maanantai 30. syyskuuta 2013

Uusi viitta talveksi?

Syksyisin ja talvisin omiksi lemppareikseni ovat muodostuneet erilaiset ponchot, viitat, edestä avoimet neuletakit, isot huivit, joihin on mahdollista kääriytyä - kaikki, mitkä on helppo pukea ylle ja jotka pystyy myös kuorimaan päältään suht nopeasti. Itse en tykkää yhtään neulepaidan ja paksun takin yhdistelmästä: ulos mennessä on hyytävän kylmä huolimatta toppautumisesta, mutta liikkuessa ja välittömästi sisälle astuessa tulee tukalan kuuma. Siksi tuleekin huideltua menemään tuolla jos jonkinlaisessa batman-viitassa, milloin vain suinkin mahdollista. Tällä hetkellä himoitsen syysgarderoobiini tätä Madeleine Thompsonin kashmir-villaista saalia:


Villa-allergikkona voin onneksi käyttää villaa pienissä määrin vaatteissa, jotka ovat ilmavia, eivätkä ole kosketuksissa suureen ihopinta-alaan kerrallaan. Kireät villapaidat ja villasekoitepaidat ovat siis aluspaidankin kanssa ehdoton nou-nou, mikä harmittaa, sillä akryylia en tahdo sen hiostavuuden ja huonon kestävyyden vuoksi käyttää, eivätkä puuvillaneuleet useinkaan ole yhtä lämpimiä kuin villaiset vastineensa. Löytyykö linjoilta muuten muita villalle yliherkkiä - miten ootte ratkaisseet jokatalvisen neulepaitaprobleeman?

lauantai 28. syyskuuta 2013

Parasta syksyssä

Takka tulilla, vatsa täynnä ruokaa, ilmassa leijuu palavan puun aromi, edessä kupillinen kuumaa teetä, minnekään ei ole kiire.






Lokoisaa lauantainjatkoa kaikille :)

torstai 26. syyskuuta 2013

Epäonniset Nappulat

Tällä kertaa ei mennyt kuin elokuvissa. Olin jo aiemmin hankkinut mustan Nappula-kynttilänjalan, ja huomasin Iittalalla niiden olevan myiittala-jäsentarjouksessa tämän kuun ajan. Kävin hakemassa mustalle kaveriksi korkeamman, messinkisen version ja mulla oli niille jo oiva sijoituspaikkakin katsottuna lattianrajassa olevalla tv-tason hyllyllä. Ajattelin vielä tilata ryhmään messinkisen Tom Dixonin Etch-kynttilälyhdyn, ja olohuoneen kynttilänurkkaus olisi ollut just bueno. Kuinkas sitten kävikään, kun laitoin Nappulat testimielessä tulille elen illalla? 



Riku alkoi ihmetellä, miksi vieressä nukkuva kissa haiskahtaa omituiselta, ja sen turkkikin oli yhdestä kohtaa kummallisen karkea. Siinä sitten pohdiskeltiin, mitä ihmettä se on saanut keittiöstä kaadettua päällensä, kunnes älynväläys iski - palaneelle karvallehan tuo tuoksahtaa. Ei ollut tullut mieleenkään, että tuo vanhus on nykyisin niin höperö, ettei enää osaa väistää tulta, vaan on pyörähtänyt liki maantasolla palavien kynttilöiden vierestä ja käräyttänyt niskavillansa. Mitään traumoja Pesonen ei näytä saaneen ja karvoistakin paloivat vain päät; liekö huomannut itse koko onnettomuutta. Omituista onkin, missä vaiheessa se on ehtinyt käräyttää itsensä, se kun ei paljoa iltaisin liikuskele ja me molemmat olimme istuneet koko ajan sohvalla, mistä näkyy suoraan kohdalle, missä kynttilät paloivat. No, se siitä kynttiläasetelman paikasta kuitenkin; ei parane ottaa riskiä, että raukka tuikkaa itsensä tuleen toistamiseen. Näin sitä saatiin muistutus siitä, kuinka kannattaa miettiä pariin kertaan, minne elävää tulta sijoittaa, sillä vahinkoja näemmä sattuu, vaikkei kynttilöitä vahtimatta jättäisikään!

