keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Pääsiäisloma!

Pääsiäisloma: mikä ihana syy hengähtää reilun viikon verran Turku-Helsinki-välin ravaamisesta! Tämä pääsiäislomalainen toivoisi kovasti keväistä auringonpaistetta edessä häämöttävään pitkään viikonloppuun, mutta kovin heikolta sääennusteiden perusteella vaikuttaa. Toivon mukaan edes alkuviikosta sitten! Koska piha on tällä hetkellä maanantaina sataneen, päälle viisisenttisen lumi/loskakerroksen alla ja vaikuttaa vallan talviselta, mikäpä olisi parempi tekosyy fiilistellä tulevaa kesäkautta männävuotisten pihakuvien muodossa? Ennen harmillista lumihyökkäystä ehdittiin jo hyvään vauhtiin pihan talviteloiltaan saattamisessa: piha ja terassit on siivottu, nurmikko kalkittu ja lannoitettu, ja mikä tärkeitä - grilli on valmiina tulevia koitoksia varten! Enää uupuvat ne ensimmäiset kunnolliset kesäkeittiökelit.





Pihasuunnitelmia tällekin kesälle riittäisi vaikka millä mitalla ja jos jonkinlaisissa mittasuhteissa, tosin tuo käytännön toteuttajapuolisko ei viime kesän terassihärdellin jälkeen ole kovinkaan innostunut minkäänmoisista pihahankkeista. Alaterassin kupeessa olevan nuotiopaikan/puugrillin päivittämistä Riku kuitenkin jo itse ehti hieman pähkäillä, ja myös etupihan varaston takana olevalle "takkapuunsäilytysalueelle" hänellä lienee suuria suunnitelmia... Muuten täytynee tyytyä tällä erää pihan puolella sellaisiin hommiin, joista kykenen selviytymään pääosin omin kätösin ilman suurempia nikkarointiapuja. Vähän ilmeen freesaamista ja pihakalusteiden paikkojen pyörittelyä nyt ainakin?





Mitään huimia lomajuonia ei olla tälle pidennetylle viikonlopulle hierottu; mitä nyt vähän kavereiden tapaamista, sukulointia, hyvää ruokaa ja juomaa tiedossa. Filippiinien-reissu häämöttää jo lähihorisontissa (kaksi kuukautta nyt ole aika eikä mikään), joten reissusuunnitelmat ja -säästöt menevät tällä hetkellä pitkälti siihen osoitteeseen: en malta odottaa! Ja sieltä sitten sopivasti heinäkuun helteisiin...

Leppoisaa pääsiäisenodotusta sinne ruutujen taa! Onko teillä suuria lomasuunnitelmia?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti