tiistai 30. huhtikuuta 2013

Hyvät vaput


Meillä aattoa vietetään ihan kotosalla, kun ei tuo säätila innosta mihinkään ulkoilmajuttuihin, eikä muutenkaan mitään kivoja kemuja ollut tiedossa. Mikäs tässä on ollessa; huomista vapaapäivää ootellessa! Skumppapullo sentään laitettiin kylmiämään, jos vaikka tekis mieli illemmalla vähän skoolata. Vaikka vapun lisäksi sille, että tänään saadaan vihdoin vaihdettua autoon kesätassut alle, jipii! Se on ollutkin yks maailmanlopun operaatio, mutta ei mennä siihen juuri nyt.

 Saas nähdä, paistaako huomenissa - silloin saatetaan ottaa piknik-evästä kainaloon ja suunta kohti Helsinkiä. Oonkin jo itse asiassa sopinut Jeren kanssa puistotärskyt Kaivariin säävarauksella iltapäivästä.

Onko teillä tiedossa vauhdikkaampaa vai rauhallisempaa vappumenoa?

maanantai 29. huhtikuuta 2013

iAikakausi

Nyt sitä ollaan siirrytty lopullisesti omenaiselle aikakaudelle täälläkin päässä, kun töistä tassuun tupsahti iPhone. Vaikuttaa kyllä ihan mukavannäköiseltä ja kevyeltä härveliltä; saa nyt nähdä, kuinka paljon tulee kiroiltua, kun tällä pitäisi ruveta oikeasti joitain asioitakin hoitamaan. Enpä mä nyt paljon muuta tarvitsekaan kuin sähköpostin, almanakan ja puhelutoiminnot. Nokian E7-koslosta jäin kaipaamaan oikeastaan vain täysikokoista näppäimistöä, mitä ei kai näissä uudemmissa puhelimissa ole oikein missään tarjolla. Muutoin tervemenoa varikolle, läpikakka ee-seiska! Onneksi olen jonkin verran käyttänyt iPadia kotona, joten sen kautta käyttöliittymä on jo tuttu ja simppeli; MacBookia kun en esimerkiksi osaa vieläkään kovin suvereenisti käyttää, joten nettiselausta vaativampiin hommiin nappaan vanhan ja tutun personal kompuutterin. Itselläni kun tuppaa kiinnostus näiden teknologisten vimpaimien toiminnan opettelemiseen loppua aina melko lyhyeen, ja sitten palataan tuttuun ja turvalliseen. 


Tietysti heti piti mennä kurkkimaan, mitä lisäosia tähän on tyrkyllä. Instagramiin olinkin jo aiemmin rekisteröitynyt Rikun puhelimesta, mutta ehkäpä nyt sinne tulee otettua kuviakin.

Löytyykö teiltä suosituksia hyödyllisistä tai muuten vaan hauskoista appseista iPhonelle?

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Vierashuoneen palasia

Yläkerran kolmannen makuuhuoneen on meillä tarkoitus toimia yhdistettynä työ- ja vierashuoneena. Se on ehkä kaikkein keskeneräisin osa taloprojektiamme. Työhuoneena emme myöskään sitä kovin aktiivisesti ole hyödyntäneet, sillä suurin osa kotiin kannetuista töistä tulee hoidettua läppärillä keittiön pöydän ääressä tai olkkarin sohvalta. Tällä hetkellä tuntuukin siltä, että tarkoituksenmukaisinta huoneen sisustelussa jatkossa olisi tehdä siitä mukava soppi meillä yöpyville vieraille - työpöytä saa pysyä mukana, mutta sen kummemmalle home officelle meillä ei tällä hetkellä ole tarvetta.