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kolme valaisinvaihtoehtoa

Olisikohan jo korkea aika hankkia valaisin yläkerran porrastasanteelle? Sellaista se todellakin olisi vailla, minkä huomaa taas kesän jälkeen, kun nukkumaan mennessä yläkertaan kavutessa on jo pilkkopimeää. Eipä tuo tila tosin kovin voimakasta valonlähdettä ole vailla, sillä sen ainoa funktio on toimia siirtymätilana yläkerran huoneiden ja kylpyhuoneen välillä. Tänään illalla yritin asetella lattialle paria suurta kynttilälyhtyä tuomaan edes hieman tunnelmavaloa, mutta tulin siihen tulokseen, että lasiset lyhdyt lattialla olisivat vain tiellä, kun unenpöpperössä kömpii yöllä vaikka käymään vessassa. Kattovalaisin lienee tuohon tilaan ainoa, järki-ihmisen vaihtoehto. Tällä hetkellä nämä kolme kovaa vaihtoehtoa kummittelevat mielessä eniten:

Tom Dixonin pallolamppu joko kuparin tai pronssin värisenä olisi näistä ehkä mieluisin, mutta tämän hetken budjettiin ja sijoituspaikkaansa nähden kovin tyyris. Stockmannin sivuilta löysin samanhenkisiä, Design by Frandsenin Ball-valaisimia, joiden hinnat ovat huomattavasti kukkaroystävällisemmät, mutta muoto ja värit eivät ainakaan kuvien perusteella vaikuta yhtä hyvännäköisiltä kuin Tom Dixonin versiossa. Eipä kai mitään maksaisi käydä katsomassa niitä kuitenkin paikan päällä? 

Toinen loistoehdokas olisi Lightyearsin Calabash-valaisin; näitä tahtoisin useamman kappaleen kullanvärisinä pienimmässä P1-koossa, joten tässäkin kompastuskiveksi muuttuu jälleen hinta. Laadukkaat valaisimethan ovat toki pitkäikäinen investointi; tälläkin hetkellä vieressäni tönöttää Modern Art-valaisin, jonka äitini on hankkinut 80-luvun alkuvuosina. Kuten varmaan huomasittekin, näitä kahta ensinmainittua himoitsen nimenomaan väreissä, jotka ovat tällä hetkellä kovasti pinnalla; tällä hetkellä ne tuntuvat ykkösvalinnalta, mutta mitä sitten, jos kyllästys iskee? Pään sisällä elävä tarkan markan täti heristää sormeaan ja muistuttaa, että pronssin, kuparin ja messingin sävyissä kannattaa ehkä kuitenkin ensin hankkia edullisempia ja helpommin korvattavissa olevia esineitä. Aika näyttää, kuinka pitkäikäiseksi tämä villitys kotonamme tulee jäämään...


Kukaties tylsin, mutta todennäköisesti järkevin valinta olisi ehkä By Rydénsin Belluci-valaisin, joka koostuu kymmenestä läpinäkyvästä varjostimesta. Kuvassa se ei näytä oikein miltään, mutta omin silmin tämän nähtyäni tykkäsin kovasti, eikä se ainakaan valaisinosaston tavarapaljouden keskellä vaikuttanut liian massiiviselta suhteellisen pieneen tilaan. Yläkerran porrastasanne on myös "auki" alakertaan päin, ja huonekorkeuttakin on tilassa ihan kivasti, joten koon ei pitäisi siinäkään suhteessa olla ongelma. 

Arvon raati, mitä mieltä te olette? Kuvaa tuosta tilasta en löydä, enkä ehkä ole sellaista ottanutkaan, mutta *tästä* kuvasta saa ehkä vähän osviittaa valaisimen paikasta, jos tarkkaan tihrustaa - tuonne yläkerran lasikaiteiden taakse, suunnilleen katon korkeimmalle kohdalle se olisi tulossa...

tiistai 24. syyskuuta 2013

Problem solved

Minulla oli kenkäongelma. Olin nimittäin kehittänyt muutaman viimeisen vuoden aikana ristiriitaisen ja epäluuloisen suhteen syyskauden kenkiä kohtaan; mistään ei ole tuntunut löytyvän tosi kivoja pitkiin aikoihin. Kun sattuu olemaan sitä mieltä, että melkein kaikissa kengissä pitää olla joku jekku tai juju, näyttää suuri osa syyskenkävalikoimasta vuosi toisensa perään ihan mälsältä. Etenkin syyskeleille sopivat, matalapohjaiset arkikengät tuntuvat söpöjen ja kevyiden kesäsandaalien ja ballerinojen jälkeen varsinaisilta arjen ankeuttajilta. Ei sitä siltikään jaksaisi sipsutella jatkuvasti menemään huikein korkein koroin varustetuissa saappaissa taikka siroissa nilkkureissa - kohtuuhintaisia, arkeen passeleita nahkakenkiä olen haeskellut paikasta jos toisestakin. Biker-mallisia, rouheita buutseja olen ihastellut jo pidempään, mutta olen ollut varsin epäileväinen sen suhteen, tykkäänkö sellaisista omassa jalassani. Tänään päätin kuitenkin töiden jälkeen lähteä kenkäkaupoille mielessä tällaiset mustat, matalahkovartiset nahkasaappaat. Ei löytynyt sitä lajia sopivia, eikä tullut meikäläisestä bikerbootsimimmiä vieläkään...



Sen sijaan Stockan hyllystä silmään osuivat nämä Tommy Hilfiger Denimin nahkasaappaat, jotka olivat juuri sitä, mitä olin etsimässä: sopivan väljät, puoleen sääreen ulottuvat varret; matala pohja; soljet piristämässä muutoin varsin perusmallisia kenkiä, ja värikin oli just passeli. Kaupan päälle himskatin hyvät jalassa ja hintakin oli sopiva. Välillä jotain muutakin kuin mustaa! 

maanantai 23. syyskuuta 2013

Tee-se-itse-miehen tv-nurkka

Alakerrassa meillä on yläkerran huoneiden alle jäävä, matalampi tila, jonne olemme rakennelleet tv-nurkkauksen - tai olohuoneen, miten asian nyt tahtookaan ilmaista. Tila levenee takaseinää kohden, ja on etualalla melko kapea, joten se vaatii tv-tasolta melko kompaktia kokoluokkaa leveyssuunnassa, jotta kaiuttimet saadaan vielä mahtumaan sen viereen. Olen aiemminkin tuskastellut alakerran tv-nurkan kanssa: tv-tasona on toiminut vuosia sitten Iskusta hankittu, melko massiivinen ja kaappiensa vuoksi yleisilmeeltään todella tumma kapine (jonka kuva löytyy *tästä* postauksesta). Uutta tasoa olen haikaillut jo muutosta saakka, mutta nappiratkaisua ei ole kävellyt vastaan, ja "aika hyvienkin" hinnat huitelevat tonneissa; sijoitus, jota ei tällä hetkellä huvita tehdä. Jotain kuitenkin piti keksiä!


Viime viikonloppuna ryhdyimme miettimään, miten rumasta tasosta pääsisi eroon ja muutenkin pienehköä tv-nurkkausta saisi avarrettua. Siitä se ajatus sitten lähti; tv-tason purkaminen osiin ja uudelleen kokoaminen kevennettynä versiona. Ensin mietimme telkkarin kiinnittämistä suoraan seinään, mutta kiinnityksessä gyproc-seinään on aina omat kommervenkkinsä. Vanhasta tasosta sai myös irrotettua tv:lle taustaseinän, ja näin seinäänkään ei tarvinnut tehdä reikiä.



Erilaiset härvelit karsittiin television alta minimiin: jäljelle jäivät ainoastaan Pleikkari ja keskikaiutin. Koska en ole aikoihin enää tallennellut tv-ohjelmia, digiboksi osoittautui turhaksi ja sai siirtyä varastoon: television oma viritin saa riittää. Vahvistin siirtyi sohvan taakse bassokaiuttimen päälle; täytyy vähän totutella osoittelemaan kaukosäätimellä ääniä säätäessä oman selän taakse, mutta eiköhän se siitä! Isommat kaiuttimetkin siirrettiin sohvan taakse, ja etukaiuttimiksi otettiin käyttöön pienemmät versiot. Niiden telineissä sattui vielä olemaan tällä hetkellä kovin ajankohtaista betonia!



Tällainen "diy"-ratkaisu meillä siis tällä kertaa. Hintaa tälle viritelmälle tuli viitisen kymppiä; kaikki muu löytyi kotoa seinäkiinnikettä ja yhtä äänipiuhaa lukuunottamatta. Näitä voi myös hyödyntää sitten, kun uusi, sopiva taso joskus tulevaisuudessa löytyy. Olohuoneen yleisvaikutelma keveni huomattavasti!

lauantai 21. syyskuuta 2013

Nacholastuja ja lisukkeita

Lauantai-illan safkakokeiluna Rikun keittiössä valmistuivat tällä kertaa nacholastut lisukkeineen. Niistä tulikin paljon parempia kuin kaupan maissilastut - nams! Niitä dippailtiin salsaan, guacamoleen sekä tuollaiseen kana-paprikamixiin. 


Kotitekoiset nachot

2,5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl maissijauhoja
suolaa
1/2 dl öljyä
2 dl vettä

Sekoita ainekset keskenään ja muotoile niistä todella ohuita lettuja.
Paista pannulla, kunnes lettuihin muodostuu tummia pilkkuja. 
Leikkaa kolmionmuotoisiksi lastuiksi ja friteeraa lastuja 180-asteisessa öljyssä noin neljän minuutin ajan (meillä käytettiin frittikeitintä). 

Guacamole

1 esikypsytetty, pehmeä avokado
puolikas sipuli
puolikkaan limen mehu
ripaus suolaa

Sekoita ainekset tahnaksi sauvasekoittimen avulla. 


Broileria paprika-chilikastikkeessa

1 broilerinfileepihvi
1 iso paprika 
puolikas sipuli
1 valkosipulinkynsi
hyppysellinen tuoretta korianteria silputtuna
1/4 tl juustokuminaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
tuoretta punaista chiliä oman maun mukaan

Leikkaa paprika paloiksi, paahda palat uunissa ja kuori ne paahtamisen jälkeen. Paloittele todella pieniksi kuutioiksi. 
Paista broilerinfilee sipulin kanssa ja leikkaa myös se pieniksi kuutioksi.
Sekoita keskenään mausteiden kanssa. 

Tomaatti-limesalsan ohje löytyy *täältä*

perjantai 20. syyskuuta 2013

Viikon paras päivä


Perjantaissa on taikaa! Vaikka lauantai- ja sunnuntaiaamuisin saa useimmiten vedellä hirsiä niin pitkään kuin lystää ja hommailla päivät pitkät omia juttuja, on perstai silti kaikkein paras. Näin iltakasin jälkeen jälleen yksi työviikko on takanapäin, ja viikottainen suursiivouskin on tehty: kyllä vain, voittajafiilis! Perjantaisiideri kissan- ja koirankarvoista putsaillun sohvan käsinojalla on nyt mukava hypätä taas lueskelemaan lemppariblogeja, eikä tarvitse nokkaansa enää näyttää tuolla vesikelissä koiruuden iltapissatusta lukuunottamatta. Kovin kauas ollaan tultu siitä, kun vielä parisen vuotta sitten olin perjantaisin aina menossa jonnekin ja viikonloppu kotosalla oli kauhistus. Viime perjantai tosin vierähti kotinurkkien sijaan Helsingissä, mutta päädyttiin pysyttelemään neljän seinän sisällä, mikä on mun ja Jeren tuhokaksikolle lähestulkoon ennenkuulumatonta. Kyllä sitä kelpaa näinkin! 

