maanantai 31. maaliskuuta 2014

Tulikori

Pihajutuista tulee kesät talvet fiilisteltyä eniten kaikenlaisia ulkotulia, kynttilöitä ja lyhtyjä. Kynttilä- ja takkakausi kun tuppaa sisällä loppumaan kevääseen, mutta hämärtyviin iltoihin pihalla tuli sopii käytettäväksi ympäri vuoden. Jo viime keväästä saakka olen himoinnut omalle pihalle tulikoria, mutta Rikun hienoisesta vastustuksesta johtuen sellainen ei ole vielä päätynyt virtuaaliseen ostoskoriin saakka. Juu - eihän sillä suurempaa käyttötarkoitusta ole, mutta onko muillakaan pihan tunnelmanluojilla sen kummempaa funktiota kuin näyttää kivalta? Onhan meillä tosin tuo puugrilli alapihan nurkassa, mutta siitä ei vain tule ihan samaa fiilistä; nää on näitä mut kun mä haluuuun-juttuja, tiedetään. Ehkä tässä voisi vaikka käristää nakkeja tai jotain (noin Rikun innostamista ajatellen)...


Mun lempparit ovat Menun Fire Basket, joka löytyy esimerkiksi täältä. Toinen mieluinen vaihtoehto olisi Röshultsin Urban-tulikori, josta taisin postatakin joskus viime keväänä. Viime tilauksen kylkeen Finnish Design Shopista saamani muutaman kymmenen euron lahjakorttikin polttelisi taskun pohjilla, joten katsotaan, katsotaan.... Onko tämä nyt ihan kauhia turhake? Musta ei!

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Sunnuntain sekalaiset

Olipa taas kauniin aurinkoinen päivä! Ihanaa, kun ei tarvitse enää vetää suunnilleen pilkkihaalaria niskaan, jos mielii ulos palloilemaan... Että pihahommissa sitä ollaan taas tämäkin päivä vietetty. Iltapäivällä käväistiin muutamassa puutarhamyymälässä, sillä Rikulla on visio jonkinlaisesta puskasta etupihan aidan edustalle, mutta vielä näin alkukeväästä oli ulko-osastoilla tuijia ja puksipuita lukuunottamatta kovin tyhjää. 



Juurikin ne puksipuut tuli istutettua ruukkuihin. Ostin nuo rouheapintaiset saviruukut viime syksynä muutamalla eurolla alemyynneistä, ja olen nyt ihan fiiliksissä, kun ne pääsivät vihdoin käyttöön. Sopivat niin kivasti meidän talon ulkoväreihin! Kuinkakohan nopeasti tuollainen puksipuu kasvaa?


Käytiin myös napsimassa lähimetsästä vaasiin parit pajunoksat. Mielelläni olisin ottanut ne sisällekin, mutta olen itse allerginen pajulle, joten saavat pysyä ulkona. 


Sisälläkin vihertää jo kovasti! Meidän alakerta alkaa muistuttaa jo kasvihuonetta; jokaisella ikkunalaudalla kasvaa jo jotain, ja onpa noita viljelyksiä jo lattiallakin. Kuten kuvasta näkyy, niin pikkuisen on p-kaiset ikkunat meillä. Pitäisi varmaan pahimman siitepölykauden jälkeen tilata joku firma pesemään ne, itse kun tuonne katonrajaan tuskin viitsii mennä keikkumaan. Jos teiltä löytyy hyviä vinkkejä (edullisista) pesu-/siivousfirmoista täällä Vantaan seutuvilla, olen kuulolla! 


Sitten vielä päivän safkakuva. Riku tahtoi grillata tänäänkin, ja mikäpä siinä :) Kaasu tosin loppui juuri ruuan valmistumisen kieppeillä - hyvä ajoitus ja silleen. R:lla on onneksi ensi viikolla hyvin aikaa hoitaa kaikkia juoksevia asioita, koska hän pitää lomaa koko ensi viikon. Mä menen vielä maanantaina ja tiistaina duuniin, mutta jään sitten itsekin loppuviikoksi lomalle. Toivottavasti saadaan hyvät lomakelit!

On tää kevät vaan niin kiva!

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Pihahommia

Aina on hyvä sää grillata, vai miten se meni? Meillä nimittäin polkaistiin tänään grillikausi käyntiin aurinkoisen iltapäivän kunniaksi. Rikulle lihaa ja mulle porkkanapihviä, halloumia ja kasviksia - nam! Ulkona ei uskaltauduttu vielä syömään, mutta kevään ensimmäinen grilliruoka maistui ihan yhtä hyvältä sisätiloissakin nautittuna. 



Viikonloppuna on tullut muutenkin oltua pihalla ja laiteltua etenkin yläterassia kohti kevätkuntoa. Sohvatyynyt pääsivät ulos - ovat vielä vähän mutkulat, mutta istumallahan ne ennen pitkää asettuvat. Eilen kävin myös hakemassa Plantagenista pari puksipuun alkua, jotka odottelevat vielä ruukkuihin pääsyä terassilla. 



Vielä on vähän ankeannäköistä, mutta tästä se kevät taas lähtee pikkuhiljaa käyntiin! Sorsatkin ovat palanneet asustelemaan tonttiamme rajaavan "joen" varteen - kävin antamassa kaverille vähän leipää, kun se kelluskeli piha-aidan takana.


Mukavaa lauantai-iltaa kaikille!

I have a dream

Minulla on unelma. Tai toki montakin sellaista, mutta yksi kovin kutkuttava, joskaan ei vielä vuosikausiin, jos edes -kymmeniin realistinen. Haluan raken(nut)taa talon, sellaisen ihan ikioman! Sellaisen, jossa jokaisen yksityiskohdan saisi pähkäillä itse, ja joka olisi alusta loppuun saakka oma rakas projekti. Eikä tietenkään pelkästään minun, vaan toki meidän molempien yhteinen.

Jos niin voi sanoa, asumme nyt tämän hetken unelmatalossamme - kotimme on meille sopivankokoinen, omannäköinen ja lähes kaikkea sitä, mitä kodiltamme juuri nyt näillä resursseilla voimme toivoa. Pienet kauneusvirheet ovat korjattavissa - ainakin ajan kanssa. Silti keräilen mielen pilvenreunalle pieniä haaveiden palasia siitä, millainen koti meille tulisi sitten kun... Sitten isona, sitten kun on enemmän rohkeutta, sitten kun on aikaa ja rahnaa, sitten joskus. Tällä hetkellä kaikkein viihdyttävintä onkin antaa unelmille siivet ja päästää ne vaeltelemaan valloillaan ilman huolta budjeteista, aikatauluista tai muistakaan raksamaailman realiteeteista. Ne ovat edessä sitten joskus - jos koskaan. Mistä sitten olen viime aikoina haaveillut?


...laatikkotaloista.


...betonimöhkäleistä.


...talosta kallion kupeessa.


...simppelistä pihasta, joka olisi tehty ajatuksella omien mieltymyksien mukaan.


...ulkotulista.


...kotikylpylästä.


...portaikosta, joka tuntuu leijuvan ilmassa.


...taloon saumattomasti kuuluvasta takasta. 

Millaisia pienenpieniä tai jättisuuria talo- tai asuntounelmia teillä on? Vai ovatko unelmat jo toteutuneet?

torstai 27. maaliskuuta 2014

I-K-E-A

Voihan Ikea sentään! Sain sekä Valkoisen Soihdun Viiviltä että Vaaleansinisen Unen Heidiltä haasteen, jossa tarkoituksena on esitellä kodin Ikeat ja kertoa niistä pikkuisen. Alun alkaen haaste on peräisin Projekti Verkaranta -blogista. Tässä ensimmäisenä mieleen tulevat ikealaiset meidän kotoa, olkaapa hyvät:


Lähin Ikea sijaitsee meiltä kotoa vajaan vartin ajomatkan päässä, ja nykyisin syy numero uno toistuviin vierailuihin on kynttiläostokset. Ja kun kynttilöitä kun tuntuu kuluvan etenkin talvella hirmuiset määrät, saa Ikeasta niitä sopuhintaan - kynttilärohmuhetken tulos on siis lähes aina toivottu. Kun Ikea on melkein työmatkan varrella, voi sinne poiketa pikkuostoksia varten ja olenkin jo oppinut marssimaan hehtaarihallin läpi päättäväisesti kohti jotain tiettyä esinettä, jota olen hakemassa. Harvemmin tulee enää tehtyä heräteostoksia Ikeasta ja reissujen kestotkin ovat lyhentyneet huomattavasti :)


Keittiön pöydän alla oleva matto on hankittu Ikeasta. Se sopi mitoiltaan ja väriltään mainiosti ruokailutilaamme, eikä ollut hinnalla pilattu. Matto onkin saanut kokea kovia, sillä takka on sijoitettu lähestulkoon maton reunalle ja sen luukusta on silloin tällöin lentänyt matolle tuhkaa ja kipinöitä. Harmittaisi paljon enemmän, jos samaan höykytykseen olisi joutunut jokin paljon kalliimpi matto.


Erilaisia kehyksiä on tullut kuljetettua kotiin Ikean kassan kautta. Tässä alakerran vessan kehykset, joissa Therese Sennerholtin postikortteja. Kehykset voisivat olla hieman ohuemmat, mutta ajavat kyllä asiansa näinkin varsin mainiosti!


Vaatehuoneessa on näkösällä paljon Ikeaa. Pitkän ja korkean meikkipöydän ostin vuosia sitten halvalla mallikappaleena, ja tässäkin kodissa se istui ikkunan alle niin korkeudeltaan kuin pituudeltaan kuin nakutettu. Musta pöytä imee sisuksiinsa helposti pois näkösältä ylimääräiset meikit, korut, hiusjutut, huivit kuin suuren osan vöistäkin sekä miljoona muuta "kampauspöydän" laatikkoon kulkeutuvaa sälää. Myös vaatehuoneen rekit ovat Ikean edullisinta mallia, ja ajavat asiansa mekkojen ripustuspaikkana varsin mainiosti. Rekit tosin ovat hieman huterat, joten joka päivä käytettävien vaatteiden ripustusta varten harkitsisin jotain toista mallia.


Meilläkin on nämä Ikean pihatuolit, jotka pyörivät ainakin viime keväänä ja kesänä blogissa jos toisessakin! Halusin hankkia alaterassille edulliset ja helposti puhdistettavat tuolit, sillä terassia reunustavissa puissa pesivät linnut likaavat ne nopeasti. Muovituolit on helppo pyyhkäistä puhtaaksi niin linnunpeestä kuin tuhkastakin; näillä nimittäin tulee myös istuttua alaterassin puugrillin, "nuotion" edustalla usein kesäaikaan.

Siinäpä kotimme ikealaiset, jotka tulevat ensimmäisenä mieleen - etenkin pientä sälää löytynee muualtakin; muun muassa keittiössä Ikean pihviveitset ja 365-sarjan paistinpannu ovat osoittautuneet toimiviksi arjen kapineiksi. Ikeasta minulle itselleni ei tule vahvaa reaktiota niin puolesta kuin vastaankaan. Etenkin monissa pienissä, mutta usein tarpeellisissakin jutuissa Ikea on vieläkin ehdoton; saman katon alta tietää saavansa monia esineitä varmasti, helposti ja edullisesti. Suuremmissa kalustehankinnoissa emme kuitenkaan ole vuosikausiin kääntyneet Ikean puoleen, ja entisetkin ikealaiset ovat lähteneet meikkipöytää lukuunottamatta kiertoon tai kaatikselle.

Varsinkin opiskeluaikaan Ikea oli kuitenkin ehdoton ykkösvaihtoehto, kun kukkaronnyörit olivat nykyistäkin piukemmassa ja kotia oli sisustettava simppeleillä ja huokeilla valinnoilla. Meiltä on löytynyt niin Malm-sängynrunkoa ja -lipastoja, Klippan-sohvaa, ja remontoimmepa ensimmäiseen omaan asuntoomme keittiönkin lattiasta kattoon Ikean materiaaleilla ja keittiökoneilla. Vaikka hinta-laatu-suhde etenkin hintaan nähden on mielestäni aika lailla kohdillaan, suurimmaksi kompastuskiveksi etenkin kalusteissa nousee siltikin mielestäni laatu. Nykyään ainakin isoimmat kodinhankinnat tulee harkittua tarkasti, ja ikealaiset eivät useinkaan pääse maaliviivoille heppoisten materiaaliensa vuosi; maksan mieluummin varmemmin kestävästä tuotteesta korkeamman hinnan kuin lastulevyviritelmästä. Oman kotimme "sisuksia" ajatellen Ikea kompastuu ehkä myös monipuolisuuteensa; kun tarjotaan "kaikille kaikkea", on vaihtoehtona usein jopa omaan makuuni liian pelkistetty tyyli ilman minkäänlaista jujua, tai toisessa ääripäässä päivän vahvimpien muotivirtausten apinointi melkeinpä yks-yhteen jonkin tietyn, kalliimman "trendituotteen" hengessä, mikä ei itseäni sytytä yhtään. Niin yllättävää kuin se onkin, ei hehtaarihallista nykyisin tunnu löytyvän omaa silmää miellyttäviä kalusteita, vaikka valinnanvaraa on näennäisesti vaikka kuinka. Mutta kuten kuvista voi huomata, Ikealla on kuitenkin paikkansa meidänkin kotonamme!

Siinäpä pieni katsaus meidän Ikeoihin sekä omiin mietteisiini sisustusjätistä :) Monessa blogissa olenkin nähnyt Ikea-haasteen jo pörränneen, joten haastelen vain muutaman tyypin kertomaan oman mielipiteensä suuresta sinikeltaisesta (sori, jos olette jo tämän tehneet): Modern Wife -blogin Kitty sekä & Something Daily -blogin Emmi, tarttukaahan haasteeseen, jahka kerkiätte! :) 

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kesäinen pihaostoslista

Nyt on alkanut hiljalleen hahmottua, mitä kevääksi ja kesäksi on ainakin "pakko saada" terassille ja pihalle. Pienempiä yksityiskohtia ehtii pohtia vielä sitten, kun kotielämä siirtyy ilmojen lämmetessä pitkälti sisätiloista ulos pihalle, mutta muutamia juttuja on jo nyt ostoslistalla.


Alapihan puolelle listalta löytyy tunnelmavalaistusjuttuja. Viime kesänä kokeilimme sinne heppoisia muutaman euron aurinkokennovaloja, jotka eivät ihan toimineet toivotulla tavalla. Tänä keväänä olisi tarkoitus turvautua vanhaan kunnon sähköön ja hankkia ainakin muutamat maavalaisimet syreenipuiden juurelle sekä jonkinlainen kohdevalaisin osoittamaan hopeapajun runkoon. Muita ulkovalaisimia ajoittaisen elävän tulen lisäksi ei pieni takapihamme mielestäni tarvitsekaan. Onneksi sähköt on vedetty jo ennestään valmiiksi alapihalle saakka - muuten voisi olla näitä pikkuvaloja varten liian työläs projekti, jos pihaa pitäisi ryhtyä kaivelemaan. 


Sisäpihamme on useimmiten tuuleton ja poutaisena päivänä aurinko jaksaa porottaa pihalle keskipäivästä pitkälle iltaan, ja varsinkin viime kesänä mustissa säkkituoleissa loikoillessa tuli välillä tuskastuttavan kuuma. Siksi hankintalistalla on täksi kesäksi aurinkovarjo yläterassille, jonka voi avata, jos alkaa liikaa kuumottaa :) 


Terassin ruokailuryhmän kanssa onkin sitten hieman enemmän pähkäiltävää. Viime kesä tuli ruokailtua suvereenisti matalalla sohvapöydällä ja heti terassin oven sisäpuolelta löytyvällä keittiönpöydällä, mutta välillä teki kyllä mieli syödä kunnolla "ulkona". Yläterassimme on aika iso, ja edellisellä asukkaalla olikin tässä kuuden hengen terassiryhmä, joka ei sekään tukkinut tilaa täysin, mutta silti vähän arvelluttaa. Hyvännäköiset ja laadukkaat ruokailuryhmät kun tuppaavat olevan suht koht tyyriitä hankintoja, ja meillä talvisäilytystilan kanssa on vähän niin ja näin... Vaihtoehtona toki voisi olla vielä tämä kesä ilman ruokapöytää ja yrittää etsiskellä mieluista syksyn alemyynneistä - niitä kun on kesän loputtua tarjolla mielettömillä aleprosenteilla paikassa jos toisessakin. Mitä mieltä olette: onko ruokailuryhmä ehdoton kesäterassilla?

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Arkea vaan



Mitä sitä arkena sänkyäkään petaamaan? Ainakin Pesonen tuntuu tuumivan, että mykkyräisissä lakanoissa on mukavampi kellistellä. 

Miten teillä on viikko lähtenyt käyntiin?

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Semi-DIY: Makuuhuoneen riippulamput pikkurahalla

Nonni, tuli jälleen kerran kunnostauduttua yksinkertaisten tee-se-itse-juttujen saralla! Meistähän on tulossa kovaa kyytiä varsinaisia tuunaajia, haha... No, siihen lienee vielä muutama askel otettavana ja taito opittavana, mutta kivahan näitä on väsäillä (Riku voi olla tosin näistä hienoista ideoistani välillä hieman toista mieltä). Tammikuussa *haaveilin* riippuvista lampuista makuuhuoneen yöpöytien ylle, ja nyt vihdoin päästiin tuumasta toimeen! Tarkoitusta varten tilasin FDS:sta suuret Framan Atelier Globe -polttimot, minkä jälkeen alkoi pähkäily; kuinka saadaan lamput näpsäkästi riippumaan katosta? 


Ideaalitilanteessa makuuhuoneen kattoon oltaisiin jo rakennusvaiheessa tehty näille paikat, mutta näin ei meidän tapauksessamme luonnollisestikaan ollut. Siksipä päädyimme seinäpistokkeesta virtansa ottavaan ratkaisuun. Toisaalta tämä on oivallinen ratkaisu: lamput toimivat ikään kuin yövaloina, kun ne pystyy napsauttamaan katkaisijasta päälle ja pois päältä sängystä kurottautumalla. Miinuspuolena toki katosta pistokkeeseen kulkeva johto, mutta haitanneeko tuo mittään? 



Koska katto on makuuhuoneessamme kalteva, johdot piti mitoittaa sen mukaisesti, eikä mikään valmisratkaisu sopinut. Bauhausiin siis, ja mukaan kymmenisen metriä johtoa, katkaisijat, töpselit sekä lampun kannat. Muovisiin kantoihin suihkuttelin pronssinväristä spraymaalia, jotta näyttäisivät omaan silmään paremmilta lampun "sisuksien" kanssa. Sen jälkeen vielä johtojen kiinnitys koukuilla kattoon ja lamppujen mallailu paikoilleen - ja valmista tuli! Jätimme lamput tarkoituksella riippumaan aika ylös, sillä minulla on tapana nukkua välillä levottomasti ja huiskia käsillä menemään unissani - eivätpä ainakaan heti mene siitä syystä tuhannen päreiksi... Hintaa per lamppu kertyi alle 35 euroa, josta suurin osa polttimoista. 



Näistä tuli jetsulleen sellaiset, mitä olin ajatellutkin! Innostuin näistä niin kovasti, että postaus tuli kuvailtua ja naputeltua perjantai-illan myöhäisinä tunteina ja kuvat nyt ovat mitä ovat - parempaa kuvaa makkarista päivänvalossa ja polttimoista kunnolla putsattuina on tulossa lähipäivinä!