Tällä hetkellä huoneessa on työpöydän lisäksi Kodin 1:stä hankittu sohva, joka taittuu vuoteeksi, sekä "yöpöytänä" valkoinen Lack-pikkupöytä. Valoina toimivat katossa roikkuva Kartellin FL/Y sekä Fatboyn Edison petit -valaisin. Seuraavana askeleena itselläni olisi hankkia tänne jotain pieniä väriläiskiä valkoisuutta taittamaan. Saas nähdä, mitä tänne keksitään :)

Chiliprojekti, versio 2


Ei mennyt ihan kuten elokuvissa meidän chilinkasvatusoperaatio, ei. Kertoilin täälläkin muutama kuukausi sitten meidän istuttaneen parin eri chililajikkeen siemeniä multiin. Itämisprosentiksi luvattiin pussin kyljessä kuuttakymmentä - meillä ei itänyt yksikään saakelin siemen. Vika oli varmasti kasvattajissa, joten lähdettiin nyt kokeilemaan chilipuutarhurointia vähän helpomman kautta. 

PS. Basilikat ja oreganot kyllä saatiin kasvamaan, jee!

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Karvavauva

Leevi-peevi tuli taas viikonlopuksi kotiin perjantaina. Tai oikeastaanhan tämä on herran kakkoskoti, sillä Leevinen asustelee nykyisin suurimman osan ajasta mun vanhempieni luona, sillä isäni on kaapannut meidän koiran. Seriously. Tai no, ei ihan; Leevi ei tottunut Helsingin keskustassa asumiseen ja meidän pitkiin työpäiviin sitten millään, joten hänen koiruutensa muutti jokin aika sitten vanhempieni luokse viettämään eläkepäiviä heidän kanssaan. Nyt, kun ei asustella enää keskustassa, niin isäni ei suostu enää luopumaan Leevistä kuin niinä aikoina, kun he matkustavat :) Eipä siinä - en henno sitä poiskaan vaatia, sillä parempi Leevin on ehkä asustella siellä; äärimmäisen ihmisrakas ja seurankipeä kun on, ei sen tarvitse olla siellä juurikaan yksinään, kun täällä taas Leevi joutuisi olemaan pitkät arkipäivät yksinään kotona. Pesonen kun ei hirveästi välitä toiselle pitää seuraa.




Oikeanpuoleisessa kuvassa myös Herra Herne. Jotkut koirat ovat kuulemani mukaan pallohulluja, meidän Leevuska on ällöhaju-vinkuleluhullu. Se jaksaisi juosta kamalalta dunkkaavan kumilelun perässä ikuisuuden vielä näin varttuneemmallakin iällä. Swiik-swiik-swiik *hännän heilautus* Swiik-swiik-swiik *Ärrinmurrin-VUFF*, jollei joku heitä tai piilota. Meillä onkin ollut jo vuosien ajan tapana viihdyttää itseämme ostamalla Leeville edellisen, hajotetun tilalle kaikkein öklöttävimmän ja häiritsevimmän näköinen viritelmä jostain Prisman koirahyllystä ja antaa sille myös nimi. Tällä kertaa se on Herra Herne. Hieno lelu kerrassaan.


Varsinkin terassilla oleva säkkituoli on Leevistä jättekiva! 

Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille!

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Haaste ja tunnustus

Haasteellista perjantaita! Sain tässä taannoin pentukissalta 365 kulttuuritekoa -blogista haasteen, jonka ajattelin toteuttaa tässä ja nyt. 


Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa. Säännöt ovat tässä: 

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista. 



1. Nukkuessani mulla on kaksi tärkeää asiaa; päätyyny & toinen päätyyny. Ne ovat kulahtaneita, pehmeitä ja muhkuraisia tyynyjä - justiinsa mun päävärkkini mukaan muotoutuneita - joita Riku jaksaa aina ivata. Toinen menee pään alle, toinen menee pään päälle - vasta sitten on hyvä nukkua. Olen jopa harkinnut niiden ottamista mukaan pidemmille reissuille, mutta niin överiksi päätyynyriippuvuus ei ole vielä mennyt. "Miks sulla on mun päätyyny? Anna se tänne ja HETI!" Niin tuttua.

