maanantai 11. maaliskuuta 2013

Reppu ja reissunainen

Hitsin pimpulat, nyt se taas iski. Matkakuume. Seurantalistallani pyörivä sosiaalinen media tuntuu pursunneen jo useamman viikon ajan lämmöntäyteisiä talvilomapäivityksiä mitä eksoottisimmista kohteista, kun itse sitä aamuisin arpoo, uskaltaako jättää välihousut pois päivän asukokonaisuudesta. Vastahan sitä itsekin lekoteltiin lämpimässä, mutta lomalla vietetty rentoiluaika nollautuu normitasolle jo alle viikossa - ainakin, jos on Iltapulun hiljattaiseen juttuun uskominen (*klik*).


 
Tuntuu, että tällä hetkellä leijonanosa niin tuttavista kuin stalkkauspiiriinkin (niin, ne blogit..) kuuluvista ihmisistä seikkailee, on seikkaillut tai vähintäänkin suunnittelee seikkailua Aasian kamaralle. Omat aivot rekisteröivät tosin tällä hetkellä kaikki kyseiseen maanosaan liittyvät reissujulkaisut yliaktiivisesti, sillä olen kasvattanut itselleni massiivisen kaipuun reppureissaamiseen - sekä ikävän Aasiaan. Tällä kertaa ehkä halvimmat dormimajoitukset voidaan jättää väliin, mutta seuraavan pidemmän reissun alkaessa lentokoneen ruumaan ei todellakaan katoa Samsonite! Viimeisten vuosien varrelle on mahtunut reissaamista niin Euroopassa, Väli-Amerikassa, Lähi-Idässä kuin Afrikassakin, mutta Aasia pysyy aina sydämessä. Sinne suuntautui ensimmäinen reppureissu; siellä ollaan koettu koko matkailuelämämme suurimmat takaiskut ja onnistumisen hetket; viiletelty menemään maalla, vesillä, raiteilla ja ilmassa.


 
Ennen kuin sännätään varaamaan lentopilettejä, pitää kuitenkin hengähtää hetki. Sopiva väli lähteä itään osuu luultavasti vasta ensi talvelle. Lisäksi myös kohteita pitää miettiä tarkoin, sillä kokopäivätyö ei niin helposti joustakaan yli kuukauden irtiottoa varten, vaan lomailu talvikaudella täytynee rajoittaa ensi talvenakin pariin viikkoon. Tällä hetkellä mielen pohjilla kutkuttelee etenkin hiljalleen raja-aitojansa avaava Burma. Kaikki on kuitenkin vielä tässä vaiheessa ihanan avoinna. Kohteena oleva maanosa lienee kuitenkin selvä! 


 
Löytyykö teiltä takataskusta kohdevinkkejä?

6 kommenttia :

  1. Burma/Myanmar houkuttelisi itseänikin ihan älyttömästi. Me ollaan jätetty Aasian osuus aika avoimeksi, mutta kuusi viikkoa olisi aikaa, joten Filippiinien lisäksi johonkin pitäisi suunnistaa! En osaa oikein Aasian vinkkejä antaa, kun siellä vasta muutamaa maata tsekattuna. Kambotza ja Vietnam oli kyllä upeita, niin ja tietty Sumatran Lake Toba!

    Mutta niiiiin allekirjoitan tuon reissukuumeen. Mulle kävis nyt ihan mikä tahansa lyhytkin reissu, kun tuntuu että tulen muuten hulluksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Filippiinejä kyllä suosittelen lämpimästi edelleen, mutta ehkei siellä tosiaan ihan kuutta viikkoa kannata viettää :) Nuo mainitsemasi kolme kovaa ovat myös harkintalistalla; niissä kun ei olla vielä ehditty käydä.

      Niin paljon olis nähtävää ja koettavaa maailmassa, mutta niin vähän aikaa :P Kun pisimmät lomatkin on pidettävä kesäaikaan, eikä silloin ole oikeastaan missään "kivassa" paikassa optimaaliset reissusäät! (Valintakysymyksiä tietty, mutta näin meillä tällä hetkellä)

      Poista
    2. Joo ei (: Ajateltiin, että pari viikkoa varmaan meille riittää, mutta katsotaan nyt sitten miltä se alkaa tuntua. Yksi viikko menee näillä näkymin joka tapauksessa Pohjois-Thaimaassa vapaaehtoistyössä, joten siitä olisi helppo palata Bangkokiin ja lentää Myanmariin. TAI jatkaa matkaa maateitse Laosiin. Luulen, että tehdään ratkaisu vasta sitten paikan päällä.. (:

      No sepä se. Hankalaahan se normi päivätyöläisellä on lähteä pidemmäksi aikaa reissuun. Ja jos lähtee, niin sitä saa kyllä valmistella pitkään etukäteen, niinkuin nyt meidän tapauksessa..

      Poista
    3. Ja vielä, kun on niin hetkessä kiinni kuin itse, niin tuo käytännön toteutuspuoli näissä reissuissa meillä aina tuppaa jäämään aika lähelle h-hetkeä, vaikka haaveilussa oonkin mestari! Mut ehkä mekin jonain päivänä vielä päästään kiertämään koko pallo ympäri! Eläkkeellä viimeistään (jos sellaista käsitettä enää silloin tunnetaan) ;)

      Poista
  2. No tässä on oltu just ja just viikko kotona ja oon noin kymmenen kertaa ehdottanut miehelle äkkilähtöä jonnekin lämpimään.. Pitäis vaan siellä koulussakin käydä.. :D

    Kaukokaipuu on aika kamala vaiva. Tosin jos olisi aina ulkomailla, se ei tuntuisi niin hauskalta. Mä vaan kaipaan niitä hetkiä kun saa laittaa laukut hihnalle ja mennä turvatarkastuksen läpi tai sitä kun avaa ekan kerran hotellihuoneen oven.. Jos siis ollaan lomalla. Mun lentopelkokin taas vaimeni tällä reissulla joten olen vielä aktiivisemmin nyt haluamassa reissuun ja vihdoin voin uskaltautua jo yli kuuden tunnin lennolle ilman paniikkia.. Pitäisiköhän meidänkin siis ottaa asiaksi yrittää lähteä sinne varsinaiselle häämatkalle Miamiin.. Tai ainakin alkaa sunnittelemaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkakuume on kyllä pahin ja samalla paras krooninen vaiva ;) Noni - ei muuta kun suunnittelemaan siis!

      Poista