lauantai 22. marraskuuta 2014

Joulun toivelista

Joulu, joulu ja vielä kerran joulu! Mies, jonka kanssa asun, on todella huono ostamaan lahjoja - se tuntuu olevan hänelle yhtä mieluisaa puuhaa kuin esimerkiksi lattiakaivojen putsaus. Itse tykkäisin eniten täysverisestä ylläristä, mutta moinen tuntuu aiheuttavan toiselle äärimmäistä ahdistusta, joten mitäpä sitä ihmistä rääkkäämään. Siksi meillä onkin ollut vuosikaudet käytössä yksipuolinen joululahjalista: väsään kasan joululahjatoiveita, jotka ovat helposti ostettavissa joko nettikaupasta tai kaikille tutusta keskustan tavaratalosta, ja niiden joukosta Riku voi ottaa kopin yhdestä tai muutamasta jutusta ja saan ainakin teoriassa yllärini. Minä puolestaan keksin Rikulle muutaman lahjan päästäni, sillä eipä tuo ole myöskään innokas kirjoittamaan omaa toivelistaansa. Joku voisi toki kysyä, pitääkö niitä lahjoja kahden aikuisen vaihtaa ensinkään, mutta kai sitä nyt kerran vuodessa... Pieniä paketteja on vaan niin mukava antaa ja avata aattoiltana! Tänä jouluna oma toivelistani näyttää kutakuinkin tällaiselta:


Aattoiltana on aina yhtä mukava tarttua sopivan hömppään kirjaan ja jatkaa lueskelua yön pikkutunneille saakka. Tänä vuonna voisin luopua perinteisestä joulu-Remeksestä ja ahmia sen sijaan jotain muuta yhtä koukuttavaa ja kevyttä.

Joka vuosi toivon myös uusia lämpötossukoita (kuvassa H&M:n versiot), sillä suurkulutan niitä kylmimpään aikaan kotioloissa etenkin nykyisessä kodissamme, kun alakerran laattalattia tuntuu inhan kylmältä paljaan jalan alla. Vuodessa saan helposti yhdet kulumaan ratkipoikki, joten tossut pysyvät lahjalistalla vuodesta toiseen. Muutenkin kaikki joululahjat, jotka voi ottaa välittömästi käyttöön, ovat ihan parhaita! Samaan kategoriaan kuulunevat myös harmaat pyjamahousut sekä aamutakki.

Mustaa, reilunkokoista nahkalaukkua arkikäyttöön en ole saanut vieläkään hankittua, joten sekin pääsi listalle. DKNY:n peruslaukkujen hinta-laatusuhteeseen olen ollut tosi tyytyväinen, joten Saffiano Shopper-laukku olisi mieluinen "ylläri". Ponchojen monikäyttöisyyteen hullaantuneena RL:n harmaa Ruana-poncho pääsisi myös varmasti heviin arkikäyttöön.

Syys- ja talvikenkävarastot ovat mulle aina ongelmalliset, sillä rakastan kenkiä, joissa on jokin pieni "juju", ja moisia on tarjolla luonnollisesti huomattavasti runsaammin mitoin kesämallistoissa. Minnetonkan nilkkamittaisissa buutseissa kaikki näyttäisi olevan tämän suhteen kohdillaan ja myös väri on ehdoton talvisuosikki! Suht samaan väripalettiin istuisi myös Mulberryn Tamara-huivi - huiveja kun ei naisella voi koskaan olla liikaa, eihän?

Eipä tässä muuta kuin viikonloppuja kaikille!

2 kommenttia :