2. Sain puhelimeni pari vuotta sitten duunista, ja siinä on vieläkin soittoäänenä Nokia Tune. En ole vain koskaan tullut vaihtaneeksi sitä, eikä se omasta mielestäni ole edes mitenkään tappavan ärsyttävä, vaikken siitä erityisesti tykkääkään. Tässä kuussa vaihtuu puhelin, joten kyseinen tilulilu saa vihdoin lähteä.

3. En tiedä, miltä kinkku maistuu. Saattaa olla, että tosi pienenä lapsena sitä on minulle syötetty esimerkiksi joulukinkun muodossa, mutta omatoimisesti en muista koskaan syöneeni tai maistaneeni. Samoin todella monien muiden lihajuttujen kanssa; mulla ei esimerkiksi ole mitään hajua siitä, miksi jotkut laittavat leivän päälle jotain kylmää leikkelettä, koska en vaan tiedä, miltä ne maistuvat. 
 
4. Perjantaista on vahingossa tullut meille siivouspäivä.


5. Mua ei yhtään haittaa liikkua yleisillä paikoilla, kuten kauppareissulla, ilman meikkiä. Saatan olla koko viikonlopun helposti puunaamatta naamaani, jos ohjelmassa ei ole kuin kotona hengailua ja ostoksilla käyntiä.

6. Jos löydän hyvän pelin, saatan viihtyä lukemattomia tunteja Pleikkarin ääressä. Oon tosin hyvin valikoiva tämän suhteen: viimeinen läpikotaisin koukuttava peli taisi olla Skyrim.

7. Hakeuduin lukion jälkeen kauppakorkeaan, koska en keksinyt oikein muutakaan ja pääsykoe vaikutti kiinnostavista aloista itselleni helpoimmalta nakilta. En kuitenkaan ole sen suuremmin katunut tuota pikaista valintaa.

8. Olen käyttänyt samaa tuoksua, Diorin J´adorea, lähestulkoon viimeisen kymmenen vuoden ajan tauotta. Joitain muitakin hajuvesiä olen ostanut vuosien varrella, mutta ne ovat jääneet vähemmälle käytölle. Tottumuskysymys? Ehkä.


9. Jos aloitan jonkun kirjan, joka tosissaan tempaa mukaansa, mun on todella vaikea lopettaa lukemista ennen kuin kirja loppuu. Siksi aloitan uudet kirjat yleensä perjantaisin, kun on aikaa kukkua kirja tassussa vaikka aamun tunneille saakka.

10. Olen kynsienpureskelija.

11. Mielestäni banaanit haisevat kamalalle.

1. Kuka on suosikkinäyttelijäsi? 
- En voi sanoa, että mulla olisi suosikkinäyttelijää. En ole koskaan ollut kovinkaan innostunut elokuvista; katson niitä lähinnä Rikun tai jonkun kaverin "siivellä", tai muuten vaan täysin randomisti, jos jostain sattuu mielenkiintoista eteen.
 
2. Kahvi vai tee? 
- Nykyisin molemmat; ehkä jopa mieluummin tee. Ennen litkin järkyttävät määrät kahvia, mutta olen lähes huomaamattani vieroittanut itseni tästä tavasta. Kahvi maistuu vieläkin kuitenkin esimerkiksi palavereissa tai kylässä, jos sitä on vartavasten tyrkyllä.


3. Mikä on suosikkivaatemerkkisi/-kauppasi?
- Koska olen äärimmäisen laiska, suosikkivaatekauppani löytyy myös kotisohvalta: Net-a-Porter. Vaatteista nykyisin kaappiin on eksynyt paljon Michael Korsin MICHAEL-mallistoa sekä DKNY:tä. Hinta-laatusuhde on niissä mun mielestäni mainio, ja sieltä myös löytyy kaikkea kivaa omaan makuun.  

4. Mihin genreen lukeutuvia kirjoja luet eniten?
- Oon aika kaikkiruokainen! Eniten kiehtovat kuitenkin tositapahtumiin perustuvat kirjat, jotka on kirjoitettu mukaansatempaavasti. Toisaalta määrällisesti eniten tulee poimittua luettavaksi jotain helposti ja nopeasti kahlattavaa dekkaria tai suomalaista fiktiota. 

