keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Niin mikä maaliskuu?


Maaliskuu, minne katosit  - vastahan kalenterin sivu käännettiin? Koko kuukausi on vilahtanut ohitse yhtä haipakkaa. Päivä on toki pidentynyt aivan silmien edessä, mutta eipä vuorokauteen ole tässäkään kuussa ilmestynyt yhtään lisätuntia, damn. Huomenissa alkaa tässäkin huushollissa pitkän pääsiäisviikonlopun vietto, minkä jälkeen palaillaan työmaalle vasta huhtikuun puolella! Itse palaan vieläpä aika lailla erilaisen työmaan kimppuun, sillä vaihdan työtehtävää virallisesti kuun vaihteessa. Muutos ei sinänsä ole mitä radikaalein, sillä saman firman palkkalistoilla sitä pysytään, ja ensi alkuun vielä tutussa työhuoneessakin. Työpöydällä olevien tehtävien luonne tosin tulee muuttumaan kovasti erityyppiseksi; tutkijasta tulee nimikkeeltään asiantuntija (tuo vaan jaksaa huvittaa itseäni: etenkin, kun vaihdos ajoittuu sopivasti aprillipäivään). Innostuttaa kyllä kovasti; pääsen hyödyntämään ja toisaalta myös haastamaan kauppasurkealta hankittuja pääaineoppeja jälleen myös omassa työssäni!
 
Huhtikuu maistuu kielen päällä muutenkin raikkaalta, valoisalta ja positiiviselta. Pakkohan tämän talven on jossain vaiheessa väistyä - sormet oikein syyhyävät kevättoimiin! Pian saa kaivaa kaapin syövereistä kevyempää päälle ja lajitella talvitamineet komeron pimeimpään nurkkaan odottelemaan seuraavaa jääkautta. Pian voi lähteä ulkoilmaan kahville ilman, että sormet kupin ympärillä jäätyvät kalikoiksi ennen kuin toista hörppyä ehtii ottaa. Koska huhtikuu on melkein toukokuu, ja toukokuu on melkein kesä!

6 kommenttia :

  1. Tässä mennään jo kovasti kohti kesän helteitä, I wish. Sut on muuten haastettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mennään, mennään :) Täytyykin toteuttaa haaste, kunhan kerkeän!

      Poista
  2. No niin samaa mieltä! Mihin katosi koko alkutalvi muutenkin? Onneksi voi nyt "havahtua" huhtikuuhun ja kesäaikaan, hihihi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan hyvä aika havahtua, uskoisin niin ;)

      Poista
  3. Tosiaan, ihan samat fiilikset, maaliskuu vain katosi johonkin.. Iloista lomailua ja tsempit uusiin hommiin!

    (Niin ja isonisot osanotot kisulin poisnukkumisesta :(. Itse näen vieläkin unia meidän vanhasta koirasta, joka inkkarien tavoin lähti itse viimeiselle matkalleen, karkasi metsään. Kyyneleet tulee edelleen silmiin. Paljon siis lämpimiä ajatuksia täältä. <3)

    VastaaPoista