torstai 7. marraskuuta 2013

Voihan säkkituoli sentään!

Säkkituoliepisodi on vihdoinkin saatettu päätökseen; säkkituolit saivat vihdoin ja viimein valkoisen värityksen päälleen! Mustine päällisineen nämä palvelivat koko kesän löhöilytuoleina ulkosalla. Päälliset kestivät kesän sateet ja auringonpaisteen ulkokäytössä täysin haalistumatta, ja olemme kyllä olleet äärimmäisen tyytyväisiä tähän hankintaan, jonka toimituspuoli ei mennyt ihan kuin elokuvissa, mutta siitä lisää alempana... Nyt talven tullenkaan ei näistä tekisi mieli luopua, sillä näissä on moninkertaisesti mukavampi loikoilla ja lueskella kuin sohvalla, vaikka vievät hurjasti tilaa eivätkä ehkä kauneudellaan koreile. 120 senttiä leveään tuoliin mahtuu helposti istumaan kahdestaankin, ja ovat ne toimineet myös usein pehmeänä paikkana ottaa pienet nokoset. Tällä hetkellä ne siirtyilevät alakerrassa takan edestä tv-huoneen puolelle, mutta jossain vaiheessa niille pitänee keksiä parempi talvisäilytyspaikka.


Tilasin siis viime lokakuun alkupuolella eräästä sisustusnettikaupasta meille säkkituolit. Kyseessä oli nettisivujen mukaan varastotuote, jonka toimitusajaksi lupailtiin maksimissaan kymmentä päivää. Tilauksen laitoin tosiaan menemään lokakuussa, kun vielä asuimme edellisessä asunnossamme; sinne tuli tilailtua valmiiksi paljon muutakin sisustustavaraa, jotta joulukuun muutossa kaikki tarpeellinen saataisiin paikoilleen mahdollisimman nopeasti, eikä toimituksia enää tarvitsisi odottaa uudessa kodissa. Siihen nähden minulle oli yksi ja sama, vaikka tuo kymmenen päivän toimitusaika lipsahtaisi pidemmäksikin, kunhan nyt jotakuinkin ajoillaan saapuisivat. 

Joskus marraskuun puolivälin paikkeilla aloimme ihmetellä, kun jo aikapäiviä sitten maksettua tilausta ei näy eikä kuulu. Siitäpä sitten laittamaan kyselyä perään. Vastaukseksi tuli tyly, luultavasti Google Translatorilla käännetty viesti, jossa viivästystä ei edes pahoiteltu, vaan annettiin muistaakseni seuraava arvioitu toimituspäivä joulukuun alkupuolelle. Eipä kuulunut joulukuussakaan tuoleja, saati ilmoitusta viivästymisestä. Jälleen kyselyä perään, ja vastaukseksi edellisen kaltainen viesti, jossa taas ilmoitettiin siirtynyt toimituspäivä, tällä kertaa joulukuun loppuun. Kun pussukoita ei kuulunut tähänkään mennessä, alkoi huumori hiljalleen loppua - muotoilimme pidemmän, kuitenkin ihan asiallisen reklamaatioviestin. Tähän vastattiinkin tällä kertaa jo nimellä, ja pahoiteltiin viivästystä ensimmäistä kertaa, ja syykin mainittiin ensi kerran sitten lokakuun tilauksen: tuotteen valmistajan toimitusvaikeudet. 


Jälleen pari arvioitua toimituspäivää vilahti ohi, ja lopulta tammikuun lopun paikkeilla meille tarjottiin vaihtoehdoksi joko purkaa kauppa (niinpä - nelisen kuukautta tilauksen tekemisen ja laskutuksen jälkeen) tai vaihtoehtoisesti saada korvauksena mustat vastaavat pussukat, muutaman kympin korvaus sekä valkoiset vaihtopäälliset jälkitoimituksena. Meistä tämä oli ihan reilu diili, mutta miksi ihmeessä sitä ei tarjottu vaikka "jo" kolmannen tai neljännen viivästyksen kohdalla? Lopulta musta säkkituolipari saapui perille alkukeväästä. Valkoiset vaihtopäälliset meille luvattiin lähettää viivytyksettä heti, kun niitä saataisiin varastoon. Niistäkin saimme jälleen vuoden kuluessa lähetellä kyselyjä mooooneen kertaan, ja  "varmoja" toimituspäiviäkin annettiin kahden käden sormilla laskettava määrä. Kesäkausi saatiin siis mennä noilla mustilla päällisillä. Valkoiset "vaihtopäälliset" saapuivat meille vihdoin ja viimein viime viikolla; yli vuosi alkuperäisen tilauksen jälkeen. Lisäksi en lähtisi kutsumaan niitä "vaihtopäällisiksi", sillä vaihto ei ollut kovinkaan yksinkertaista; päällisissä ei todellakaan ollut pallosia sisältävää sisäpussia, vaan sisällä irrallaan pyörivä pallosälä piti valuttaa päällisen sisältä toiseen todella pienen aukon kautta. Tuli muuten pikkuinen sotku, kun osa niistä sähköisistä palleroista luonnollisesti lähti omille teilleen ympäri asuntoa. 