5. Keneltä julkkikselta olet kuullut näyttäväsi?
- Eipä hirveämmin ole mainittu. Joskus vuosia sitten "Tyttö sinä olet tähden" aikaan sain kuulla muistuttavani suomalaista näyttelijää Pamela Tolaa. 

6. Pidätkö itseäsi keskivertoälykkäänä, keskivertoa älykkäämpänä vai keskivertoa vähemmän älykkäänä? 
- Miten sen älykkyyden nyt tahtoo ymmärtää? Mun on esimerkiksi hirmu vaikea hahmottaa tiettyjä asioita kolmiulotteisesti, ja kädentaitoja vaativissa jutuissa olen melko surkea. Toisaalta ymmärrän asioiden väliset yhteydet helposti ja nopeasti, ja kykenen painamaan mieleeni järkyttävän määrän niin turhaa kuin tähdellistäkin tietoa. Älykkyyttä on niin monenlaista.

7. Mitä mieltä olet e-kirjoista? 
- Itse tykkään paperin hypistelyn fiiliksestä, joten suosin perinteisiä kirjoja. Meillä on kuitenkin kotona iPad, johon lataamani kirjat taitavat olla lähinnä matkaoppaita tai niiden osia. Omalla kohdallani tällä hetkellä kokisin e-kirjojen olevan kätevimpiä juurikin reissukäytössä; pidempää tekstiä en ainakaan vielä ole oppinut näytöltä lukemaan ainakaan kotisohvalta käsin.

8. Käveletkö mielelläsi päämäärättömästi vain ollaksesi ulkona?
- Pakko tunnustaa, että en. Ainakaan kotikulmilla Suomessa. Ulkomailla tulee käveltyä myös päämäärättömästi kymmeniä kilometrejä, mutta siinä ei välttämättä ole takana ulkonaolemisen kaipuu, vaan ehkä ennemminkin uusien, yllättävienkin asioiden etsiminen. 

9. Kuinka terveiksi arvioisit elämäntapasi asteikolla 1-10 (1 = surkean epäterveelliset, 10 = esimerkillisen terveelliset)? 
- Ykkösestä kymppiin varmaan joku seiska? 

10. Mitä mieltä olet tämäntyyppisistä haasteista?
- Kyllä mun mielestäni näihin on kiva aina silloin tällöin vastailla!  

11. Kerro jokin lapsuudessa vaikutuksen tehnyt kulttuurielämys (kirja, leffa, näytelmä tms.) joka on jäänyt mieleen.
- Sain Sofian maailman suunnilleen kymmenvuotiaana joululahjaksi ja muistan lukeneeni sen useaan kertaan läpi, koska en vaan tajunnut, mistä siinä on kyse. Ei siis sinänsä silloin niin vaikuttava kokemus, mutta se jäi mielen pohjille niin, että tartuin kirjaan uudelleen noin kymmentä vuotta myöhemmin, jolloin pääsin jo kiinni kirjan punaiseen lankaan. Ei siitä mitään ikisuosikkia tullut, mutta tapauksena jäi mieleen. 

Ja sitten vielä perään oma kysymyssettini:
1. Mistä keittiön kodinkoneesta luopuisit viimeisenä ja miksi?
2. Jos pitäisi valita urheilulaji, jossa haluaisit voittaa olympiakultaa, mikä se olisi ja miksi?
3. Kuuluitko aikoinaan (tai vielä nykyään) Irc-galleriaan?
4. Jos muuttuisit vuorokauden ajaksi mieheksi, mitä kaikkea tekisit?
5. Mikä on kaikkien aikojen inhokkiruokasi, ja löytyykö sen taustalta jokin tarina?
6. Mikä on parasta kotikaupungissasi?
7. Mitkä ovat mielestäsi loistavan arki-illan elementit?
8. Mikä on mielestäsi turhin taito, jonka osaat?
9. Mitä lautapeliä pelaat mieluiten?
10. Mistä on ikimuistoinen lomamatka tehty?
11. Jos olisit ehdolla kansanedustajaksi, mitä vaalijulisteessasi lukisi?

