torstai 18. joulukuuta 2014

Päivä 18: Mikä keittiössä mättää?

Silloin tällöin se iskee: keittiöremppahimo. Totta puhuen aika useinkin. Meidän keittiössä kun näyttää, ja on parin asumisvuoden aikana näyttänyt aina kutakuinkin tältä:



Itsessään keittiöhän on ihan käytännöllinen - säilytystilaa tarpeisiimme ihan riittävästi ja onhan se myös suhtkoht toimiva: turhamaisesti se on tuo ulkoasu, joka tökkii välillä rankasti. Aikansa tuote kerrassaan tummine pintoineen ja maitolaseineen. Parin vuoden aikana on tullut pyöriteltyä mielessä useitakin täysremonttia kevyempiä ratkaisuja, joilla kyökkiä saattaisi saada venytettyä edes hitusen kohti sitä unelmakeittiötä. Olisiko mahdollista vaihtaa työtasot? Auttaisiko liesituulettimen vaihto? Voisiko välitilan laittaa uusiksi? Mikä tässä nykyisessä keittiössä sitten on vialla?

- Tummat, hieman punertavat pinnat, joita löytyy työtason lisäksi kaappien sivulevyistä. Työtason vaihto itsessään ei siis auttaisi, vaan myös noin puolet kaapistoista pitäisi vaihtaa. 
- Pyörillä kulkeva, ulospäintyöntyvä laatikosto, joka ensimmäisessä kuvassa näkyy etualalla. Okei, sen takana on sähköpistoke, mutta varsin kummallinen ratkaisu silti. Hankkiutuisin eroon, jollei sen tarjoamaa säilytystilaa tarvittaisi. 
- Maitolasioviset kaapistot ovat mun inhokki numero yksi. Niissä vieläpä sivulevyissä tuota tummaa pintaa, joten ovia vaihtamallakaan ei paranisi. Eräs hätävararatkaisu olisi poistaa molemmat + vaihtaa liesituuletin, mikä saattaisi keventää keittiön ilmettä huomattavasti, mutta lyökö leiville? Jaa-a. 
- Välitilan valkoinen laatoitus on ihan neutraali ja "ok", mutta auttamattoman tylsä ja tuo liikaa mieleen kylpyhuoneen. Myös tiskiallas voisi olla mieluiten saumaton niin ulkonäön kuin puhtaanapidonkin kannalta.
- Astiankuivauskaappi vie turhaan tilaa keskeiseltä paikalta; olemme todenneet sen meille ihan turhaksi. 
- Valaistus on myös aika onneton, sillä suunnilleen tuosta liesituulettimen kohdalta alkaa noin seitsenmetrinen, korkea tila, joten suurimmassa osassa keittiötä kokkaillaan hämärän aikaan lähes ainoastaan liesituulettimen pikkuvalon varassa. 
- Rosteripintaisia kodinkoneita on rasittava pitää puhtaana, kun pyyhkimisenkin kanssa saa olla tarkkana, jottei jätä rumia jälkiä pintaan.

Melko lailla loputon suo siis lähteä muuttamaan pienemmillä jutuilla. Vaihtoehtoja saattaisi olla vaikka millä mitalla, mutta lista ei-säilytettävistä asioista alkaa olla sen verran pitkä, ettei tässä auta kuin säästää sukanvarteen kunnollista remonttia varten. Itselläni on tällä hetkellä mielessä jotain mattavalkeaa sekä takan vuolukiven väriin sopivaa harmaata... Saa nähdä, mitä tässä keksitään - ihan heti kun ei remontin kimppuun tulla pääsemään.

4 kommenttia :

  1. Itse ehkä toisin keittiöön pieniä piristäviä juttuja ensin, esim. vaikka vain tasoille. Entäs jos punertavan tason päällä olisi liina tms? Kyllä kun noin moni juttu mättää niin lähtisin toteuttamaan sitä unelmien keittiötä, vaikka sen saamiseen menisikin vielä hetki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just kaikilla pienillä jutuilla oon yrittänyt saada tätä siedettävämmäksi, mutta ei oikein onnistu, kun lähtökohta ei miellytä omaa silmää yhtään :P Meillä tota tummaa/punertavaa on vähän kaikkialla, niin ei sitä oikein saa millään peitettyä. Liina vois tuohon isoimmalle tasolle olla ok, mutta en oikein ole liinaihmisiä, ja siinä leikataan/laitetaan ruokaa jatkuvasti, niin likaantuisi turhan nopeaan...

      Poista
  2. minun silmääni sattuu pahiten seuraavat:
    1. lattiamateriaali ja punertava/ruskeahko väri
    2. puolikorkea "pömpelikaappi" mikron vieressä. Ottaisin pois jatkaisin tasopintaa sekä laittaisin ylös myös kaapin
    3. kaapinovien väri vaikuttaa kuvassa jotenkin punertavalta, siihen tarvittaisiinmuutos kirkkaan valkoiseksi
    4. pistorasia keskellä laatoitusta. Jos päätät tehdä välitilalle jotain, niin laita pistorasiat yläkaappien alanurkkaan esim. Lapetekin rasioilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla itsekin, paitsi lattiasta kyllä tykkään sen helppohoitoisuuden vuoksi; kuvissa ehkä vähän rusehtavampi kuin luonnossa. Kirkkaamman valkoisista kaapeista haaveilen itsekin, tosin en missään nimessä korkeakiiltoisista - tuo tasojen väri tosin aiheuttaa etenkin kuviin punertavamman värin kuin luonnossa. Tuossakin jo niin paljon muutoksia, että parempi laittaa maan tasalle koko höskä ja rakentaa keittiö täysin uudelleen oman maun mukaiseksi :)

      Poista