maanantai 16. syyskuuta 2013

Uutta vanhaa astiakaapissa

Tänään aamulla oli taas härdelli päällä, kun vanhempani olivat lähdössä muille maille lomailemaan, ja koukkasivat meille jättämään autonsa meidän pihaan ja pudottamaan samalla hauva-vauvan meidän hoteisiimme. Saatiin myös vähän etukäteistuliaisia!

"Muotoilija, taiteilija Tapio Wirkkalan vuonna 1968 suunnitteleman Ultima Thule –lasisarjan synty 
kertoo paljon hänen muotoiluperiaatteistaan. Ultima Thulen muotoilu perustuu ns. jäälasitekniikkaan, jota aina innovatiivinen Wirkkala oli mukana kehittämässä Iittalan lasitehtaalla. Lasin 
rosoinen pintastruktuuri saatiin aikaan puhaltamalla muottiin, jonka Wirkkala tyypilliseen tapaansa 
teki aluksi itse: käsillä tekeminen kun oli hänelle ensiarvoisen tärkeää.

Teollisena muotoilijana Wirkkala teki paljon tilaustöitä: Ultima Thulen tilasi Finnair aloittaessaan 
reittiliikenteen Helsingistä New Yorkiin vuonna 1969. Wirkkala suunnitteli myös Atlantin ylittävissä koneissa käytetyt muoviastiat ja aterimet.

Ultima Thulesta on tullut yksi Iittalan suosituimpia lasisarjoja kautta vuosien. Siinä toteutuu Wirkkalan 
näkemys siitä, että yksinkertaiset esineet vaativat eniten työtä. Käyttäjälleen Ultima Thule luo mielikuvan 
luonnosta löytyneestä jääkimpaleesta, joka on sulaessaan muotoutunut käteen sopivaksi juoma-astiaksi. 
Todellisuudessa jäämäisen rosopinnan tavoittelu oli vuosien kehitystyön tulos: 
- Aikaisemmin pyrin murtamaan lasin pinnat hiomalla, mutta nyt vasta olen mielestäni oikealla tiellä, 
kun saan haluamani vaikutelmat lasista esiin jo puhallusvaiheessa. 
- TAPIO WIRKKALA, ajattelevat kädet, Designmuseo ja WSOY, s. 126, 2000. " -lähde



Riku on tykästynyt Iittalan Ultima Thule-laseihin, ja kyseisen sarjan On-the-rocks-lasit ostinkin hänelle viime vuonna joululahjaksi. Lensimme kesällä Finskillä Kroatiaan, ja lennolla juomat tarjoiltiin näistä kapeista laseista, ja meidänkin teki mieli lähteä täydentämään omaa sarjaamme samanlaisilla. Niitä ei ainakaan tällä hetkellä Iittalan valikoimasta ainakaan nettisivuilta löydy; myös Stockmannilta yritimme niitä etsiskellä tuloksetta. Äidilläni sattui kuitenkin olemaan kaapissa tyhjän panttina kuuden setti näitä pikkulaseja, jotka hän muisti tänään tuoda meille. Vanhan hyötykäyttöä, jes!

2 kommenttia :

  1. Ultima Thule on niin kaunis lasisarja, itse olen täysin hurahtanut. Onneksi isovanhempien ja vanhempien kokoelmat ovat saaneet vuosien saatossa päätyä meille :)
    Lentoemäntäystäväni sanovat että laseista tulee aina työpaikka mieleen... hyvä vai huono juttu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tahtoisin vielä lisäosia :)

      Tuleehan näistä väkisinkin Finnair mieleen, mutta onneks en ole töissä siellä, enkä ainakaan liian usein busineksessa lentelekään, heh :)

      Poista