Lisäksi sain ihanan tunnustuksen Modern Wife-blogin Kittylta sekä Vartijan vaimo-blogin Sartsulta, kiitos!



Kiitä ja linkitä bloggaaja, jolta tunnustuksen sait. Valitse viisi ihanaa bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa ja kerro se heille jättämällä viesti heidän blogiinsa. Näin autamme uusia bloggaajia eteenpäin ja ehkä juuri sinäkin löydät uuden upean blogituttavuuden.

Lyön kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja laitan sekä haasteen että tunnustuksen jakoon seuraaville, mahtaville blogittarille - tarttukaa siihen ihmeessä, jollette ole vielä tehneet, tai haluatte vastata siihen uudelleen ;)

By J - OmaDeco by J
-HEINIE- - Villa H
Iisa - IISA´S

torstai 25. huhtikuuta 2013

Kevätuutta kenkäkaapissa

Nuden väriset asusteet kuuluvat kevään ja kesän suosikkeihini, ja kenkäkaapissani onkin ollut siihen kastiin sopivien ballerinojen mentävä aukko. Tänään kuriiri toimitti minulle töihin paketin, josta paljastui jotain tällaista:



Kyseessä siis Sam Edelmanin kiiltonahkaiset baltsut, joissa on kärjessä muhkea koriste. Tykkään kovasti! Nämä pääsevät varmasti jalkaan heti, kun aamulla uskaltaa lähteä kotoa ilman paksuja sukkia.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kutsuja ootellessa

Nyt kesän kynnyksellä sitä miettii malttamattomana, että oliskos sitä yksiäkään häitä tiedossa tänä suvena? Viime vuonna pöhistiin omien hääsuunnitelmien kimpussa, ja tänä vuonna olisikin superihanaa päästä mukaan juhlistamaan muiden onnenhetkiä. Vink vink vaan sinne ystäväpiiriin, jos joku sattuu sieltä tänne eksymään!









Kuvat Tiu Makkonen

Samalla tuli fiilisteltyä pikkuisen omien hääkansioiden syövereissä. Ja ne tosiaan ovat vieläkin pelkästään sähköisessä muodossa, vaikka viime kesästä saakka tekemättömien listalla on roikkunut ihan kouriintuntuvan hääkirjan teettäminen. Ehkä ennen ensimmäistä hääpäivää ehdin tarttua toimeen? 

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Inspiroivat saunat

Käväistiin jokin aika sitten Rikun kanssa Tulikiven studiolla tarkoituksenamme tsekata heidän piha- ja koristekivivalikoimaansa. Siellä eksyimme myös saunaosastolle, ja sieltä löytyikin niin hyvännäköisiä kiukaita, että olisin valmis omaan kotiin ottamaan niistä melkein minkä vaan! Meillähän on täällä semmoinen aika perinteinen, vaalean puun värinen pikkusauna, jossa ei sinänsä ole mitään korjattavaa. Joskus kuitenkin tahdon vähän jotain spesiaalimpaa myös löylyhuoneen puolelle! Tässä vähän inspiraatiota Tulikiven sivuilta:







Erittäin tummat pinnat tuntuisivat olevan tällä hetkellä se juttu saunaskenessä. Upeiltahan nuo näyttävät, täytyy myöntää, mutta meille saunan pienen koon vuoksi tuskin ihan kokomusta istuu. Jos nyt saisin aloittaa suunnittelun, lähtisin liikkeelle kakkoskuvan tyyppisestä, pinnoiltaan valkeasta ratkaisusta, jota lähtisin höystämään tummemmilla mausteilla. Saunaremontti ei tosin taida olla meillä ihan ensimmäisenä työlistalla, harmin paikka.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Wedge sneakers?

