lauantai 5. huhtikuuta 2014

Lehdessä

Kävimme torstaina kiertelemässä Kevätmessuja etenkin pihajutut mielessämme. Muutama hyvä ideanpoikanen jäi kytemään mielen perukoille - niistä ehkä lisää myöhemmin, jahka pääsevät joskus toteutusvaiheeseen saakka. Ainakin etupihalle pitäisi tehdä jotain. Pihaideoiden ja -toteutusten katselun myötä saatiin ehkä myös pientä lisäpuhtia pihahommiin, ja viikonlopun aikana on tullut tehtyä monenmoista "pakollista" pihahommaa, kuten repsottavan portin korjausta ja grillin pesua. Messuilta Pientalo ja piha -lehden standilta nappasin mukaani huhtikuun numeron, jonka kannessa olikin jotain kovin tuttua, nimittäin...



Lehti putoaa pientaloasujien postilaatikoihin parin viikon päästä, ja sen voi myös lukea netistä. Lehtijuttuun osallistuminen oli itselleni hauska kokemus: eräs sunnuntaipäivä vierähti seuratessa ja hieman assaroidessa valokuvaajan työtä - tällaisena sunnuntairäpsijänä oli mielenkiintoista seurata, kuinka niitä kuvia oikeasti otetaan. Ja pääsipä Pesonenkin vielä vanhoilla päivillään poseeraamaan lehden sisäsivuille ;)

Eipä tässä kai muuta kuin rennot lauantai-illan toivotukset taas kaikille!

18 kommenttia :

  1. Oi, ihanaa! Täytyypä ehdottomasti tämä lehti lukaista ja katsella kuvia kaunokaisesta kodistanne♥♥♥

    VastaaPoista
  2. Jee! Mahtavaa! Onpas kivannäköinen juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Itsekin oltiin kovasti tyytyväisiä!

      Poista
  3. Ihanaa!! Täytyy saada tuo käsiin! Varmaan kiva kokemus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hauska kokemus tämäkin! :)

      Poista
  4. Ihana, tosi kiva, että teidän hieno koti pääsi lehteen! :)

    VastaaPoista
  5. Mähän tajusin tuon jutun luettuani, että me ollaan käyty teillä ;) On kyllä aivan ihana talo, ja se avaruus siellä oli valloittavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, maailma on pieni :)) Kaksi omistajaa tällä on ehtinyt olla ennen meitä :)

      Poista