Kivvaa viikonloppua :)

torstai 20. maaliskuuta 2014

Kesällä Kaakkois-Aasiaan?

Matkakuume - check. Lomat pahimpaan Eurooppaturistiaikaan - check. Piiiitkän (noh, edes pari-kolmiviikkoisen) talviloman pitäminen melko lailla utopiaa lähiaikoina - check. Aasiakaipuu - check check check. Siispä: kesäkaudella Kaakkois-Aasiaan?

Näin huhtikuun korvilla on tullut korkea aika merkata työpaikan kalenteriin kauan odotetut kesälomaviikot ja samaan syssyyn on alkanut tämän kesän ulkomaanreissun pähkäily. Muutaman vuoden hengähdystauon jälkeen reppureissu on alkanut tuntua jälleen jutulta, joka tekee mieli toteuttaa - ideaalitilanteessa vieläpä suhteellisen pienellä budjetilla seikkaillen. Ja eihän se sadekausi voi niin mahdoton kaikkialla olla, kun tavoitteena ei edes ole viettää viikkoja aurinkovarjon alla biitsillä lojuen?


Varovaisten suunnitelmien perusteella reissun ensimmäinen ja viimeinen etappi olisi suurella todennäköisyydellä Bangkok. Se on jonkinmoinen turvasatama: lempparipääkaupunki ja ilmainen asua. Koska matka-aika on rajallinen - eipä tuota lomaa ole kesälläkään kuin kuukauden verran, mistä jonkinlaisen osan viettäisi mieluusti myös kotosalla -, saattaisi suuntana olla myös pelkästään Thaimaa tai alueet, joille BKK:sta on helppoa, suht nopeaa ja edullista matkustaa. Itse emme ole Thaimaata juurikaan kolunneet, vaan se on toiminut lähinnä välipysäkkinä muualle siirtyessä, emmekä kesäkaudella sateiden pelossa ole suunnanneet itään koskaan aiemmin. Thaimaata ajatellen nähtynä on lähinnä Koh Tao, joka oli yök ei ollut ehkä se mielenkiintoisin paikka (varsinkaan näin ei-sukeltaville ihmisille), mutta avoimin mielin ollaan lähdössä paikkaan kuin paikkaan :)

Suosituksia ja vinkkejä siis kaivataan! Minne kannattaisi suunnata ja mitä siellä tehdä?

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Iltateellä

Olin ennen todella kova juomaan kahvia. Etenkin toimistotöihin siirryttyäni kahvimuki kuului työpöydän vakiokalustukseen, ja kuumaa juomaa tuli hörpittyä joinakin päivinä lähes taukoamatta. Muistan, kun viitisen kesää sitten olin tekemässä erästä projektityötä toimistolla, joka kesäkaudeksi tyhjeni tyystin muista työntekijöistä. Aamulla kävin lataamassa itselleni täyden pannullisen kahvia, jonka litkin useimmiten viimeistä pisaraa myöten työpäivän aikana - jos pannullinen aina riittikään. Illalla tuli vielä usein käytyä kavereiden luona - no niin, kahvilla. Pari vuotta sitten tuli vain yhtäkkiä kyllästys koko kahviin; saattoi ehkä johtua siitäkin, että työpaikkaa vaihdettuani oli tyytyminen pohjaanpalaneen makuiseen automaattikahviin. Kahvinlitkiminen väheni vähenemistään melkein huomaamatta, enkä nykyään enää kuulu kahvimasiinan vakiasiakkaisiin. Jos tarjotaan, niin useimmiten kupillisen juon seuraksi, mutta päivä lähtee nykyisin käyntiin helposti ilmankin. Kotioloissakin olen siirtynyt joitain viikonloppuaamuja lukuunottamatta teehen, jos tekee mieli kuumaa juomaa. Perustylsät Earl Grey ja vihreä tee uppoavat parhaiten illallakin. 


Kävin tänään töiden jälkeen nopsaan kaupungilla kiertelemässä, ja samalla täydensin teevärkkinekokoelmaamme tuolla valkoisella kannulla, joka lähti matkaan Granitista alle kympillä. Samoin Design Lettersin mukit ja tuo Hayn aprikoosinvärinen tarjotin saapuivat tänään postiin osana pientä kevätrompetilaustani, jonka klikkasin tulemaan loppuviikosta. Sen tärkeimpänä osana tosin olivat uudet lamput makuuhuoneeseen - ehkä viikonloppuna ehditään värkätä ne paikoilleen...

Noh, sitä odotellessa reipasta loppuviikkoa, kaikki!

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kasvaa, kasvaa!

Keväinen puutarhurointiprojekti on nyt aloitettu, ja alakerran ikkunalaudat ja ikkunanpielet pursuilevat erilaisia kasveja, kukkasia ja yrttejä esikasvamassa. Saa nähdä, mitä tästä tänä vuonna tulee - ainakin jo nyt muutamista ruukuista puskee läpi pientä hiirenkorvaa. Eikä se niin vakavaa ole - työvoittona voisi jo pitää sitä, jos saataisiin edes muutama venymään täyteen mittaansa! :)



Keväisistä versoista takatalveen... Nimittäin tänään iltapäivällä kotiin tullessa näytti tältä:


Sitä kevättä odotellessa siis...

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Tee-se-ihan-ite: Liitutauluhullun jääkaappi



Kuten moni on saattanut huomata, liitutaulut ovat ja pysyvät "niin kivoja juttuja"-listallani. Tänä viikonloppuna liitutalluhullun uhriksi pääsi toinen jääkaapeistamme; se toinen, joka seisoo useimmiten tyhjänä ja virrat pois, sillä meillä ei ole tarvetta kuin yhdelle jääkaappi-pakastimelle. Molemmat jääkaapit ovat olleet täällä talon rakentamisesta saakka ja ovatkin jo useita vuosia vanhoja: siksikin uskallettiin lähteä rauhassa sotkemaan. Jos olisi tullut sutta ja sekundaa, ei menetys olisi ollut valtaisan suuri :)

Mitä tällä kertaa sitten puuhailtiin? Ensinnä irrotettiin jääkaapin ovet sekä kahvat kaapin ovista. Ovien irrotuksen jälkeen ne pestiin maalipesulla, jotta kaikki mahdollinen moska saataisiin niistä irti ennen maalausta. Joidenkin ohjeiden mukaan ovia pitäisi tässä vaiheessa myös hioa, mutta me jätimme sen vaiheen väliin.




Ensimmäinen maalikerros tehtiin valkealla tartuntapohjamaalilla käyttäen pientä telaa. Maalina käytimme Otexia. Maalin kuivuttua päästiin itse liitutaulumaalivaiheeseen; tähän tarkoitukseen meillä toimi Tikkurilan koulutaulumaali. Maalia oville levitettiin kolme kerrosta ensin telalla, sitten sutimalla antaen niiden tietysti kuivua välillä. Lopuksi vielä kahvat kiinni oviin ja ovet takaisin kiinni kaappiin - valmista! Maalaus kustansi kaikkine tarvikkeineen noin viitisen kymppiä, ja liitutaulumaalia jäi litran pänikästä vielä reippaasti ylitse käytettäväksi muihin projekteihin.


Nyt jääkaappi ja "liitutaulu" seisovat seinäkkeen sisällä sulassa sovussa. Mietinnässä on, pitäisikö toisellekin jääkaapille tehdä samanmoinen käsittely, mutta olkoot nyt ainakin toistaiseksi eri paria. Viikonloppuun sisältyi muutama muukin pienimuotoinen projekti, mutta niistä lisää myöhemmin tällä viikolla.

Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Viikon Vantaavinkki + pullodilemma

Päätettiin tänään sanoa hitot perinteiselle perjantaisiivoukselle ja tehdä perjantai-illan kunniaksi vähän jotain muuta - minkä taakseen jättää, sen edestään (huomenna) tosin löytää. Asumme reilun kymmenen minuutin ajomatkan päässä Flamingosta, ja etenkin kyseisen viihdekompleksin spa-puoli on houkutellut meitä useampaankin kertaan pienelle arki-illan irtiotolle. Etenkin perjantai-iltaisin se on oivallinen paikka ottaa rennosti, sillä ainoastaan aikuisille suunnattu spa & wellness -puoli on auki tuntia pidempään kuin vesipuiston puoli. Siksi pukuhuoneen puolellakaan ei ilta-aikaan ole enää vilskettä, jos jaksaa viihtyä melkein sulkemisaikaan saakka, kuten me tänään. Siinä lämpimässä vedessä lilluessa tulikin käytyä samalla läpi kaikki haaveissa olevat, taloon liittyvät projektit tältä keväältä; odottakaahan vaan, niitä nimittäin piisaa varmasti täällä bloginkin puolella! :) Vinkkinä vielä, että maaliskuun loppuun saakka kylpemään pääsee kaksi henkilöä yhden hinnalla, ja sen lisäksi perjantaisin myös pääsymaksu oli alennettuun hintaan, eli vajaan kolmenkympin satsauksella saimme aikaan mukavan illan miltei kotikulmilla.


Chillit viikonloput kaikille!

PS. Ihan mihinkään mitenkään liittymätön kysymys: osaako joku sanoa, mistä kaupasta saisi kahden litran vetoisia, suorakylkisiä muovipulloja (tyyliin *tämä*)? Sisällöllä tai sisällöttömyydellä ei niin väliä. Itse olen juossut kaiken maailman marketit läpi Prismasta Lidliin, mutta puolitoistalitrainen tuntuu olevan suurin koko tai sitten pullo on omituinen mutkula. Ähh. 

torstai 13. maaliskuuta 2014

Kuumalle asfaltille

Kevään merkkejä: kun aamulla näkee ensi töikseen jalkakäytäviä sorasta puhdistavan koneen, tekee mieli hihkua ilosta. Täältä tullaan, polttava asfaltti, sukattomat päivät ja kevyet kengät! Ei ehkä ihan vielä, mutta sitä kohti mennään kovaa vauhtia... Jokakeväisiin perinteisiini kuuluu myös uusien ballerinojen tai vastaavien hankkiminen; kevään ensimmäinen pikkukenkäpäivä on mukava aloittaa uusissa kengissä. Tällä kertaa mielessä olisi kenties jokin pari seuraavista:



Tule, tule jo, kevätkenkäkeli!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Pihakuumeen kasvukäyrä

Mitä enemmän näitä keväisiä päiviä saadaan, sitä korkeammaksi nousee into laittaa niin terasseja kuin pihaakin kevät- ja kesäkuntoon! Tosin takatalvea on taidettu lupailla viikonlopusta eteenpäin, joten toteutuspuoli kannattaa jättää vielä pikkuisen keväämmälle. Tällä hetkellä oma pihamme näyttää varsin ankealta, kun viimeisetkin lumenrippeet ovat sulaneet, mutta ulkoa puuttuvat vihertävän nurmikon ja lehtevien puiden lisäksi lähes kaikki ulkokalusteetkin. Kesä on ihan kulman takana, mutta kuitenkin vielä niin kaukana! Tältä meillä näytti alaterassilla viime kesänä:


Ja tällaiselta illan hämärtyessä talossa kiinni olevan terassin nurkassa:


Viime kesänä pihahommia ja -muutoksia tuli tehtyä varsin vähän: teki mieli keskittyä nautiskelemaan ensimmäisestä ikiomasta pihapläntistä. Tänä vuonna suunnitelmia ja haaveita löytyy korvan takaa jo roppakaupalla odottelemassa toteutusta, jotta saataisiin terasseista ja pihastakin vielä vähän enemmän omannäköiset. Tässä jälleen muutama inspiraatiokuva pihaa ajatellen talteen:



Syyhyävätkö teidän sormenne jo pihan, terassin tai parvekkeen kimppuun?