihin kaikki astiat säilöis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en koskaan tajunnut pyytää lahjoiksi nuorempana mitään astioita, jotenkin sitä ei kiinnostanut silloin :P Ja nyt vähän harmittaa, kun eivät nuo astiat todellakaan mitään ilmaisia ole :(

      Poista
  5. Me kyllä muutamia astioita toivottiin häälahjaksi ja saatiinkin, mutta eihän se 6 hengen kattaus riitä alkuunkaan, jos vieraita on tulossa vaikkapa juhlimaan valmistujaisia tai isomman luokan synttäreitä. Miehellä oli juuri valmistujaiset ja piti lainata sukulaiselta astiastoa, kun ei meidän oikein riittänyt.. Täytynee siis täydentää astiavarastoa ennen omia valmistujaisiani! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! :) Onneksi noita suurempia juhlia on meillä ainakin suht harvoin.

      Poista
  6. Mä oon ihan jostain lukioikäisestä (nyt siis se hurja 30v plakkarissa) asti keräillyt astioita. Niinpä meillä on niitä jo aikamoinen määrä. Keltaista teemaa ja nyt uuteena muutama turkoosikin eksynyt joukkoon. Lisäksi Kartio-lasja ja Essence-viinilaseja löytyy kaapista mukava määrä. Teema on siitä helppo, että siihen pystyy oikeestaan yhdistämään mitä tahansa muuta sarjaa.

    JenniK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun äiti joskus keräsi mulle noita 24h-sarjan sinisiä lautasia ja kuppeja, mutta sitten se jotenkin jäi, kun muutin pois kotoa (olin silloin just täyttänyt 16, eikä astiat vissiin kiinnostaneet meikäläistä).

      Just tuon helppouden vuoksi ajattelin itsekin ryhtyä Teemaa keräilemään :)

      Poista