maanantai 13. tammikuuta 2014

Maanantai-inspiraatio: Riippuvat lamput makuuhuoneeseen

Jos minulla olisi puolisentoista tuhatta ylimääräistä tilinpohjalla makaamassa, löytäisin sille helposti useammankin käyttötarkoituksen, joista yksi olisi AJ-lattialamppujen hankkiminen makuuhuoneeseen sängyn molemmin puolin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että yllä kuvattuun tilanteeseen ei olla lähiaikoina pääsemässä; ainakaan niin, ettei jokin muu hankinta ajaisi kirkkaasti makuuhuoneen valaistuksen ohi. Siksipä olen pohtinut edullisempia ratkaisuja makuuhuoneen lisävalaistusta ajatellen. Yöpöydille ei oikein mahdu pöytävalaisimia, sillä siinä tapauksessa pöydillä alituiseen majailevat kirjakasat pitäisi raivata lattialle, mikä ei ehkä sekään ole paras ratkaisu. Siroista lattiavalaisimistakaan en ole mieleistä löytänyt edullisessa hintaluokassa, ja niiden kohdalla mietityttää myös, ovatkohan koko ajan kaatumisvaarassa ja tiellä sängyn vierellä - itse kun saatan huiskia käsillä unissani menemään välillä varsin raivokkaastikin. Jospa sitten simppeli riippuvalaisin?



Itse päätyisin ehkä varsin kustannustehokkaaseen ratkaisuun hankkimalla jonkin kivan polttimon sekä lampunjohdon. Esimerkiksi jollain näistä komboista päästäisiin kokonaishinnaltaan reippaasti alle sataseen per lamppu:



Miltäs kuulostaa - ihan pölhö idea, vai saattaisko jopa toimia?

8 kommenttia :

  1. Aivan ihana idea - jälleen! Mutta tietysti varmaan vaatii vähän sähköhommia niin, että virtakin kulkee polttimoon asti ;) Tietysti ellei teillä sitten ole jo katossa paikkoja valmiina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki! Meillä ideana olisi saada näihin virrat seinäpistokkeista, ja vaatiihan sekin kyllä omat kommervenkkinsä.. Riku saa hoitaa :D

      Poista
  2. Mä haluan kans tuollaiset meidän makkariin!! Mageet :)

    VastaaPoista
  3. Oo! Mahtava idea. Pakko pinnata talteen kansioon, joka on luokkaa "sitten joskus kun rakennan talon, niin".

    VastaaPoista
  4. Mä olen sähkösuunnittelijaa pyytänyt suunnittelemaan paljon pistokkeita katonrajaan ja just makuuhuoneeseen tuollaisia riippuvia yölamppuja silmällä pitäen. Vaihtoehtoja on niin ihanan paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä niin kätevää rakentaessa, kun saa toteuttaa omia ideoita :) Meillä kattopistokkeiden laittaminen näitä varten ei varmaan onnistu ilman isompaa remppaa, joten yritetään kiertää se jollain tapaa.. Muualla talossa on kyllä katossakin pistokkeita vaikka muille jakaa, mutta makkarissa harmillisesti vain yksi :P

      Poista