tiistai 25. kesäkuuta 2013

Loman tarpeessa

Ensi viikon perjantaina se alkaa - loma. Kokonaista neljän viikon lomaa en ole aiemmin päässyt viettämään koko aikuisikänäni; viime vuoden kolmen viikon lomakin hujahti pitkälti hääjärjestelyiden merkeissä. Tätä on siis odotettu! Kroatian-reissun lisäksi emme ole edes halunneet lyödä lukkoon sen kummempia suunnitelmia, vaikka joitain juttuja onkin jo mielessä. Aikataulutus & loma - ei muuten käy mulle! Lomalla viimeinkin...


...on ihanaa olla vaan. Herätä aamulla siihen aikaan, kun ei enää nukuta; syödä hidas aamiainen ja vasta sitten päättää, mitä päivä saattaisi tuoda tullessaan. 

...aion istua nenä kiinni kirjassa yön pikkutunneille saakka, jos lukemista ei tee mieli lopettaa kesken kaiken.

...aion väsätä mooonta mansikkakakkua ja mustikkapiirakkaa. Mustikkapiirakkaa en ole koskaan leivoskellut tähänastisessa elämässäni, mutta ehkä R/internetsi/mami osaa antaa kallisarvoisia neuvoja. Musta tulee ehkä vielä ennen eläkeikää kunnon frouva


...ehdimme toivon mukaan käydä myös mökillä ekaa kertaa tänä kesänä. Siellä kokkaillaan uudessa kesäkeittiössä, paistetaan muurinpohjalettuja iltanuotiolla, käydään veneilemässä tutuissa maisemissa, pelataan korttia saunamökin terassilla...

...tahdon käydä kuutamouinnilla

...tahtoisin käydä telttailemassa ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Rikua en tosin ole tästä hommasta saanut vielä kummemmin innostumaan, joten voipi olla, että teltta joudutaan pystyttämään kotipihalle...


...haluan käydä ostamassa tuoreita vihanneksia torilta ja uunituoretta leipää lähileipomosta aamutuimaan

...tahtoisin käydä hetken mielijohteesta monissa lähikohteissa, joihin on pitänyt mennä, mutta sitten ei ole jostain syystä saanutkaan lähdettyä 

...teemme varmastikin jälleen kesävisiitin entiseen kotikaupunkiimme Turkuun, joka on kesäkaupunkina siitä parhaasta päästä


...saamme toivon mukaan kestitä vieraita kauempaakin, ja toki tehdä myös kivoja juttuja kavereiden kanssa, jotka asuvat tällä suunnalla

...en aio valittaa kertaakaan helteestä, jos sellaista keliä tänne heinäkuussa siunaantuu!

Millaisia pieniä tai suurempia lomasuunnitelmia teillä on?

8 kommenttia :

  1. Mulla vetelee loma viimeisiään ja pakko sanoa että ei kyllä mennyt ihan niinkuin suunnittelin. Mä olen ollut valehtelematta koko loman puolikuntoinen ja kipeä. En oo pystynyt tekemään mitään mitä suunnittelin.. Harmittaa vähän, mutta minkä sille tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :( Inhottavaa, kun sairastelu sattuu mitä kauneimmalle kesäkaudelle ja vielä loma-aikaan! Toivottavasti pääset kuitenkin vielä nauttimaan kesästä tervehtyneenäkin :)

      Poista
  2. Kyllä, loman tarpeessa :D Vähän samanlaiset suunnitelmat, eli yksi ulkomaan reissu buukattu ja lopulla ajalla sitten tehdään mitä lystätään! Tosin meidän pitää kärvistellä vielä yksi viikko enemmän kuin sun, mutta sittenpä lööbaillaan melkein elokuun puoleen väliin asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon jo suunnilleen toinen jalka oven välissä lähdössä lomailemaan ;) Pari kertaa on tullut mieleen, että miksi - oi miksi - en aloittanut lomailua jo juhannuksesta, mutta meneehän se näinkin :D

      Poista
  3. Ihania suunnitelmia. Täällä kanssa odotellaan elämän ensimmäistä 4 viikon palkallista lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on kyllä odotettu täälläkin päässä! Viime kesänä kun pidin viikon ripotellen alkukesästä ja vain kolme viikkoa heinäkuussa, mikä sitten loppupeleissä kyllä harmitti!

      Poista
  4. Kuulostaa ihanilta suunnitelmilta :) Itse joudun odotella vielä viikon kauemmin mutta sitten olen niin lomalla: Kroatia, Nizza ja Helsingin kesätorit, puistot ja kadut.

    VastaaPoista