lauantai 10. tammikuuta 2015

Nojatuolimatkailijan suosikit

Mielikuvitusmatkailu on sitten mukavaa: vaikka oikeaa reissua ei olisi edes suunnitteilla, nojatuolimatkailija pääsee muutamalla klikkauksella mitä huikeampiin maisemiin. Ja mikä parasta, haaveillessa ei tarvitse kantaa huolta matkabudjetista. Itse olen hotellifriikki; voin viettää tuntikausia selaillen hotelleja ympäri maailmaa ja valiten niistä suosikkeja loppumattomille listoilleni. Hyvään unelmahotellihaaveilun alkuun pääsee ainakin Mr & Mrs Smithin, Design Hotelsin sekä SLH:n sivustoilla. Unelmien majapaikassa on aina sitä jotain: usein se on hotellia ympäröivä maisema, mutta myös itse rakennus tai sen sisukset saattavat olla niin mielenkiintoisia, että ne herättävät mielettömän matkakuumeen. Hotelleja umpimähkäisesti selaillessa löydän myös usein kiinnostavia kohteita, joista en välttämättä ole ennen kuullutkaan tai joihin matkustamista en ole aiemmin tullut harkinneeksi - lista haaveiden kohteista sen kun vain pitenee pitenemistään.

Huomasin, että nykyisin en juurikaan inspiroidu "luksusbungalowi valkohiekkaisella autiorannalla palmupuiden katveessa"-tyyppisistä paikoista, vaan reissujalka vipattaisi jylhempiin maisemiin: onhan noita rantoja nähty. Näissä tunnelmissa siis yhdeksän mielikuvitusmatkailijan unelmaa:














































Eipä tässä muuta kuin leppoisat lauantain myöhäisillan toivotukset!

3 kommenttia :