keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kahvinkeitin, kahvikone, kahvikeskus???

Viime sunnuntaiaamuna uskollinen kahvimasiinamme otti ja pissi vedet sisuksistaan pitkin keittiön pöytiä. Jo varmasti yli kymmenen vuoden kypsään ikään ehtineen keittimen pannusta oli ajat sitten rikkoutunut kaatonokka, joten kahvin kaatamisesta kuppiin muualla kuin visusti pesualtaan yläpuolella ei voinut edes haaveilla, jollei halunnut kuumia kahveja syliinsä tai muutoin pitkin matin vatia. Rakkine lienee nyt jo kierrätyskamaa. Aamukahvihetki saatiin kuitenkin pelastettua, sillä keittiön yläkaapista löytyi joskus väliaikaisratkaisuksi ostettu keittimenruppana, jonka keittotulos ei ole mitenkään optimaalinen ja ulkoasukin sellainen, että se saa piiloutua kaapin sisuksiin aina keittokertojen välillä. Olenkin nyt yrittänyt vihkiytyä nykypäivän kaffepannujen tarjontaan, sillä sellaisen hankkiminen on ajankohtaista ennemmin tai myöhemmin, kun kyllästymme venkslaamaan tuon rakkineen kanssa eestaas. Ja voi herranen aika - siinähän riittää perehtymistä!


Löytyy niin perinteisen kahvinkeittimen nimellä kulkevaa masiinaa; kahvikonetta, -laitetta, -automaattia ja -keskusta; sitten vielä ainakin kapselikeittimiä. Miten näistä nyt sitten lähdet valitsemaan?

Yläriviltä löytyvät, perinteisemmät kahvinkeittimet ovat sentään itselleni suhteellisen tuttuja. Moccamaster olisi turvallinen ja suht kustannustehokas valinta, mutta sanokaa mitä sanotte - mun mielestäni se on aikas ruman ja kolhon näköinen. Wilfan perustoiminnoilla varustettu Svart Presisjon -keitin puolestaan olisi ehkä hieman siromman ja keveämmän näköinen, ja sen käytön oppiminen tuskin vaatisi käyttöohjekirjasulkeisia. Kapselikeittimiä en ole tullut edes harkinneeksi, sillä ne ovat itselleni täysin tuntematonta maaperää, eikä sellaiseen välttämättä kiinnosta satsata, jos se ei olisikaan meillä toimiva ratkaisu.

 Oma, vanha keittimemme oli tuollainen kaksiosainen, ihan perinteisen näköisellä suodatinkahvipannulla sekä cappuccino/espresso-koneella varustettu härväke (*tällainen*). Vaikka huomattavasti useimmin tulee keiteltyä ihan perussumppia ja arkikaffet tulee usein kumottua kurkusta alas työpaikalla, voisi edes espresso-optio olla koneessa kiva lisä. Näissä sitten löytyykin merkkiä, toimintoa ja toki myös hintaluokkaa laidasta laitaan! Niin kahvihifistelijöitä emme ole, että tonnin kieppeillä ja sen yli kohoavan hintaluokan koneisiin tulisi panostettua, joten kaikkein monimutkaisimmat avaruusvärkkineet putoavat pelistä heti alkumetreillä. Juran ENA Micro olisi selaamistani kahvikeskuksista kaikessa simppeliydessään kauneimman näköinen, mutta siinäkin hinta taitaa olla kipurajoilla. Krupsin Espresseria Premium näytti olevan Prismassa tällä hetkellä aika hyvässä tarjouksessa, ja sillä voisi tavan kahvin lisäksi keitellä espressoa, caffe lattea ja cappuccinoa. Myös Siemensin espresso-/kahviautomaatti vaikuttaisi melko helppokäyttöiseltä ja siksi harkitsemisen arvoiselta vaihtoehdolta. Jaa-a, näitä pitänee harkita ja pyöritellä vielä jonkin aikaa - seuraavankin keittimen kun mielellään soisi kestävän sen kymmenen vuotta!

LÖYTYYKÖ TEILTÄ SUOSITUKSIA TIETYSTÄ MASIINASTA TAI MUITA VINKKIVITOSIA HYVÄN KEITTIMEN HANKINTAAN?

2 kommenttia :

  1. Hei täältä tulee suositus Wilfalle! Just äskettäin poimittiin tällainen vähän heräteostoksena ruokakärryyn, ja ah, hyvin toimii! Muotoilu on kaunis, ja sen lisäksi vehje on funktionaalinen. Saatiin Prismasta hintaan 199€, ja mukana tuli myös Wilfan kahvimylly - ihana! Tää tekee kahvista todella hyvää, ja aika pitkälti se johtuu varmaankin siitä, että toi vesisäiliö on irrotettava, jonka takia käytetty vesi on aina (ainakin meidän laiskassa taloudessa) raikasta. Helppokäyttöisiä ovat molemmat, sekä mylly että keitin. Suosittelen!

    VastaaPoista