Huomenna tai viimeistään sunnuntaina meidänkin olisi tarkoitus pyörähtää Habitaressa, mutta sen kummempia suunnitelmia ei viikonlopun varalle ole. Riku taisi tosin ottaa duunista ylityöviikonlopun, joten mulla onkin sitten kaiket päivät aikaa rymsteerata täällä messujen innoittamana, kun toinen tuijottaa näyttöä. Etenkin pieniä muutostöitä olohuoneeseen olen jahkannut jo pidemmän aikaa; ehkäpä messuilta tarttuu mukaan sitä varten jokin villi ideanpoikanen? 

PITÄKÄÄHÄN RENTO PERJANTAI-ILTA, OLITTE SITTEN KOTOSALLA TAI MENOSSA! 

torstai 19. syyskuuta 2013

Syyshöperyyden merkit

Kotona tuoksuu vanilja.

Tekee usein mieli höyryävän kuumaa keittoa.

Ei tule heti hämärän tullen sytytettyä kunnon paraativalaistusta, vaan tummista illoista on oppinut jälleen nauttimaan.

Tekee mieli kuunnella ja hyräillä 80-luvun hittibiisejä.

Ilman torkkupeittoa ei enää tarkene näpytellä tietokonetta sohvalla iltaisin. 

Säikähtää kuollakseen tuulilasiin iskeytyvää oranssia vaahteranlehteä ykköskehän aamuruuhkassa.

Aamulla täytyy useimmiten pukea jalkaan sukat. 


Pohtii, opettelisiko tänä vuonna kutomaan kaikenmoisia pörröisiä, lämpimiä ja ihania asioita. Hylkää ajatuksen toistaiseksi.

Metsälenkillä törmää kärpässieniin ja katsoo häpeillen Googlesta, mitä oikein tapahtuukaan, jos sellaisesta haukkaa. 

Päivän kruunaa jäätelötötterön sijaan kuppi kuumaa juomaa tai pannukakku.

Untuvatöppöset, nuo vanhat kaverit, etsiytyvät jalkaan heti kotiovella.

Kaupassa huomaa etsivänsä katseellaan glögihyllyä.

Aamulla sängystä noustessa viluttaa, ja tekee mieli kaivautua takaisin pehmeisiin lakanoihin talviunille.

T-paitasillaan ei enää pärjää.

Ilahtuu, kun löytää eteisen kaapista kaulahuivin, jollaista ei ollut edes muistanut omistavansa.


Myllää varaston ylösalaisin etsiessään ulkolyhtyjä.

Aamulla autoon istahtaessa on pakko painaa päälle penkinlämmitin.

Viikot vilahtavat ohi silmänräpäyksessä, kun leppeät lomatunnelmat ovat kaikilta muiltakin menneen kesän muistoja ja kiire on palannut pelikentälle.

Korkkarit vaihtuvat kalosseihin.

Kotosalla vietetyt illat syyhyttävät sormia sisustamaan, siirtelemään ja säätämään.

Tuoreet omenat kiusaavat allergikkoa haukkaamaan palasen.

Koira joutuu tassupesulle jokaisen lenkin jälkeen.

Suihkussa tulee käytyä viilentymisen sijaan lämmittelemässä.


Astuu aamulla syksyn ensimmäisen kerran megalomaaniseen kuralätäkköön ja istuu kengät ja sukat märkinä, hampaat kalisten koko päivän.

Untuvatakkiin pukeutuminen tuntuu vielä kovin kaukaiselta ajatukselta. Silti pilkkihaalarin hankkiminen tuntuu viileimpinä päivinä fiksulta idealta.

Ei enää erota menneen kesän radiohittejä vuoden 2010 vastaavista.

Tekee huomion, että kenkiä valmistetaan myös ruskean eri sävyissä.

Iltaisin tekee mieli laiskotella, olla vaan. 

Aivottomat sarjat, joita ei kesällä muistanut olevan olemassakaan, ilmaantuvat töllöttimeen uusin jaksoin.

Huomaa hamstraavansa mainoslehtisiä ja muuta paperimoskaa takan sytykkeeksi.

Kynttilät, kynttilät, ja vielä kerran kynttilät - niitä on kaikkialla!

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Inspiration: Diamond House - unelmatalo

Jos sellaisilla pikkuseikoilla kuin suunnittelu- ja rakennuskustannuksilla sekä budjeteilla saisi heittää vesilintua, millainen olisi unelmieni talo? Unelmatalossani olisi useampi asuinkerros, paljon ikkunapinta-alaa, avaruutta ja valoa - ja ehdottomasti paljon kulmia! En ole koskaan välittänyt mahtipontisista, jenkkimansion-tyyliin rakennetuista taloista, vaan minua viehättävät ennemmin kulmikkaat, ei niin siloitellut ja pikkusievät ratkaisut. Asuinneliöitäkään ei välttämättä tarvitsisi olla montaa sataa pölyyntymässä turhan panttina, eikä pihan tarvitsisi muistuttaa golfviheriötä: kaikkea sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Mieluusti pelkistettyä, mutta kuitenkin mielenkiintoista - eikä jokaisen neliön tarvitsisi kuitenkaan olla tehokäytössä. Ulkoa sellainen, että sen pihaan on ilo saapua töiden jälkeen väsyneenä; sisältä muunneltava. Mieluiten kaupunkialueella hyvien palveluiden lähellä, mutta kuitenkin omassa rauhassa. Tänään unelmien taloani hyvin pitkälti vastaava rakennus löytyi internetin syövereistä. Ehdin linkin jo jakaa Facebookissa, mutta ihastuin tähän Formwerkz-arkkitehtitoimiston luomukseen niin kovasti, että pakko on jakaa unelmatalon tynkää tälläkin puolella:













Kuvat Albert Lim

Oioi - talon kaunis pintamateriaali, vinot seinät ja katot, ikkunat, ulkovalaisus... Tässä toimii omaan makuuni lähes kaikki!

Arkkitehdit kertovat talosta seuraavaa: 
"The house along Cove Drive in Sentosa sits on a slightly tapered site that faced a man-made lake. Built for a small family that greatly cherish their privacy, the house turns it back on the street and the sides where the neighbours are in close proximity. Like a monolith resting over the gardens, the single, faceted volume house the main spaces with their primary view to the waterway. The main entrance brings one into the centre of the house with the living and dining space on the sides. The upper floors are split in the middle into two volumes that house the daughter and the parent’s bedrooms. The basement accommodate the guest room, entertainment, services and garage, lit and ventilated largely by the sunken courtyards.

The massing on grade is kept deliberately small to create more garden spaces within the tight site. The geometry is derived from negotiating with the planning parameters imposed on the neighborhood and the desire to simplify the building form. The front and side facades are pared down with openings strategically position to allow optimal daylighting with minimum compromise in privacy. The sloping walls at the corners allow for a smaller footprint while expanding the spatial volume at upper levels. Like its simple form, few architectural materials were used. The facades are entirely wrapped in iron wood. The interior adopts a lighter palette of oak and travertine. At nightfall, fragments of the internal spaces are seen on the facade. The muted, impenetrable volume gradually gives way to the volumes of internal light, revealing the intricacy within."