Itse en ole vielä liittynyt kiilapohjaisten tennareiden fanijoukkoon. Tennariosasto on omassa kenkäkaapissa muutenkin melko rajoittunut, sillä omaan jalkaan mukavasti istuvia tennareita on ollut yllättävänkin vaikea löytää maailman parhaita tennareita, Reebokin valkoisia F/S HIgheja lukuunottamatta. Silti suunnilleen kerran vuoteen tulee tehtyä jokin tennarihankinta - ehkä tänä keväänä voisin mennä joukon mukana ja kokeilla kiilaa? Nämä saisivatkin olla vähän muhkut tai överit, koska eihän näitä missään virallisessa tilanteessa vedettäisi jalkaan!


8. MICHAEL Michael Kors / Skid

Mitä te olette mieltä - kokeilemisen arvoinen juttu vai täyttä kuraa?

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Bbq Sunday

Sunnuntai ollaan vietetty kauppareissua lukuunottamatta kokonaan pihalla. Päivän ohjelmaan on kuulunut grillailua ja löhöilyä säkkituoleissa, jotka pääsivät tänään ensimmäistä kertaa paikalleen ulos. Musta säkkituoli imi itseensä sen verran lämpöä, että siinä loikoillessa alkoi tuntua jo pikkuisen kesältä! 





Grilliin päätyi tällä kertaa kanan fileepihvejä mulle, naudan ulkofileetä Rikulle, sipulia, paprikaa, ananasta sekä halloumi-juustoa. Rikun safka oli tuollainen kohtuumiehekäs dagen efter -mättö, mulle taas kanasta valmistui hamppari ananaksella ja sweet chili-soossilla.




Paras ruokajuoma on ehdottomasti maito! Rakkaudesta suomalaiseen maitoon <3 Meillähän ei ole terassilla lainkaan ruokapöytää, joten Hulluilta päiviltä hankkimani tarjottimet osoittautuivat mainioksi alustoiksi sohvalla ruokailuun.




Myös Pesonen pääsi tänään pihalle haistelemaan kevättuulia, kun käytiin hakemassa sille Mustista ja Mirristä valjaat ja talutin. Kovin kauaa katti ei ulkona viihtynyt; ei vanha jaksa enää rankkaa ulkoilmaelämää, vaan tuli kiire takaisin pehmeään sohvannurkkaan nokkaunille.

Tällaisina päivinä sitä aina muistaa miettiä, että elämä on aika ihanaa!

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kivi-inspiraatiota pihalle

Ootteko jo ihan leipiintyneitä näihin mun piha, terassi plaaplaaplaa -löpinöihin? Sori, kerta kiellon päälle vielä. Ainakin. Niin se vaan on, että siitä puhe, mistä puute - tässä tapauksessa siis kokemuksesta pihajuttujen tekemisestä: kaikenlaisia villejä ideoita on ihana puntaroida, kun lähtee ihan nollatason noviisina tähänkin touhuun. Viime viikonlopun kevätmessuilla ihailimme erityisesti erilaisten koristekivien ympärille kasattuja pihojen ja puutarhojen yksityiskohtia. Ja elottomasta materiaalistahan on varmasti helppo aloittaa tämä puutarhanhoitohommeleista inspiroituminen, eikös vaan?

Kuva

Kuva

Tämä on mun ehdoton lempparini! Toteutettu valkoisilla Tulikiven Deco -koristekivillä. Tämäntapaisesta ratkaisusta mulla olisi jo muutama, ontuvahko visiokin omalle pihalle.

 Kuvat



Mahtavaa lauvvantai-iltaa teille sinne internetin toiselle laidalle!

Things I love: Tomato Soup

Tämän hetken ruokalemppareihini kuuluu ehdottomasti kotitekoinen tomaattikeitto. Siihen vielä kylkeen tuoretta leipää, niin safkasetti vie kielen mennessään jopa kaltaiseltani ruokavammailijalta. Tämän hetken suosikkiresepti kulkee seuraavasti: 


