torstai 11. huhtikuuta 2013

Totally random

Tulin tänään Rikua aiemmin töistä kotiin, ja odottelen tässä, että voin hakea sen juna-asemalta ja samalla koukkaista postin kautta noutamassa sinne saapunut Finnish Design Shopin lähetys. Tylsyyspäissäni ryhdyin leikkimään kameralla, ja tässäpä elävää todistusaineistoa siitä, miksi blogissani asukuvia näkyy äärimmäisen harvoin: 



Haha, en vaan osaa! Eikä Riku myöskään ole kovin innokas tai kärsivällinen hovikuvaaja, joten se niistä sitten :) Tuossa kuitenkin se eilen Hulluilta ostamani raitapaita. Jakku on ihan H&M:stä, farkut Katharine Hamnettin ja saappaat muistaakseni Nelly.comin kautta tilatut, mitkälie. Voisin muuten vastaiskuna Dr.Denim-huumalle hehkuttaa Katharine Hamnettin farkkuja maasta taivaisiin, mutta jätetään se ainoastaan pienelle maininnalle, sillä en tiedä, mitä kyseisellä merkillä on parhaillaan meneillään, sillä nettisivu on ollut suljettuna jo pidemmän aikaa, höh. Ja kyllähän kunnon asukuvastoon kuulunee myös laukku:

Tuo uskollinen kaveri seuraa mukanani melkein joka työpäivä, sillä en viitsi rääkätä arkisin mukana kulkevalla krääsämäärällä useampaa laukkua. Kulutetaan nyt tuo loppuun, sitten hankitaan tilalle uusi "kantojuhta". Nimittäin...



Kaboom! Tässä minimissään se tavaramäärä, jota arkilaukun täytyy kestää päivästä toiseen. Tavallisena päivänä vielä läppäri on tuota Macia paksumpi duunikoneeni, mutta olin unohtanut laittaa sen yöksi lataukseen ja olin tänään työasioilla toimiston ulkopuolella, joten ei auttanut kuin ottaa tuo kotikone mukaan. En mitään jumppakassin kokoista veskaa jaksa myöskään päivittäin mukanani raahailla, joten tämä DKNY on osoittautunut itselleni tähän tarkoitukseen hinta-laatusuhteeltaan napakympiksi. Jo puolisentoista vuotta tämä pakaasi on ollut erittäin hevissä käytössä, eikä mikään ole nahkaosien luonnollista kulumista lukuunottamatta vielä hajonnut.

Tällaista torstaita täällä - mitä teille kuuluu? :) 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti