keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Pihakuumeen kasvukäyrä

Mitä enemmän näitä keväisiä päiviä saadaan, sitä korkeammaksi nousee into laittaa niin terasseja kuin pihaakin kevät- ja kesäkuntoon! Tosin takatalvea on taidettu lupailla viikonlopusta eteenpäin, joten toteutuspuoli kannattaa jättää vielä pikkuisen keväämmälle. Tällä hetkellä oma pihamme näyttää varsin ankealta, kun viimeisetkin lumenrippeet ovat sulaneet, mutta ulkoa puuttuvat vihertävän nurmikon ja lehtevien puiden lisäksi lähes kaikki ulkokalusteetkin. Kesä on ihan kulman takana, mutta kuitenkin vielä niin kaukana! Tältä meillä näytti alaterassilla viime kesänä:


Ja tällaiselta illan hämärtyessä talossa kiinni olevan terassin nurkassa:


Viime kesänä pihahommia ja -muutoksia tuli tehtyä varsin vähän: teki mieli keskittyä nautiskelemaan ensimmäisestä ikiomasta pihapläntistä. Tänä vuonna suunnitelmia ja haaveita löytyy korvan takaa jo roppakaupalla odottelemassa toteutusta, jotta saataisiin terasseista ja pihastakin vielä vähän enemmän omannäköiset. Tässä jälleen muutama inspiraatiokuva pihaa ajatellen talteen:



Syyhyävätkö teidän sormenne jo pihan, terassin tai parvekkeen kimppuun?

8 kommenttia :

  1. Suunnitelmia on vaikka millä mitalla ja ei malta odottaa että pääsis tekemään, vaikka toki haluamme myös nauttia pihastamme, eikä koko ajan vaan touhuttas jotakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä siinä - pitää toki ehtiä nauttiakin! Toivottavasti saadaan aurinkoinen kevät ja kesä :)

      Poista
  2. Kivoja inspiskuvia! tykkään tuosta löhönurkasta verhoineen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oikein sormet syyhyää, minne tuollaisen toteuttaisi, hmmmm :)

      Poista
  3. Oi miten ihana oleskelutila teillä! Meille tulee nyt ensimmäistä kertaa pitkään aikaan oma kesäolohuone parvekkeen muodossa, odotan sitä kyllä niin kovasti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihan parasta, kun saa jonkin ikioman ulkotilan :) Keskustassa itsekin tuli parvekkeettomissa asunnoissa asusteltua vuosikaudet, hmph.

      Poista
  4. Hyvältä vaikuttaa suunnitelmat! Itsehän luotan edelleen kaupungin viherosastoon ton "pihan" hoitamisessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä helppohoitoinen piha se ;) Keskustan puistot on kyllä parhaita!

      Poista