torstai 26. kesäkuuta 2014

Ulkoporeet tilaukseen

Kuten tuossa pari päivää sitten kertoilin, alkaa terassin laajennusprojekti ottaa ensiaskeliaan. Ihan ensimmäiseksi oli tilattava poreallas, jonka mittojen ympärille terassia lähdetään perustamaan. Kumpikin meistä tykkää enemmän lillua lämpimässä vedessä kuin esimerkiksi saunoa, joten ulkoallas lienee meille pitkän harkinnan jälkeen hyvä valinta, vaikkei se totta puhuen mikään pihamaan kaunistus olekaan. Ensin mietiskelimme pihalle paljua, mutta poreallas veti pidemmän korren, sillä vettä ei tarvitse vaihtaa ja pintoja kuurata jokaisen kylpykerran jälkeen, ja allas vaatii huomattavasti lyhyemmän lämmitysajan. Jo vuoden ajan olemme käyneet notkumassa eri maahantuojien ulkoporeallasosastoilla messuilla ja muissa tapahtumissa kysellen hölmöjä kysymyksiä, joten nyt saimme aika nopeasti hahmoteltua kokoon ne asiat, mitä omalta ammeelta haluamme. Arvoimme jonkin aikaa, valitsisemmeko pienimpiin malleihin kuuluvan, kolmen hengen altaan vai hieman isomman version, ja päädyimme lopulta tähän pienempään. Kylpijöitä meillä kun on useimmiten vain kaksi, ja pienempi viritelmä mahtuu myös paremmin talon nurkalle kyhättävälle terassille. Siispä tällainen lähti eilen tilaukseen:



Yhden makuupaikan ja kahden istumapaikan allas on mielestäni meille ihan sopivan simppeli. Perusallas ilman suurempia krumeluureja sopii meidän tarkoituksiimme vallan mainiosti! Ulkoväritys on tummanharmaa, mistä hieman miinusta, mutta talomme väriin paremmin sopivasta vaaleanharmaasta olisi saanut pulittaa pitkän pennin enemmän, joten tällä mennään - sitä paitsi amme uppoaa osin terassiin, joten ei hätää. Toimitusajaksi luvattiin parisen viikkoa, joten jännityksellä tässä odotellaan, mitä tuleman pitää! Ensi viikolla olisi siis jo tarkoitus aloittaa terassin pohjatöitä ja perustuksia, kun altaan mitat ovat nyt tiedossa. Nyt pitäisi ottaa vielä selvää, mitkä kaikki kemikaalit sun muut lisäjutut pitää tilata varastoon jo heti alkuun - jos jollakulla on kokemusta, vinkkejä otetaan mieluusti vastaan :) 

8 kommenttia :

  1. Meillä on täällä Espanjassa kattoterassilla samankokoinen amme ja se on kyllä toiminyt hyvin. Iltaisin on ihanaa olla lämpimissä poreissa tähtitaivaan alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin, että kahdelle varmaan ihan riittävänkokoinen tämä :) Ootan varsinkin talvea, kun pakkasella voi huljahtaa lämpimään kylpyyn tähtitaivaan alle!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Toivotaan, että on "luonnossakin" yhtä kiva kuin nettispekseillä - tätä allasta emme nimittäin ole nähneet "livenä", joten vähän sikaa säkissä ostetaan, hehe :D

      Poista
  3. Heippa. Ollaan ostamassa taloa ja itse haaveilen kanssa tällaisesta :) Minkä valmistajan amme tämä on? Oletteko ottaneet selvää sähkönkulutuksesta kun olette ammeja katselleet..jostakin olen lukenut että sähköä kuluisi "peruskäytöllä" n.20-30€/kk mutta jostain olen lukenut että jopa 100€ ja se olisi meidän budjettiin kyllä liikaa, muutenkin kun tuohon OK-taloon menee rahaa ;) Mietin ensin paljua, kun sellainenhan on lähes kaikilla mutta tulin siihen tulokseen että se olisi liian vaivalloinen meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Tämän valmistaja on hollantilainen firma nimeltä Fonteyn Spas - itsekään ei tietty vielä tiedetä, onko hyvä vai ei, mutta toivotaan näin :) Monesta lähteestä tietoa etsineenä ja tutuilta kyselleenä, meille on tullut kuva, että tällainen pikkuallas kuluttaa noin 200-300€ sähköä vuodessa semmoisella peruskäytöllä (käyttö pari kertaa viikkoon); tuo satasen kuukausikulutus kuulostaa kyllä tosi suurelta! Lisäksi tietty kemikaalit, suodattimet ja muut päälle, joista tulee vielä muutamia (?) satasia vuodessa. Voin kertoilla asiasta tarkemmin sitten, kun allas on ollut jonkin aikaa käytössä :)

      Meillekin palju olisi ollut ihan liian hankala, sillä ajatuksena on kuitenkin käyttää allasta melko paljon (ja varsinkin talvella), ja esimerkiksi talvipakkasilla töiden jälkeen ei tuosta paljun kanssa puljaamisesta olisi varmasti tullut mitään :/ Mökille semmoinen vois olla hyvä, kun käyttöä ei niin paljoa olisi ja vedenkin saisi suoraan järvestä, ettei tarvitsisi laittaa kallista vesijohtovettä aina "hukkaan"!

      Poista
    2. Jep, olisi kiva jos tekisit sitten jossain vaiheessa postauksen miltä elämä porealtaan kanssa vaikuttaa :)

      Poista
    3. Totta kai - yritän sitten kertoilla tietoja mahdollisimman laajasti, jotta olisi hyötyä muillekin :)

      Poista