Suht simppeli tomaattikeitto

Puolikas purjosipuli
1 vihreä tai punainen chili, maun mukaan
3 rkl hyvää oliiviöljyä
2 prk tomaattimurskaa, mieluiten Mutti Polpa
3 dl kasvislientä
1 tl sokeria
3 viipaletta paahtoleipää (paahdettuna) tai vaihtoehtoisesti muuta kuivahtanutta vaaleaa leipää
1 rkl punaista pestoa
1 tl mustapippuria
½ dl hienonnettua basilikaa ja lehtipersiljaa
Ripaus suolaa

Päälle
Tuoretta basilikaa
(Juustoa maun mukaan)
(Loraus oliiviöljyä)
(Krutonkeja)

1. Pilko purjo ja chili ohuiksi paloiksi. Kuullota niitä öljyssä parin minuutin verran. Käytä jo tässä vaiheessa kattilaa.
2. Lisää mukaan tomaattimurska, sokeri ja kasvisliemi. Kiehauta.
3. Paloittele leivät ja lisää ne kattilaan. Pidä keitosta miedohkolla lämmöllä noin vartin verran. 
4. Lisää mausteet ja yrtit. Soseuta keitto blenderissä (tai sauvasekoittimella). 

Nauti :)

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kevättulva

Oh no, meidän takapihalla tulvii! Vasemmanpuoleisessa kuvassa näkyy, miltä tuon piha-aitamme takana olevan puron/ojan/minkälie pitäisi näyttää: 


Tällä haavaa tuolla näyttää tällaiselta - ei kiva: 




Nyt vaan sormet ja varpaat pystyyn, että vesi ei enää kovin paljoa tuosta nousisi, ja että niin terassi kuin aidatkin kestävät sortumatta tämän pienimuotoisen kevättulvan, eivätkä myöskään lähde sen mukaan. Mulla ei nimittäin ole mitään käsitystä, korvaako esimerkiksi vakuutus tällaisia vahinkoja, jos sattuukin käymään ikävästi. 

Perjantain probleema

First world problems, folks: mistä kummasta löytäisin mustat, simppelit tyynynpäälliset? 

Epätoivo alkaa jo iskeä - saatan olla myös ihan puusilmä, mutten onnistu löytämään mustia, minimissään 50 x 50 -kokoisia tyynynpäällisiä niin mistään. Tarkoituksena olisi korvata sohvan neljä tällä hetkellä harmaan väristä tyynynpäällistä mustilla, yksinkertaisilla versioilla. Materiaalina mieluiten niinkin yksinkertainen viritys kuin vaikkapa puuvilla; tai eipä silläkään niin väliä, kunhan eivät imisi kissankarvaa ihan samaan tahtiin kuin taannoiset, Ikeasta hankkimani horror-päälliset, joita oli lisäbonarina lähes mahdoton puhdistaa. Ei auttanut imuri, tarraharja tai tarrarullakaan: ilmeisesti jokainen kissukan hius olisi pitänyt rapsuttaa tai nyppiä pois yksitellen. Ei kiitos. Upeita, kuvioituja vaihtoehtoja löytyy toki vaikka millä mitalla, ja myös yksivärisiä versioita olen onnistunut bongaamaan vaaleammissa sävyissä. Mutta missä musta? 

Tällä hetkellä kaikkein potentiaalisimmat, kuvassakin näkyvät päälliset olen löytänyt by nordin nettikaupasta. Liukuvärjätyt puuvillapäälliset voisivat hyvinkin lähteä ostoskoriin, jollei matkassa olisi muutamaa mutkaa. Ensinnä hinta: 43 euroa kappaleelta on aika lailla ylärajoilla siinä, millaisen summan raaskisin näihin sijoittaa. Näihin tulee kuitenkin nettikaupan mukaan vielä päälle arvonlisävero, jonka suuruudesta ei ole mainintaa. Tämänkin ehkä vielä kärsisi, mutta ships within 30 days?? En vaan jaksa odottaa parhaimmillaan yli kuukautta nettikaupasta tilattuja tuotteita! Ja ei - en ole onnistunut löytämään juuri näitä myynnistä muualta kuin heidän oman nettikauppansa kautta. Samperi. Metsästys siis jatkukoon!

Kaikki vinkit aiheesta otetaan erittäin kiitollisena vastaan!