Tällainen olisi oma unelmataloni - millainen olisi sinun?

tiistai 17. syyskuuta 2013

Betonia makuuhuoneeseen

Olen hiljalleen alkanut mietiskellä ja etsiä kesäisille pihajutuille talvisäilytyspaikkoja. Riku uhkaili, että tulevana viikonloppuna olisi edessä varastojen siivous ja raivaus - ainakin korikeinu ja terassin sohvan pehmusteet pitäisi saada jonnekin mahtumaan. Tyynyjä olenkin jo kantanut niin olohuoneen sohvalle kuin varastoonkin, ja tänään myös kuurasin alaterassin pikkupöytänä kesän ajan toimineen betonimöhkäleen. Mallailin sitä makuuhuoneeseen, ja siitä tulikin minulle mainio yöpöytä. 





Aiemmin yöpöydän virkaa toimittanut Kartellin Componibili sai siirtyä vierashuoneeseen ainakin toistaiseksi. Rikun puolelle yöpöydäksi jäi toinen Combonibileista, sillä hän tarvitsee säilytystilaa yöpöydän sisälläkin kaikenmaailman kuulokkeille, johdoille ja sälälle. Itselleni riittää paikka kännykälle, kirjalle ja silmäbrilleille, joten laatikollista yöpöytää en välttämättä edes tarvitse. Laskupinta-alaa myös betonikuutiossa on hieman enemmän kuin aiemmassa muovihärpäkkeessä, joten sain myös yövalon nostettua lattialta pöydälle, ja kynttilänkin mahtumaan mukaan. 

TOIMII!

maanantai 16. syyskuuta 2013

Uutta vanhaa astiakaapissa

Tänään aamulla oli taas härdelli päällä, kun vanhempani olivat lähdössä muille maille lomailemaan, ja koukkasivat meille jättämään autonsa meidän pihaan ja pudottamaan samalla hauva-vauvan meidän hoteisiimme. Saatiin myös vähän etukäteistuliaisia!

"Muotoilija, taiteilija Tapio Wirkkalan vuonna 1968 suunnitteleman Ultima Thule –lasisarjan synty 
kertoo paljon hänen muotoiluperiaatteistaan. Ultima Thulen muotoilu perustuu ns. jäälasitekniikkaan, jota aina innovatiivinen Wirkkala oli mukana kehittämässä Iittalan lasitehtaalla. Lasin 
rosoinen pintastruktuuri saatiin aikaan puhaltamalla muottiin, jonka Wirkkala tyypilliseen tapaansa 
teki aluksi itse: käsillä tekeminen kun oli hänelle ensiarvoisen tärkeää.

Teollisena muotoilijana Wirkkala teki paljon tilaustöitä: Ultima Thulen tilasi Finnair aloittaessaan 
reittiliikenteen Helsingistä New Yorkiin vuonna 1969. Wirkkala suunnitteli myös Atlantin ylittävissä koneissa käytetyt muoviastiat ja aterimet.

Ultima Thulesta on tullut yksi Iittalan suosituimpia lasisarjoja kautta vuosien. Siinä toteutuu Wirkkalan 
näkemys siitä, että yksinkertaiset esineet vaativat eniten työtä. Käyttäjälleen Ultima Thule luo mielikuvan 
luonnosta löytyneestä jääkimpaleesta, joka on sulaessaan muotoutunut käteen sopivaksi juoma-astiaksi. 
Todellisuudessa jäämäisen rosopinnan tavoittelu oli vuosien kehitystyön tulos: 
- Aikaisemmin pyrin murtamaan lasin pinnat hiomalla, mutta nyt vasta olen mielestäni oikealla tiellä, 
kun saan haluamani vaikutelmat lasista esiin jo puhallusvaiheessa. 
- TAPIO WIRKKALA, ajattelevat kädet, Designmuseo ja WSOY, s. 126, 2000. " -lähde