Toki saimme nyt "ylimääräiset" mustat päälliset (joiden vaihtamisrumbaan tuskin lähdemme enää koskaan) sekä muutaman kympin korvauksen vuoden odotuksesta. Eniten tässä kuitenkin nyppi asiakaspalvelu ja sen laatu; tuotteita valmistavalla firmalla voi toki olla toimitusvaikeuksia, mutta niistä tulisi mielestäni ilmoittaa asiakkaalle heti, kun ongelma on tiedossa, eikä viikkoja sovitun toimituspäivän jälkeen, ja silloinkin vasta asiakkaan kysellessä perään. Okei - tilaussumma ei ollut maita kaatava, sillä kyseisessä liikkeessä myydään paljon arvokkaampiakin sisustusesineitä, mutta neljän-viidensadan euron paikkeilla liikuttiin, mikä ei mielestäni kuitenkaan ole ihan pikkusumma sekään.


Käytän todella paljon eri nettikauppoja tilatessani lähes kaikkea maan ja taivaan väliltä, ja tätä lukuunottamatta jokainen tilauksiini liittyvä probleema on putiikissa kuin putiikissa hoidettu mahdollisimman nopeasti, asiallisesti ja proaktiivisella otteella. Tämä on oikeastaan ollut ensimmäinen tapaus, jossa asiakaspalvelu on ollut näin ala-arvoista. Vaikka nettikaupankäynti onkin nykyisin monille ihan tuttu juttu, saattaa etenkin ulkomailta tilaaminen kuitenkin joillekin olla hieman hähmäinen ja ehkä pelottavakin asia, jolloin asiakaspalveluun luulisi panostettavan? Erityisesti, kun kyseinen firman nettisivut avautuvat myös suomen kielelle käännettynä ja .fi-päätteellä. Voihan tämä toki olla ikävä yksittäistapaus, mutta tämän kokemuksen perusteella en taida toista kertaa kyseisen putiikin palveluksiin turvautua. Loppu kuitenkin hyvin, kaikki hyvin! 

Kauhia romaani - kiitos ja anteeksi! Löytyykö teiltä vastaavanlaisia kokemuksia?

4 kommenttia :

  1. Jestas! Aika sekavalta kuulostaa. Itse olisin tuosta rahasummasta flipannut jo täysin; sata euroa alkaa olla raja, mitä voi asiakkaan rahoja pihdata yhtään.

    Mitä jos haette jostain huonekaluliikkeestä lisää styrokspalloja ja täytätte toisetkin päälliset? Sotkuista hommaa, mutta olisi sitten neljä säkkityynyä.

    Muistan vieläkin elävästi sen sotkun (ja äidin huudon), kun joskus muksuna hypittiin säkkityynyyn ja se vetoketju oli jostain syystä vähän auki... Olohuone oli aika valkeana! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekavaa indeed! Olimme jo luopuneet toivosta, että valkeat päälliset koskaan kotiin saapuisivat, joten varsin iloinen yllätys oli, kun ne vihdoin (jälleen yhden reklamaation jälkeen) sitten saapuivatkin :D

      Toki nuo mustatkin voisi täytellä, mutta jo näiden kahden säilyttämisessä on sen verran probleemaa, ettei ainakaan heti viitsi :) Tosin voisi ne sitten täytettynä vaikka laittaa eteenpäin...

      Mullakin oli joskus lapsena ysärillä sellainen tosi ohut (nahkainen?) säkkituoli, joka jossain vaiheessa tietty ratkesi liitoksistaan ja siitä tuli myös aikamoinen styroksipallokaaos :DD

      Poista
  2. Meillä kävi meidän yli 1000€ arvoisen lipaston kanssa vähän samanmoisesti, vaahtosinkin siitä jo useaan otteeseen blogissa... 7kk ja hermot meni, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Hitto kun olis enemmän neliöitä, niin mäki haluaisin tollasen säkkilöhötuolin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä ikäviä juttuja - se odottelu on tosi ärsyttävää, varsinkin, jos on kuvitellut saavansa tuotteen varastosta ihan käden käänteessä :( 7 kuukautta on kyllä tosi hurja aika; me sentään saatiin tavarat kotiin alle puolessa vuodessa - vaikka kyseessä nyt sitten olikin väärän värinen tuote :DD

      Suosittelen kyllä lämpimästi tämmöistä rentoilutuolia, jahka se joskus kotiin mahtuu; on ihan ykköstä, kun sen voi möyhiä aina just sopivaan muotoon :)

      Poista