keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kesäinen pihaostoslista

Nyt on alkanut hiljalleen hahmottua, mitä kevääksi ja kesäksi on ainakin "pakko saada" terassille ja pihalle. Pienempiä yksityiskohtia ehtii pohtia vielä sitten, kun kotielämä siirtyy ilmojen lämmetessä pitkälti sisätiloista ulos pihalle, mutta muutamia juttuja on jo nyt ostoslistalla.


Alapihan puolelle listalta löytyy tunnelmavalaistusjuttuja. Viime kesänä kokeilimme sinne heppoisia muutaman euron aurinkokennovaloja, jotka eivät ihan toimineet toivotulla tavalla. Tänä keväänä olisi tarkoitus turvautua vanhaan kunnon sähköön ja hankkia ainakin muutamat maavalaisimet syreenipuiden juurelle sekä jonkinlainen kohdevalaisin osoittamaan hopeapajun runkoon. Muita ulkovalaisimia ajoittaisen elävän tulen lisäksi ei pieni takapihamme mielestäni tarvitsekaan. Onneksi sähköt on vedetty jo ennestään valmiiksi alapihalle saakka - muuten voisi olla näitä pikkuvaloja varten liian työläs projekti, jos pihaa pitäisi ryhtyä kaivelemaan. 


Sisäpihamme on useimmiten tuuleton ja poutaisena päivänä aurinko jaksaa porottaa pihalle keskipäivästä pitkälle iltaan, ja varsinkin viime kesänä mustissa säkkituoleissa loikoillessa tuli välillä tuskastuttavan kuuma. Siksi hankintalistalla on täksi kesäksi aurinkovarjo yläterassille, jonka voi avata, jos alkaa liikaa kuumottaa :) 


Terassin ruokailuryhmän kanssa onkin sitten hieman enemmän pähkäiltävää. Viime kesä tuli ruokailtua suvereenisti matalalla sohvapöydällä ja heti terassin oven sisäpuolelta löytyvällä keittiönpöydällä, mutta välillä teki kyllä mieli syödä kunnolla "ulkona". Yläterassimme on aika iso, ja edellisellä asukkaalla olikin tässä kuuden hengen terassiryhmä, joka ei sekään tukkinut tilaa täysin, mutta silti vähän arvelluttaa. Hyvännäköiset ja laadukkaat ruokailuryhmät kun tuppaavat olevan suht koht tyyriitä hankintoja, ja meillä talvisäilytystilan kanssa on vähän niin ja näin... Vaihtoehtona toki voisi olla vielä tämä kesä ilman ruokapöytää ja yrittää etsiskellä mieluista syksyn alemyynneistä - niitä kun on kesän loputtua tarjolla mielettömillä aleprosenteilla paikassa jos toisessakin. Mitä mieltä olette: onko ruokailuryhmä ehdoton kesäterassilla?

10 kommenttia :

  1. Meillä on myös tarkoituksena ostaa uudet terassikalusteet, ihana muuten tuo vasemmassa kuvassa oleva pöytäkalusto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Röshultsin kalusto on ehdoton lemppari itsellenikin, mutta tälle kesälle se lienee auttamattomasti liian kallis meidän budjettiin :/

      Poista
  2. Ihanaa kun saa kohta laittaa terssin kuntoon. Ja kyllä minusta se on ehdoton, me syötiin paljon ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä siinä on kyllä ihan eri fiilis syödä ulkosalla kuin könytä sisälle lautasen kanssa.. Äh, ei vaan tekis mieli ostaa "ihan kivaa", vaan tahtoisi omaan silmään "täydellisen", mutta ehkä sitä pitää joustaa :))

      Poista
  3. Tuollainen betoninen olisi niiiiin hieno! Meille tulee ruokailuryhmä terassillekin sitten joskus ehkä ensi vuonna, kun nyt tänä vuonna jostain riipisi kasaan eurot sisäpuolen laittamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! :) Viime keväänä/kesänä meilläkin meni kaikki roposet sisätiloihin, mutta ehkä jo tänä vuonna raaskisi terassiin ja pihaankin vähän satsata :)

      Poista
  4. Ihania kesäinspiraatioita! Tunnelmalliset ulkovalot olisivat tosi kauniit.. Meille ruokailuryhmä ulkona on ihan must have... Syömme kesällä ja pitkälle syksyyn ulkona joka päivä, jos ei sada. Kotipäivinä myös aamupala syödään mielellään ulkona! :) On tosi kiva viettää iltaa ulkona ruokaillen. Aaah, ihanaa kun kesä tulee taas!! Ostimme viime kesänä 6 hengen polyrottinkisen ruokaryhmän Maskusta muistaakseni jollain alennuksella. Puutarhamyymälöissähän alkaa yleensä kalustealet jo juhannuksen tienoilla, jolloin on vielä kesää jäljellä vaikka kuinka, joten ehkä kannattaa silloin katsella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuo alapihan puoli on niin pimeä, että täksi kesäksi (tai noh, etenkin kevääksi ja syksyä kohti pimeneviin iltoihin) on kyllä ihan pakko saada vähän valaistusta! :)

      Täytyy tosiaan katsella kaikki mahdolliset alemyynnit läpi kesän ja syksyn aikana, josko mieleinen ryhmä löytyisi! On se vaan niin paljon kivempi istua "kunnon pöydän" ääressä verrattuna tuohon tosi matalaan sohvapöytään, jonka äärellä olemme viime kesän ruokailleet :)

      Poista
  5. Heippa! Kivat ruokaryhmävaihtoehdot. Betonisetti on niin kiva.
    Blogistani löytyisi sinulle muuten haastekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täytyykin käydä kurkkaamassa :)

      Poista