Riku on tykästynyt Iittalan Ultima Thule-laseihin, ja kyseisen sarjan On-the-rocks-lasit ostinkin hänelle viime vuonna joululahjaksi. Lensimme kesällä Finskillä Kroatiaan, ja lennolla juomat tarjoiltiin näistä kapeista laseista, ja meidänkin teki mieli lähteä täydentämään omaa sarjaamme samanlaisilla. Niitä ei ainakaan tällä hetkellä Iittalan valikoimasta ainakaan nettisivuilta löydy; myös Stockmannilta yritimme niitä etsiskellä tuloksetta. Äidilläni sattui kuitenkin olemaan kaapissa tyhjän panttina kuuden setti näitä pikkulaseja, jotka hän muisti tänään tuoda meille. Vanhan hyötykäyttöä, jes!

lauantai 14. syyskuuta 2013

(Piknik)paikka auringossa

Muutaman kilometrin päästä kotoa sijaitsee eräs mainio piknikpaikka: aurinko jaksaa paistaa kallioille hämärän tuloon saakka, ja samalla voi bongailla kiitotien päästä nousevia ja laskeutuvia lentokoneita. Kalliolla istuskellessa lenskarit jylistelevät menemään suoraan pään yläpuolelta, ja vaikkei tässä mitään lentokonebongareita ollakaan, on mukavaa arvuutella, millainenkohan kone on seuraavana vuorossa ja minne kauas se lienee matkalla. Tänään olikin loistava sää pakata mukaan pienet eväät, viltti ja istuskella pilvettömän syysillan viimeiset, valoisat tunnit rouskutellen viinirypäleitä ja cream crackereita. Tämä ei tosin hillitse yhtään tautia nimeltä matkakuume; kyllähän sitä itsekin mielellään istuisi koneen kyydissä matkalla kohti uusia seikkailuja...



Tuo uusi PROfeelin juotava vadelma-mustaherukka on muuten nannaa: ei lainkaan äklömakeaa, kuten monet juotavat jogurtit tuntuvat olevan!




Miten paikalle sitten pääsee? Ajat Tuusulanväylää, kunnes käännyt rampille, joka ohjaa Korsoon ja Sipoohon. Rampilta käännyt vasempaan Kulomäentielle ja ylität sillan. Kalliot sijaitsevat sillan toisella puolella, eikä niitä voi olla huomaamatta. Auton voi jättää kallioiden juureen tienpientareelle tai alueella sijaitsevien yritysten parkkipaikalle.

KIVAA VIIKONLOPUNJATKOA!

perjantai 13. syyskuuta 2013

Perjantai-illan piirakka

Tänään mun alkoi tehdä ihan älyttömästi mieli jotain piirasta, joten semmoinen oli sitten tehtävä! Tällä kertaa uuniin meni tällainen, hintsusti kreikkalaishenkinen pikaviritys. Tarkoituksena nimittäin olisi lähteä vielä viettämään iltaa tuonne pääkaupungin puolelle, joten koko iltaa ei kokkailun parissa viitsinyt käyttää. Siksipä käytimme tähän valmispohjaa - itse tekemällä tulisi tietysti parempi. Tässäpä kuitenkin ohjetta peliin:





Feta-kasvispiirakka

Valmis piirakkapohja

100g salaattijuustoa (tai ehtaa fetaa)
n. 1,5 dl aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna
1 paprika paahdettuna ja kuorettomana
noin 1/2 ruukkua tuoretta basilikaa silputtuna
2 munaa
2 dl ruokakermaa
2 dl juustoraastetta

1. Paahda paprikaa uunissa noin 250 asteessa uunin ylätasolla noin 15-20 minuuttia. Kuori paprikat paahtamisen jälkeen.
2. Asettele taikinan pinnalle salaattijuusto, tomaatit, paprika ja basilikasilppu.
3. Sekoita keskenään munat, kerma ja juustoraaste ja kaada seos täytteiden päälle.
4. Kypsennä uunissa 200 asteessa alatasolla noin 35 minuuttia.

EI MUUTA KUIN HYVÄÄ VIIKONLOPPUA KAIKILLE! :)